”Luku 3: Henki antaa elämän”, Kirkon presidenttien opetuksia: Thomas S. Monson, 2020

”Luku 3”, Opetuksia: Thomas S. Monson

Luku 3

Henki antaa elämän

”Me kuuntelemme tuota hiljaista ääntä. Kun se puhuu, viisaat miehet ja naiset tottelevat. Hengen kehotusten noudattamisessa ei sovi viivytellä.”

Thomas S. Monsonin elämänvaiheita

Presidentti Monson oppi kokemuksen kautta luottamaan Pyhän Hengen kuiskauksiin ja toimimaan viipymättä. Vanhin Jeffrey R. Holland on esittänyt seuraavan kertomuksen:

”Kaksikymmentäkolmevuotias Tom Monson, 6. ja 7. seurakunnan suhteellisen uusi piispa Temple View’n vaarnassa Salt Lake Cityssä, kävi oudon levottomaksi vaarnan pappeusjohtajien ohjekokouksen jatkuessa. Hän sai selkeän tunteen, että hänen pitäisi lähteä kokouksesta heti ja ajaa veteraanien sairaalaan, joka oli Salt Lake Cityn jyrkkien puistokatujen varrella. Ennen kuin hän lähti sinä iltana kokoukseen, hän oli saanut puhelinsoiton, jossa kerrottiin, että eräs hänen seurakuntansa iäkäs jäsen oli sairaana ja oli joutunut hoidettavaksi sairaalaan. Soittaja mietti, ehtisikö piispa jossakin vaiheessa käväistä sairaalassa antamassa siunauksen. Kiireinen nuori johtaja selitti olevansa juuri lähdössä vaarnan kokoukseen, mutta hän kyllä käväisisi mielellään sairaalassa heti kokouksen päätyttyä.

Tunne oli nyt entistäkin voimakkaampi: ’Lähde kokouksesta ja mene heti sairaalaan.’ Mutta puhujakorokkeella puhui itse vaarnanjohtaja! Olisi mitä epäkohteliainta nousta kesken johtavan virkailijan puhetta, siirtyä täynnä veljiä olevalta tuoliriviltä käytävälle ja sitten kokonaan poistua rakennuksesta. Hän odotti piinallisesti, kunnes vaarnanjohtajan puhe loppui, ja syöksyi sitten ovelle jo ennen kuin loppurukous oli ilmoitettu.

Juostessaan sairaalan neljännessä kerroksessa pitkin käytävää sen päähän asti nuori piispa näki kiireistä toimintaa sen huoneen ulkopuolella, joka hänelle oli osoitettu. Eräs hoitaja pysähtyi ja kysyi: ’Oletteko te piispa Monson?’

’Olen’, kuului hätäinen vastaus.

’Olen pahoillani’, hoitaja sanoi. ’Potilas kutsui teitä nimeltä juuri ennen kuin hän kuoli.’

Kyyneliään pidätellen Thomas S. Monson kääntyi ja käveli takaisin yöhön. Hän vannoi silloin siellä, ettei hän koskaan enää jättäisi toimimatta Herralta tulleen kehotuksen mukaan. Hän huomioisi aina Hengen antamat vaikutelmat heti saadessaan niitä ja menisi, minne ne hänet veisivätkin, ollakseen aina ’Herran asialla’.”¹

Hengen kehotusten huomioimisesta ja niiden mukaan toimimisesta tuli keskeinen teema Thomas S. Monsonin elämässä ja palvelutyössä. Kuten hän totesi vuosia myöhemmin:

”Olen oppinut, että kun me tehtäviämme suorittaessamme huomaamme hiljaisen innoituksen kuiskauksen ja toimimme viipymättä sen mukaan, taivaallinen Isämme ohjaa askeleitamme ja siunaa elämäämme ja toisten elämää. En tiedä sen suloisempaa kokemusta tai kallisarvoisempia tunteita kuin mitä silloin kokee, kun noudattaa Pyhän Hengen kuiskauksia ja huomaa, että Herra on vastannut jonkun toisen henkilön rukoukseen sinun kauttasi.”²

Presidentti Monson puristaa nuoren miehen kättä huhtikuun 2008 yleiskonferenssissa.

Thomas S. Monsonin opetuksia

Hengen ääni on hiljainen, kohottava ja sielua rauhoittava.

Kävin hiljattain Provossa Utahissa sijaitsevassa lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa, missä eri puolille maailmaa kutsutut lähetyssaarnaajat opiskelevat ahkerasti niiden kielten alkeita, joilla he myöhemmin opettavat ja todistavat.

