Onnellisuus avioliitossa

Rakkain ystävämme on aviokumppanimme. Tämä vanha maailma olisi paljon paremmassa tilanteessa tänään, jos ystävällisyys ja kunnioitus päivittäin kuvastaisivat kiitollisuutta, jota tunnemme vaimoamme tai miestämme kohtaan.⁴

Onnellisuus kukoistaa siellä, missä on aitoa toinen toisensa kunnioittamista. Vaimot lähentyvät aviomiestään, ja aviomiehet arvostavat enemmän vaimoaan, ja lapset ovat onnellisia, kuten lasten kuuluukin olla.⁵

Ihmiset, jotka solmivat avioliiton pysyvän kumppanuuden luomisen toivossa, tarvitsevat tiettyjä taitoja ja asenteita. Heidän on oltava taitavia sopeutumaan toisiinsa. Heillä pitää olla kykyä ratkaista keskinäisiä ongelmia. Heidän pitää olla halukkaita antamaan ja ottamaan pyrkiessään tasapainoon. Heillä pitää olla parhaimman laatuista epäitsekkyyttä, niin että he ajattelevat toista enemmän kuin omaa haluaan.⁶

Presidentti Howard W. Hunter on sanonut avioliitosta näin: ”Onnellisessa ja onnistuneessa avioliitossa ei ole yleensä niinkään kyse siitä, että menee naimisiin oikean henkilön kanssa, vaan että on oikea henkilö.” Pidän tuosta. ”Tietoinen pyrkimys tehdä oma osansa täysin on suurin onnistumiseen vaikuttava tekijä.” [The Teachings of Howard W. Hunter, toim. Clyde J. Williams, 1997, s. 130.]⁷

Tulen aina muistamaan käynnin presidentti Hugh B. Brownin [ensimmäisestä presidenttikunnasta] kotona. Oli valmistujaispäivä Brigham Youngin yliopistossa. Hänen tehtävänään oli johtaa tilaisuutta, ja minun oli määrä pitää tervetuliaispuhe. Ajoin presidentti Brownin kotiin ja ohjasin hänet autooni. Ennen kuin ehdimme ajaa pois, hän kuitenkin sanoi minulle: ”Odota muutama minuutti. Vaimoni Zina tulee ikkunaan.”

Vilkaisin ikkunaan, huomasin, että verhot oli vedetty syrjään, ja näin Zina Brownin istuvan pyörätuolissaan ja heiluttavan innoissaan pientä, valkeaa nenäliinaa hymyilevän miehensä suuntaan. Presidentti Brown työnsi kätensä takintaskuun, veti esiin valkoisen nenäliinan ja alkoi heiluttaa sitä hellästi vaimonsa suureksi iloksi. Sitten me kaarroimme kadulle ja aloitimme matkamme Provoon.

”Mikä merkitys tuolla valkoisen nenäliinan heiluttamisella on?” minä kysyin.

Hän vastasi: ”Me olemme Zinan kanssa noudattaneet tätä tapaa naimisiinmenostamme lähtien. Se on jonkinlainen vertauskuva meidän välillämme siitä, että kaikki on hyvin päivän ajan siihen asti, kunnes taas olemme yhdessä illalla.”⁸

Veljet, kohdelkaamme vaimoamme arvokkuudella ja kunnioittaen. Hän on iankaikkinen kumppanimme. Sisaret, kunnioittakaa aviomiestänne. Hän tarvitsee hyvien sanojen kuulemista. Hän tarvitsee ystävällistä hymyä. Hän tarvitsee todellisen rakkauden lämmintä ilmaisemista.⁹

Olen aina rakastanut usein lainattuja presidentti David O. McKayn sanoja – –: ”Nainen otettiin miehestä – ei hänen jaloistaan tallattavaksi jalkoihin vaan hänen kyljestään olemaan hänen kanssaan tasavertainen, hänen käsivartensa suojaan ja lähelle hänen sydäntään rakastettavaksi.”

Mutta ajatus, joka aina liikuttaa sieluani, on yksinkertainen ja viisas neuvo: ”Miesten tulee huolehtia siitä, etteivät he anna naisille itkun aihetta, sillä Jumala laskee heidän kyyneleensä.”¹⁰

Avioliitossa kumpainenkaan osapuoli ei ole toista parempi eikä huonompi. Te kuljette rinnakkain Jumalan poikana ja tyttärenä.¹¹

Kuva

aviopari temppelin ulkopuolella

Jos jollakulla teistä on vaikeuksia avioliitossanne, kehotan teitä tekemään kaiken voitavanne tehdäksenne mitkä tahansa välttämättömät korjaukset, jotta voisitte olla yhtä onnellisia kuin olitte avioliittonne alussa. Me, jotka solmimme avioliiton Herran huoneessa, teemme sen ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi, ja sitten meidän on ponnisteltava kylliksi, jotta se toteutuu. Käsitän, että on tilanteita, joissa avioliittoa ei voida pelastaa, mutta olen voimakkaasti sitä mieltä, että useimmiten se voidaan ja se tulisi pelastaa. Älkää antako avioliittonne ajautua siihen pisteeseen, että se on vaarassa.¹²

Monta vuotta sitten siinä seurakunnassa, jota johdin piispana, oli pariskunta, jolla oli usein hyvin vakavia, kiivaita riitoja. Tarkoitan todellisia erimielisyyksiä. Kumpainenkin oli varma omasta kannastaan. Kumpainenkaan ei antanut periksi toiselle. Kun he eivät riidelleet, heillä oli, kuten minä sitä kutsuisin, kiusallinen aselepo.

