Kuolema ja ylösnousemus – lohduttomasta sarastuksesta riemukkaaseen aamuun

Me kaikki aloitimme ihmeellisen ja tärkeän matkan, kun lähdimme henkimaailmasta ja tulimme tähän usein haasteelliseen vaiheeseen nimeltä kuolevaisuus. Maanpäällisen olemassaolomme tärkeimpiä tarkoituksia on saada lihaa ja luuta oleva ruumis, saada kokemuksia – joita voi tulla vain ollessamme erossa taivaallisista vanhemmistamme – sekä nähdä, pitäisimmekö me käskyt. Abrahamin kirjan luvussa 3 sanotaan: ”Ja koettelemme heitä näin nähdäksemme, tekevätkö he kaiken, mitä Herra, heidän Jumalansa, käskee heidän tehdä” [Abr. 3:25].³

Elämän suunnitelma ja sen ikuisen kulun selitys tulevat meille taivaan ja maan Luojalta, Herralta Jeesukselta Kristukselta. Ymmärtääksemme kuoleman merkityksen meidän täytyy arvostaa elämän tarkoitusta.

– – Herra on ilmoittanut tällä taloudenhoitokaudella: ”Ja nyt, totisesti minä sanon teille: Minä olin alussa Isän luona ja olen Esikoinen” [OL 93:21]. ”Myös ihminen oli alussa Jumalan luona” [OL 93:29].

Profeetta Jeremia kirjoitti: ”Minulle tuli tämä Herran sana: – Jo ennen kuin sinut – – muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.” [Jer. 1:45.]

Me saavumme tuosta loistavasta henkien maailmasta elämän suurelle näyttämölle osoittaaksemme olevamme kuuliaisia kaikille Jumalan käskyille. Kuolevaisuudessa me vartumme avuttomista vauvoista tiedonhaluisiksi lapsiksi ja edelleen pohdiskeleviksi aikuisiksi. Koemme iloa ja murhetta, täyttymystä ja pettymystä, menestystä ja epäonnistumista. Maistamme makean ja koemme karvaan. Tämä on kuolevaisuutta.⁴

Kaikista kuolevaisuuteen liittyvistä seikoista mikään ei ole niin varmaa kuin sen päättyminen. Kuolema kohtaa kaikkia. – – Se merkitsee väistämättä kanssakäymisen kipeää menettämistä ja – varsinkin nuorten kohdalla – musertavaa iskua toteutumattomille haaveille, täyttymättömille tavoitteille ja menetetyille toiveille.

Kukapa kuolevainen olento – menetettyään rakkaan henkilön tai seistessään itse äärettömyyden kynnyksellä – ei olisi pohtinut sitä, mitä on sen verhon takana, joka erottaa näkyvän näkymättömästä?

Vuosisatoja sitten Job – jota oli niin pitkään siunattu kaikilla aineellisilla lahjoilla ja jota nyt vaivasi niin kipeästi kaikki se, mitä ihmisen kohdalle voi tulla – istui kumppaniensa seurassa ja esitti ajattoman, iättömän kysymyksen: ”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?” [Job 14:14.] Job lausui ääneen sen, mitä jokainen maan päällä elävä ihminen on pohtinut.⁵

Vaikka kuolema on vaikea ja tuskallinen osa kuolevaisuuttamme, se on välttämätön. Aloitimme maallisen vaelluksemme jättämällä kuolevaisuutta edeltävän elämän ja tulemalla tämän maan päälle. – –

Elämä kulkee kulkuaan. Lapsuutta seuraa nuoruus, ja kypsä ikä tulee niin kovin huomaamatta. Kun me tutkimme ja pohdimme elämän tarkoitusta ja ongelmia, kukin meistä kohtaa ennemmin tai myöhemmin kysymyksen elämän kestosta ja henkilökohtaisesta, ikuisesta elämästä. Nämä kysymykset nousevat vääjäämättömimmin esiin silloin, kun rakkaat lähtevät luotamme tai kun meidän osanamme on jättää ne, joita rakastamme. – –

Veljeni ja sisareni, me nauramme, me itkemme, me teemme työtä, me leikimme, me rakastamme, me elämme. Ja sitten me kuolemme. Kuolema on yhteinen perintömme. Jokaisen täytyy kulkea sen portista. Kuolema tulee iäkkäiden, uupuneiden ja riutuneiden osaksi. Se kohtaa nuoret, jotka elävät toivon kukoistuksessa ja odotusten loisteessa. Eivätkä pienet lapsetkaan välty sen otteelta. Apostoli Paavalin sanoin: ”Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla” [Hepr. 9:27].