Espanjan, ranskan, saksan ja ruotsin kielellä käyty keskustelu tuntui minusta etäisesti tutulta. Sen sijaan japani, kiina ja suomi kuulostivat minusta ja ehkäpä useimmista lähetyssaarnaajistakin täysin vierailta. Näiden nuorten miesten ja naisten omistautuminen ja keskittyminen on ihailtavaa, kun he käyvät käsiksi outoihin asioihin ja opiskelevat sellaista, mikä on vaikeaa. – –

On – – olemassa yksi kieli, joka on yhteinen kaikille lähetyssaarnaajille: Hengen kieli. Sitä ei opita oppineiden kirjoittamista kirjoista eikä yleensäkään lukemalla tai ulkoa opettelemalla. Hengen kieltä osaa se, joka pyrkii koko sydämestään tuntemaan Jumalan ja pitämään Hänen käskynsä. Tämän kielen taito auttaa rikkomaan raja-aitoja, ylittämään esteitä ja koskettamaan ihmissydäntä.

Toisessa kirjeessään korinttilaisille apostoli Paavali kehottaa meitä kääntymään pois lain kirjaimen ahtaista rajoituksista ja tavoittelemaan sitä mahdollisuuksien avointa näkymää, jonka Henki tarjoaa. Rakastan ja vaalin hänen sanojaan: ”Kirjain – – tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi” (2. Kor. 3:6).

Vaaran kohdatessa tai koettelemusten hetkinä sellainen tieto, sellainen toivo, sellainen ymmärrys tuo lohtua huolten painamalle mielelle ja surevalle sydämelle. Koko Uuden testamentin sanoma henkii ihmissielun heräämistä. Epätoivon varjot väistyvät toivon säteiden tieltä, suru häipyy ilon tieltä ja eksyksissä olon tunne katoaa sen varmuuden tieltä, että taivaallinen Isämme välittää meistä jokaisesta.

Vapahtaja vahvisti tämän totuuden opettaessaan, ettei varpunenkaan putoa maahan Isän sallimatta. Sitten Hän päätti tämän kauniin ajatuksen sanomalla:

”Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.

Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.” (Ks. Matt. 10:29–32.)

Me elämme monimutkaisessa maailmassa, jossa kohtaamme päivittäin haasteita. Olemme taipuvaisia tuntemaan olevamme erossa – jopa eristyksissä – jokaisen hyvän lahjan Antajasta. Pelkäämme joutuvamme kulkemaan yksin.

Tuskaiselta sairasvuoteelta, kyynelten kostuttamalta pielukselta meitä kohottaa kohti taivasta jumalallinen vakuutus ja kallisarvoinen lupaus: ”Minä en jätä enkä hylkää sinua” (Joos. 1:5).

Tällainen lohtu on korvaamatonta, kun matkaamme kuolevaisuuden polkua, jolla on monia haaroja ja mutkia. Harvemmin varmuuden tuo vilkkuva kyltti tai kova ääni. Hengen ääni on pikemminkin lempeä, hiljainen, sydäntä kohottava ja sielua rauhoittava.

Joskus vastaukset kysymyksiimme ja päivittäisiin rukouksiimme tulevat Hengen hiljaisina kuiskauksina. – – Me valvomme. Me odotamme. Me kuuntelemme tuota hiljaista ääntä. Kun se puhuu, viisaat miehet ja naiset tottelevat.³

”On – – olemassa yksi kieli, joka on yhteinen kaikille lähetyssaarnaajille: Hengen kieli.”

Opetelkaamme Hengen kieltä ja älkäämme koskaan viivytelkö kehotuksen kuullessamme.

Rakas ystäväni Stan sairastui syöpään. Hän oli ollut erittäin terve, hänellä oli voimakas ruumiinrakenne, ja hän oli monessa mukana. Nyt hän ei kyennyt kävelemään eikä seisomaan. Pyörätuoli oli hänen kotinsa. Parhaat lääkärit olivat hoitaneet häntä, ja perhe sekä ystävät olivat rukoilleet hänen puolestaan täynnä toivoa ja luottamusta. Silti Stan makasi edelleen vuoteenomana yliopiston sairaalassa.

Myöhään eräänä iltapäivänä olin uimassa Deseret Gym -urheilukeskuksessa. Uin selkäuintia hitain vedoin kattoon katsellen. Hiljaa mutta kuitenkin hyvin selvästi tuli mieleeni ajatus: ”Täällä sinä uit miltei vaivattomasti samaan aikaan kun ystäväsi Stan ei pysty liikkumaan.” Tunsin kehotuksen: ”Mene sairaalaan ja anna hänelle siunaus.”

Lopetin uimisen, pukeuduin ja riensin sairaalaan Stanin huoneeseen. Hänen vuoteensa oli tyhjä. Eräs hoitajista sanoi, että Stan oli pyörätuolissaan uima-altaalla, valmistautumassa kuntoutukseen. Kiiruhdin paikalle, ja Stan oli siellä yksin altaan syvän puolen reunalla. Tervehdimme toisiamme ja palasimme hänen huoneeseensa, jossa annoin hänelle pappeuden siunauksen.