 Eräänä aamuna kello 2 sain pariskunnalta puhelun. He halusivat puhua kanssani, ja he halusivat puhua juuri silloin. Raahauduin vuoteesta, pukeuduin ja menin heidän kotiinsa. He istuivat huoneen vastakkaisilla puolilla puhumatta toisilleen. Vaimo kommunikoi aviomiehensä kanssa puhumalla minulle. Aviomies vastasi sitten vaimolleen puhumalla minulle. Ajattelin: ”Kuinka kummassa voimme saada tämän parin yhteen?”

Rukoilin innoitusta, ja minulle tuli ajatus esittää heille eräs kysymys. Sanoin: ”Milloin viimeksi olette olleet temppelissä todistamassa temppelisinetöimistä?” He myönsivät, että siitä oli kulunut hyvin kauan aikaa. He olivat muutoin kelvollisia ihmisiä, joilla oli temppelisuositus ja jotka kävivät temppelissä ja tekivät toimitustyötä muiden puolesta.

Sanoin heille: ”Tuletteko kanssani temppeliin keskiviikkoaamuna kello 8? Menemme siellä sinetöimistoimitukseen.”

Yhteen ääneen he kysyivät: ”Keiden sinetöimiseen?”

Vastasin: ”En tiedä. Keiden tahansa, jotka silloin menevät naimisiin.”

Seuraavana keskiviikkona tapasimme Suolajärven temppelissä sovittuna aikana. Menimme kolmistaan yhteen kauniista sinetöimishuoneista tuntematta huoneessa ainuttakaan sielua, lukuun ottamatta vanhin ElRay L. Christiansenia, silloista kahdentoista koorumin apulaista (siihen aikaan oli sellainen johtavan auktoriteetin virka). Sinä aamuna vanhin Christiansenin oli määrä toimittaa siinä huoneessa sinetöimisseremonia eräälle morsiamelle ja sulhaselle. Morsian ja hänen perheensä varmaankin ajattelivat: ”Noiden täytyy olla sulhasen ystäviä”, ja sulhasen perhe ajatteli: ”Noiden täytyy olla morsiamen ystäviä.” Pariskuntani istui yli puolen metrin etäisyydellä toisistaan pienellä penkillä.

Vanhin Christiansen aloitti antamalla vihittävälle parille neuvoja, ja hän teki sen kauniisti. Hän mainitsi, että aviomiehen tulee rakastaa vaimoaan, että hänen tulee kohdella tätä kunnioittavasti ja kohteliaasti – arvostaen vaimoaan kodin sydämenä. Sitten hän puhui morsiamelle siitä, että tämän tuli kunnioittaa aviomiestään kodin päänä ja tukea häntä kaikin tavoin.

Huomasin, että kun vanhin Christiansen puhui morsiamelle ja sulhaselle, pariskuntani siirtyi hieman lähemmäksi toisiaan. Pian he istuivat aivan toistensa vieressä. Minusta oli erityisen mieluisaa, että he olivat kumpainenkin siirtyneet suunnilleen samaa vauhtia. Seremonian lopussa pariskuntani istui yhtä lähellä toisiaan kuin jos he olisivat olleet vastanaineita. Kumpainenkin hymyili.

Lähdimme temppelistä sinä päivänä, eikä kukaan koskaan saanut tietää, keitä me olimme tai miksi olimme tulleet, mutta ystäväni pitivät toisiaan kädestä, kun he kävelivät ulos etuovesta. Heidän erimielisyytensä oli pantu syrjään. Minun ei ollut tarvinnut sanoa sanaakaan. Ymmärrättehän: he muistivat oman hääpäivänsä ja Jumalan huoneessa tekemänsä liitot. He sitoutuivat aloittamaan uudestaan ja yrittämään tästä lähtien lujemmin.¹³

Meidän Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenten tulee kunnioittaa pyhiä liittoja, ja uskollisuus niille on onnen edellytys. Niin, tarkoitan esimerkiksi kasteenliittoa, pappeuden liittoa ja avioliittoa.¹⁴

Kuva

Rooman temppelin sinetöimishuone Italiassa

Poikasena vierailin mielelläni isoäitini luona – – Salt Lake Cityssä. Isoäiti oli aina iloinen nähdessään meidät ja voidessaan pitää meidät lähellään. Hän otti meidät syliinsä ja luki meille.