Ja kuolleiksi me jäisimme ilman yhtä miestä – Jeesus Nasaretilaista – ja Hänen tehtäväänsä. – –

Kaikille niille, jotka ovat joutuneet luopumaan rakkaistaan, me muutamme Jobin kysymyksen vastaukseksi: kun ihminen on kuollut, hän herää eloon. Me tiedämme sen, sillä meillä on ilmoitetun totuuden valo. – –

Kyynelten ja koettelemusten läpi, pelkojen ja surujen läpi, rakkaiden menettämisen aiheuttaman syvän murheen ja yksinäisyyden läpi kohoaa varmuus siitä, että elämä on ikuinen. Herramme ja Vapahtajamme on elävä esimerkki siitä.⁶

Monta vuotta sitten seisoin erään nuoren miehen vuoteen vierellä. Hän oli kahden lapsen isä, joka häilyi elämän ja suuren tuonpuoleisen välillä. Hän otti käteni käteensä, katsoi minua silmiin ja pyysi anovasti: ”Piispa, minä tiedän, että kuolen. Sano, mitä minun hengelleni tapahtuu, kun minä kuolen.”

Rukoilin taivaan opastusta, ennen kuin yritin vastata. Huomioni kiinnitettiin Mormonin kirjaan, joka oli pöydällä hänen vuoteensa vieressä. Otin kirjan käteeni, ja kuin taivaan lahjana se avautui Alman kirjan luvun 40 kohdalta. Aloin lukea ääneen:

”Nyt, poikani, on jotakin muutakin, mitä tahtoisin sanoa sinulle, sillä minä huomaan, että kuolleiden ylösnousemus vaivaa mieltäsi. – –

Nyt, mitä tulee sielun tilaan kuoleman ja ylösnousemuksen välillä – katso, enkeli on ilmaissut minulle, että kaikkien ihmisten henget, niin pian kuin ne ovat lähteneet tästä kuolevaisesta ruumiista, – – otetaan kotiin sen Jumalan luokse, joka antoi heille elämän.

Ja silloin tapahtuu, että niiden henget, jotka ovat vanhurskaita, otetaan vastaan onnen tilaan, jota sanotaan paratiisiksi, levon tilaksi, rauhan tilaksi, missä he saavat levätä kaikista vaivoistaan ja kaikesta huolesta ja murheesta.” [Alma 40:11–12.]

Nuori ystäväni sulki silmänsä, ilmaisi vilpittömän kiitoksen ja siirtyi hiljaa siihen paratiisiin, josta olimme puhuneet.⁷

[Henkimaailmassa viettämämme ajan jälkeen tulee se loistava] ylösnousemuksen [päivä], jolloin henki ja ruumis yhdistetään jälleen toisiinsa, eikä niitä enää koskaan eroteta. ”Minä olen ylösnousemus ja elämä”, Kristus sanoi surevalle Martalle. ”Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” [Joh. 11:25–26.] – –

Tämä ihmeellinen lupaus toteutui, kun Maria ja se toinen Maria menivät puutarhahaudalle – hautapaikalle, jonne oli haudattu vain yksi ruumis. Antakaamme lääkäri Luukkaan kuvata heidän kokemustaan:

”Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle. – – He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. – – Miehet sanoivat heille: ’Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?’” [Luuk. 24:1–5.]

”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista” [Matt. 28:6].

Kuva

ylösnoussut Kristus tervehtii Mariaa

Tämä on kristikunnan herätyshuuto. Ylösnousemuksen todellisuus antaa kaikille rauhan, joka ylittää ymmärryksen [ks. Fil. 4:7]. – – Se on totta kaikkialla maailmassa.

– – Julistan henkilökohtaisena todistuksenani, että kuolema on voitettu, voitto on saavutettu haudasta. Tulkoon näistä Hänen pyhittämistään ja täyttämistään sanoista todellista tietoa kaikille. Muistakaa ne. Vaalikaa niitä. Kunnioittakaa niitä. Hän on noussut.⁸

Kuolema tulee usein tunkeilijana. Se on vihollinen, joka ilmestyy äkkiä keskelle elämän juhlaa sammuttaen sen valot ja hilpeyden. Kuolema laskee raskaan kätensä rakkaidemme päälle ja jättää meidät joskus ymmälle ja ihmetyksiin. Joissakin tilanteissa, kuten suurissa kärsimyksissä ja sairauksissa, kuolema saapuu armon enkelinä. Mutta useimmiten me pidämme sitä ihmisen onnen vihollisena.

Kuoleman synkkyyden voi iäksi hälventää palautetun totuuden valkeus. ”Minä olen ylösnousemus ja elämä”, sanoi Mestari. ”Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” [Joh. 11:25–26.]

Tämä varmuus – niin, jopa pyhä vakuutus – elämän jatkumisesta haudan tuolla puolen voi hyvinkin antaa Vapahtajan lupaaman rauhan, niin kuin Hän vakuutti opetuslapsilleen: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” [Joh. 14:27.]⁹

Marttyyri Stefanos toi julki ylösnousemuksen todellisuuden, kun hän luodessaan katseensa ylöspäin huusi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!” (Ap. t. 7:56.)

