Sakramentti karanteenin aikana – välähdys Jumalan rakkaudesta

Kuva

leipää ja vettä

Toisinaan tuttuus ja rutiini saavat pyhien hetkien todellisen merkityksen hämärtymään. Minä olin antanut sakramentin menettää osan sen alkuperäisestä merkityksestä. Joka viikko kuuntelin pyhiä sakramenttirukouksia istuen samassa kappelissa, melkeinpä samassa penkissä, ympärilläni tuttu seurakunta.

Koronaviruspandemia kuitenkin rikkoi tämän rutiinin ja pakotti minut muuttamaan näkökulmaa.

Kun emme enää voineet kokoontua kappelissa, sain nauttia sakramentin aivan uudenlaisessa ympäristössä: kotona ruokapöydän ääressä yhdessä pienen perheeni kanssa. Tutun ja rutiiniksi muodostuneen asian tekeminen tässä uudessa ympäristössä avasi minulle siihen uudenlaisen näkökulman ja sitä kautta uudenlaisen merkityksen.

Olin osallistunut sakramenttitoimitukseen satoja kertoja elämäni aikana, mutta siihen osallistuminen paikassa, jossa tavallisesti kokoonnun perheeni kanssa syömään ja juttelemaan, korosti sakramentin perheeseen liittyviä piirteitä tavoilla, joita en ollut aiemmin ymmärtänyt.

Muistan erityisesti erään sunnuntain, kun polvistuessani ja lausuessani sanat ”me pyydämme sinua Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä” (Moroni 4:3) huomioni kiinnittyi suloiseen nelivuotiaaseen poikaani, joka istui lähelläni. Hän istui siinä käsivarret ristittyinä ja kuunteli rukousta säteillen viattomuutta ja hyvyyttä.

Tämä kirkas näky mielessäni jatkoin rukouksen pitämistä. Kun lausuin sanat ”Poikasi ruumiin muistoksi”, mieleeni nousi kysymys. Miltä tuntuisi uhrata vapaaehtoisesti tämä viaton poikani ja luovuttaa hänet käsittämättömään kipuun ja kärsimykseen?

Sanalla sanottuna: se olisi käsittämätön ajatus.

Jatkoin rukousta pohtien tätä mahdotonta kysymystä. Sanat ”halukkaita ottamaan Poikasi nimen päällensä” toivat mieleeni toisen kysymyksen. Jumala on myös Isä. Miten Hän saattoi uhrata Poikansa? Katsoessani perheenjäseniäni, jotka aivan kuten minä kaipasivat kipeästi sakramenttia, mieleeni nousi yksinkertainen mutta kiistämätön vastaus: jumalallisen rakkauden vuoksi (ks. Joh. 3:16).

Tuntui kuin taivaan ikkunat olisivat avautuneet hetkeksi niin, että saatoin nähdä välähdyksen taivaallisen Isämme puhtaasta rakkaudesta –rakkaudesta, joka on niin suuri, että Hän uhrasi täysin viattoman, täydellisen Poikansa meidän, Hänen muiden lastensa, tähden.

Kun ajattelemme tätä uhrausta, kuinka voisimme epäillä Hänen rakkauttaan meitä kohtaan huolimatta kaikista elämän vaikeuksista ja epäoikeudenmukaisuuksista –huolimatta vaarallisesta pandemiasta, kansantalouksien ongelmista, yhteiskunnallisista levottomuuksista, epäuskoisesta maailmasta ja yleisestä epävarmuudesta?

Älkäämme unohtako, että sakramentti on jokaviikkoinen muistutus tästä syvästä ja pysyvästä rakkaudesta. Kun muistamme säännöllisesti sitä verratonta lahjaa, jonka Hän antoi meille Pojassaan, voimme saada lohtua ja voittaa kiusauksen epäillä Isän rakkautta ja huolenpitoa meitä kohtaan näinä haastavina aikoina.

Sakramenttitoimitus tuntuu minusta nyt vajavaiselta, jos en asianmukaisesti muista ajatella sen yhteydessä Jumalan ikuista isyyttä ja Hänen rooliaan Jeesuksen Kristuksen sovituksessa. Se on minulle jatkuva muistutus Jeesuksen Kristuksen uhrista ja taivaallisen Isän rakkaudesta minua kohtaan.

Juuri tämän rakkauden opetuksen vuoksi tulen aina vaalimaan kokemustamme sakramentin siunaamisesta kotona.