Ray-enoni, isoäidin pojista nuorin, ja tämän vaimo asuivat isoäidin kuoleman jälkeen tuossa samassa talossa. Vieraillessamme Ray-enon luona – – juuri ennen kuin hän kuoli, huomasin, että paloposti talon edessä näytti hyvin pieneltä verrattuna siihen suureen palopostiin, jonka korkeuksiin olin vuosia sitten kavunnut. Ystävällinen kuisti oli ennallaan. Sen rauhallinen, hiljainen ilmapiiri ei ollut muuttunut. Keittiön seinällä oli taulu, jonka tätini oli kirjaillut monia vuosia sitten. Siinä oli suurenmoinen käytännön neuvo: ”Valitse rakkaasi, rakasta valintaasi.” Hyvin usein tämä vaatii kompromisseja, anteeksiantoa, kenties anteeksipyyntöjä. Meidän täyty olla aina sitoutuneita avioliittomme onnistumiseen.¹⁵

Uskoakseni murheellisin ja masentavin tehtävä, joka minulla on joka viikko, on sinetöimisen peruutusten käsitteleminen. Jokaista on edeltänyt riemukas vihkiminen Herran huoneessa, jossa rakastava pari aloitti uuden yhteisen elämän ja odotti innolla lopun iankaikkisuuden viettämistä toistensa kanssa. Ja sitten kuukaudet ja vuodet vierivät ja syystä tai toisesta rakkaus kuolee. Se voi johtua taloudellisista ongelmista, kommunikoinnin puutteesta, itsehillinnän puutteesta, puolison sukulaisten asioihin puuttumisesta, syntiin kietoutumisesta. Mahdollisia syitä on monia. Useimmissa tapauksissa niiden ei tarvitse johtaa avioeroon. – –

Valitkaa kumppani huolella ja rukoillen, ja kun olette naimisissa, olkaa palavan uskollisia toisillenne. – – Sitoutuminen on avioliitossa ehdottoman välttämätöntä.¹⁶

Älkäämme masentuko monista – – uutisista, joissa kerrotaan epäsovusta – ja toisinaan julmuudesta – aviopuolisoiden välillä, ja otaksuko, että hyveellisyys on kadonnut ja että rakkauden lamppu ei enää loista. Kaksi rakasta ystävääni on nyt hyvin sairaana ja avuttomana. He eivät ole yksin. Heidän uskollinen puolisonsa hoivaa heitä hellästi rakastaen. Ystäväni Pres, joka huolehtii vaimostaan ympäri vuorokauden, sanoi hänestä: ”Christine on heikompi mutta edelleen kaunis. Minä rakastan häntä hyvin paljon.” Miten ylevä kunnianosoitus uskollisuudelle, rakkaudelle ja avioliitolle!¹⁷

Te ette voi ennakoida jokaista mahdollisesti tulevaa haastetta, mutta voitte olla varmoja siitä, että miltei mikä tahansa voidaan ratkaista, jos olette neuvokkaita ja jos sitoudutte siihen, että saatte avioliittonne toimimaan. – – Jos – – sitoudutte avioliittonne onnistumiseen, tässä elämässä ei ole mitään, mikä tuottaisi teille suurempaa onnea.¹⁸

• Presidentti Monson on sanonut, että ”onnellisuus kukoistaa siellä, missä on aitoa toinen toisensa kunnioittamista” (osa 1). Mitä kertomus presidentti ja sisar Brownista voi opettaa meille? Mitkä ovat avaimia siihen, että mies ja vaimo oppivat sopeutumaan toisiinsa? Mitkä ovat avaimia ongelmien ratkaisemisen oppimiseen? Miksi avioliitossa tarvitaan ”parhaimman laatuista epäitsekkyyttä”?

• Presidentti Monson on opettanut: ”Avioliitossa kumpainenkaan osapuoli ei ole toista parempi eikä huonompi” (osa 2). Kuinka puolisot voivat soveltaa tätä periaatetta avioliitossaan? Mitä seurauksia on sillä, että toinen puoliso tuntee olevansa toista parempi tai huonompi? Jos olet naimisissa, mieti, mitä voisit tehdä ilmaistaksesi täydemmin rakkautesi puolisoasi kohtaan.

• Kuinka presidentti Monsonin neuvot osassa 3 voivat auttaa avioliiton ongelmatilanteissa? Kuinka avioliiton liittojen solmiminen, pitäminen ja muistaminen vahvistavat avioliittoa? Mitä muita tapoja on vahvistaa avioliittoa?

• Kuinka aviomies ja vaimo voivat osoittaa uskollisuutta toisilleen? (Ks. osa 4.) Kuinka he voivat parantaa kommunikointiaan? Mitä olet oppinut siitä, kuinka aviopuolisot voivat kokea suurempaa onnellisuutta yhdessä?

1. Moos. 2:21–24; Matt. 19:3–6; 1. Kor. 11:11; OL 42:22; 49:15–16; 132:18–19

”Evankeliumin tutkimisesi on tehokkainta, kun Pyhä Henki opettaa sinua. Aloita aina evankeliumin tutkimisesi rukoilemalla, että Pyhä Henki auttaisi sinua oppimaan.” (Saarnatkaa minun evankeliumiani, 2005, s. 18.)