Saul näki Damaskoksen tiellä näyssä ylösnousseen, korotetun Kristuksen. Myöhemmin Paavalina – totuuden puolustajana ja pelottomana lähetyssaarnaajana Mestarin palveluksessa – hän todisti ylösnousseesta Herrasta julistaessaan Korintin pyhille:

”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle. – – Hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin.” (1. Kor. 15:3–8.)

Meidän taloudenhoitokaudellamme tämän saman todistuksen lausui rohkeasti profeetta Joseph Smith, kun hän ja Sidney Rigdon todistivat:

”Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää!

Sillä me näimme hänet, tosiaankin Jumalan oikealla puolella; ja me kuulimme äänen todistavan, että hän on Isän Ainosyntyinen –

että juuri hän on luonut nykyiset ja menneet maailmat ja että niiden asukkaat ovat Jumalalle syntyneitä poikia ja tyttäriä.” (OL 76:22–24.)&

Tämä on tieto, joka antaa voimaa. Tämä on totuus, joka lohduttaa. Tämä on varmuus, joka opastaa surun painamat varjosta valoon.

Tätä apua ei ole rajattu vain vanhuksiin, oppineisiin tai harvoihin valittuihin. Se on kaikkien ulottuvilla.

Useita vuosia sitten Salt Lake Cityn sanomalehdet julkaisivat erään läheisen ystäväni kuolinilmoituksen – äidin ja vaimon, joka oli kuollut kesken elämänsä parasta aikaa. Kävin jättämässä jäähyväiset vainajalle ja liityin niiden joukkoon, jotka olivat tulleet esittämään surunvalittelunsa aviomiehelle ja äitinsä menettäneille lapsille. Yhtäkkiä pienin lapsista, Kelly, huomasi minut ja otti kiinni kädestäni. ”Tule minun kanssani”, hän sanoi ja johdatti minut arkulle, jossa lepäsi hänen rakkaan äitinsä ruumis. – – ”Äiti kertoi minulle monta kertaa kuolemasta ja elämästä taivaallisen Isän luona. Minä kuulun äidille ja isälle. Me olemme joskus taas kaikki yhdessä.” Mieleeni tulivat psalminkirjoittajan sanat: ”Lasten – – huudot todistavat sinun voimastasi” (Ps. 8:3).

Kyynelten läpi näin nuoren ystäväni kauniin ja luottavaisen hymyn. Hänen, jonka pikkuruinen käsi yhä puristi omaani, ei tarvitsisi koskaan kokea lohdutonta sarastusta. Horjumattoman todistuksensa varassa, tietäen, että elämä jatkuu haudan tuolle puolen, hän, hänen isänsä, hänen veljensä ja sisarensa ja todellakin jokainen, jolla on tieto tästä jumalallisesta totuudesta, voi julistaa maailmalle: ”Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo” (Ps. 30:6).

Kuva

auringonnousu kukkuloiden yllä

Sieluni koko voimalla todistan, että Jumala elää, että Hänen rakas Poikansa on ylösnousemuksen esikoinen ja että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on se kaikkialle tunkeutuva valo, joka tekee jokaisesta lohduttomasta sarastuksesta riemukkaan aamun.¹⁰

• Presidentti Monson opetti, että ”ymmärtääksemme kuoleman merkityksen meidän täytyy arvostaa elämän tarkoitusta” (osa 1). Kuinka elämän tarkoituksen ymmärtäminen auttaa sinua ymmärtämään kuoleman merkityksen? Kuinka tieto kuolevaisuutta edeltävästä olemassaolostasi Jumalan luona auttaa sinua ymmärtämään elämääsi kuolevaisuudessa?

• Käy läpi presidentti Monsonin opetukset siitä, kuinka kuolema on välttämätön osa kuolevaisuuden kokemustamme (ks. osa 2). Miksi on hyödyllistä tietää, että ruumiin kuolema on osa taivaallisen Isän suunnitelmaa meidän iankaikkiseksi edistymiseksemme?

• Mitä vanhurskaiden hengille tapahtuu kuoleman ja ylösnousemuksen välisenä aikana? (Ks. osa 3.)

• Mitä ylösnousemus tarkoittaa? (Ks. osa 4.) Kuinka voimme toteuttaa käytännössä presidentti Monsonin neuvoa vaalia ja kunnioittaa sanoja Hän on noussut?

• Presidentti Monson todisti, että ylösnousemus ”tekee jokaisesta lohduttomasta sarastuksesta riemukkaan aamun” (osa 5). Kuinka me voimme saada todistuksen ylösnousemuksesta tai vahvistaa sitä? Kuinka todistus ylösnousemuksesta voi tuoda meille rauhaa ja lohtua?

Jes. 25:8; 1. Kor. 15:51–58; 2. Nefi 9:6–15; Moosia 16:6–8; Alma 11:42–45; OL 42:45–47

Voisit lukea luvun tai kappaleen useammin kuin kerran, jotta voit ymmärtää sen syvällisemmin. Kun teet niin, saatat saada merkittäviä oivalluksia.