2016
Muutamien ystävieni mielestä kirkossa käyminen on ajantuhlausta. Kuinka voin auttaa heitä näkemään, että se voi olla suuri siunaus?
Helmikuu 2016


Kysymys ja vastaus

”Muutamien ystävieni mielestä kirkossa käyminen on ajantuhlausta. Kuinka voin auttaa heitä näkemään, että se voi olla suuri siunaus?”

Eräs rinnastus voisi olla avuksi ystävillesi. Voisit selittää, että aivan kuten kehomme tarvitsee ruokaa, juomaa ja unta ja aivoillamme on tarve oppia asioita, myös henkemme tarvitsee ravintoa. Kirkossa käyminen auttaa meitä ravitsemaan henkeämme.

Se tapahtuu oppimalla evankeliumia ja nauttimalla sakramentti, uudistamalla taivaallisen Isän kanssa tekemämme pyhät lupaukset. Tämä pohdiskelu ja uudelleen sitoutuminen auttavat meitä saamaan luvatun siunauksen, että ”hänen Henkensä olisi aina [meidän kanssamme]” (OL 20:77). Se, että Hänen Henkensä on meidän kanssamme, vahvistaa uskoamme ja auttaa meitä tulemaan enemmän Kristuksen kaltaisiksi.

Voit myös kertoa ystävillesi muista saamistasi siunauksista. Voisit kertoa heille rauhasta, jota tunnet kirkossa, kertoa jostakin kirkossa oppimastasi hyödyllisestä asiasta, kertoa saamastasi tilaisuudesta palvella, tai todistaa, että kirkossa käyminen auttaa tekemään sapatista ilon päivän (ks. Jes. 58:13–14).

Ehkä kaikkein voimallisin tapa auttaa ystäviäsi on kehottaa heitä tulemaan ja näkemään itse. Kun he osallistuvat kanssasi sakramenttikokoukseen ja muihin kokouksiin, he voivat tuntea Pyhän Hengen voiman, oppia evankeliumia ja nähdä sen tuomia siunauksia jäsenten elämässä.

Anna Hengen johdattaa

Voisit lausua todistuksesi kirkossa käymisestä. Voisit selittää, kuinka hyvältä se sinusta tuntuu ja kuinka erityisiä siellä oppimasi asiat ovat. Kun lausut todistuksesi, Henki auttaa sinua tietämään, mitä sanoa, ja ystäväsi tulevat tietämään, että se, mitä sanot, on totta. Mitä enemmän he tietävät, sitä enemmän he voivat kiinnostua asiasta. Voit jopa pyytää heitä tulemaan kirkkoon kanssasi.

Mikelle M., 13, Utah, USA

Kutsu heidät tulemaan kirkkoon

On rankkaa, jos ystävät pitävät kirkossa käymistä ajanhukkana. Voimme kuitenkin olla onnellisia heidän puolestaan, kun autamme heitä saamaan selville, mitä taivaallisella Isällämme on varattuna heitä jokaista varten. Me voimme auttaa heitä kutsumalla heidät kirkkoon, jossa he voivat tuntea vihityssä seurakuntakeskuksessa olemisen tuomaa iloa. Autamme heitä myös uskomalla siihen, että hekin voivat tuntea rakkautta taivaallista Isää kohtaan ja tulla tietoisiksi niistä siunauksista, joita saamme käymällä kirkossa.

Oscar Y., 19, Monagas, Venezuela

Keskity sakramenttiin

On tärkeää käydä kirkossa, koska se on paikka, jossa voimme uudistaa kasteenliittomme ja kaikki liittomme nauttimalla sakramentin. Herra lupaa, että Hänen Henkensä on aina kanssamme, jos nautimme sakramentin kelvollisina ja täytämme oman osamme liittoa. Hengen kautta saamamme varjelus, ohjaus ja lohtu ovat välttämättömiä jokapäiväisessä elämässämme. Näitä ainutlaatuisia siunauksia ei voi saada millään muulla tavoin kuin menemällä kirkkoon ja nauttimalla sakramentin.

Diana R., 16, Oregon, USA

Ole rohkea

Voit auttaa heitä ymmärtämään yksinkertaisesti puhumalla heille, kutsumalla heidät mukaan, antamalla heille pyhien kirjoitusten kohtia tai jopa kutsumalla lähetyssaarnaajat käymään heidän kotonaan. Älä arkaile. Ole iloinen, koska hehän saattavat liittyä kirkkoon.

David H., 12, New Mexico, USA

Tee oma osasi

Kirkossa käyminen ei ole ajanhukkaa, jos osallistut aktiivisesti ja yrität oppia ja ymmärtää sitä, mitä sanotaan tai opetetaan. Voit tuntea Hengen, ja voit myös joskus tavata uusia ihmisiä.

Ethan H., 15, Utah, USA

Anna valosi loistaa

Me kirkon jäsenet loistamme valoa niiden asioiden ansiosta, joita olemme oppineet Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Se, että olet hyvänä esimerkkinä ja näytät ystävillesi olevasi iloinen siunauksistasi, joita saat kirkossa käymisen vuoksi, voi mahdollisesti opettaa heille, että kirkossa käyminen kannattaa.

Johanna R., 20, Surigao del Sur, Filippiinit

Säilytä iankaikkinen näkökulma

Koska tiedämme, että kirkko on Jumalan valtakunta maan päällä, käymme kirkossa joka sunnuntai ottaaksemme askeleen kohti täydellisyyttä ja kohti selestistä valtakuntaa. Kun menemme kirkkoon joka sunnuntai, pääsemme lähemmäksi taivaallista Isää uudistamalla liittomme (nauttimalla sakramentin) ja arvioimme itseämme nähdäksemme, kuinka me voimme hengellisesti.

Esther M., 17, Kasai-Orientalin provinssi, Kongon demokraattinen tasavalta