Hitaasti mutta varmasti voima ja liikkumiskyky palasivat Stanin jalkoihin. Ensin hän kykeni seisomaan horjuvin jaloin. Sitten hän oppi uudelleen kävelemään, askel kerrallaan. Kukaan ei tietäisi, että Stan oli ollut niin lähellä kuolemaa ilman toivoa toipumisesta.

Myöhemmin Stan puhui kirkon kokouksissa ja kertoi Herran hyvyydestä häntä kohtaan. Joillekuille hän paljasti ne masennuksen synkät ajatukset, jotka täyttivät hänen mielensä sinä iltapäivänä hänen istuessaan pyörätuolissaan altaan reunalla, ilmeisen tuomittuna epätoivoiseen elämään. Hän kertoo, kuinka hän harkitsi vaihtoehtoa. Olisi niin helppoa ohjata tuo vihattu pyörätuoli syvän altaan hiljaiseen veteen. Silloin elämä olisi ohi. Mutta juuri sinä hetkenä hän näki minut, ystävänsä. Sinä päivänä Stan oppi kirjaimellisesti, ettemme kulje yksin. Myös minä opin jotakin sinä päivänä: älä koskaan, koskaan viivyttele kehotuksen kuullessasi.

Myöhemmin kun Stanin nuorin poika vihittiin avioliittoon koko iankaikkisuudeksi ja perhe oli kokoontunut Herran pyhään temppeliin, pysähdyimme ja muistelimme kokemaamme ihmettä. Sanat eivät tulleet helposti tunteen pakahduttamista sydämistä, mutta kiitollisuuden äänetön kuoro kertoi tunteista, joita sanat eivät riittäneet ilmaisemaan.

Oppikaamme Hengen kieli elämämme matkalla. Muistakaamme aina Mestarin lempeä kutsu ja vastatkaamme siihen: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen.” (Ilm. 3:20.) Tämä on Hengen kieltä. Herra puhui sitä. Hän opetti sitä. Hän eli sen mukaan. Tehkäämme kaikki samoin.⁴

Meitä siunataan, kun elämme niin, että voimme saada Hengen kehotuksia ja johdatusta.

Useita vuosia sitten sain kirjeen vanhalta ystävältä. Hän lausui siinä kirjeessä todistuksensa. Haluaisin jakaa osan siitä kanssanne tänä iltana, sillä se havainnollistaa pappeuden voimaa henkilössä, joka oppi sen, mitä hänen tuli oppia, joka teki sen, mitä hänen tuli tehdä, ja joka pyrki aina olemaan sellainen kuin hänen tuli olla. Luen otteita kirjeestä, jonka sain ystävältäni Theron W. Borupilta, joka kuoli kolme vuotta sitten 90-vuotiaana:

”Kun minut kahdeksanvuotiaana kastettiin ja sain Pyhän Hengen, minuun teki suuren vaikutuksen ajatus siitä, että olisin hyvä ja pystyisin pitämään Pyhän Hengen apuna läpi elämäni. Minulle kerrottiin, että Pyhä Henki viihtyi vain hyvässä seurassa ja että kun elämäämme tulisi pahuutta, Pyhä Henki lähtisi pois. Koska en tiennyt, milloin tarvitsisin hänen innoitustaan ja opastustaan, pyrin elämään niin, etten menettäisi tätä lahjaa. Kerran se pelasti henkeni.

Toisen maailmansodan aikana olin ampuja B-24-pommikoneessa ja taistelimme eteläisellä Tyynellämerellä. – – Eräänä päivänä ilmoitettiin, että yritettäisiin siihen asti pisintä pommituslentoa erään öljynjalostamon tuhoamiseksi. Hengen innoitus kertoi minulle, että minut määrättäisiin tälle lennolle mutta etten menettäisi henkeäni. Siihen aikaan olin paikallisen MAP-ryhmän johtaja.

Taistelu kävi raivokkaana lentäessämme Borneon yli. Lentokoneemme sai osuman vastapuolen koneista ja leimahti pian liekkeihin, ja lentäjä kehotti meitä valmistautumaan hyppäämään. Minä hyppäsin viimeisenä. Vihollisen lentäjät tulittivat meitä leijuessamme alas. Minulla oli vaikeuksia saada pelastuslauttaani täyttymään. Pulpahdellessani edestakaisin pinnalle ja upoksiin aloin vaipua hukuksiin ja menetin tajuntani. Palasin hetkeksi tajuihini ja huudahdin: ’Jumala, pelasta minut!’ – – Yritin jälleen saada pelastuslauttani täyttymään, ja tällä kertaa se onnistui. Kun siinä oli juuri ja juuri riittävästi ilmaa pitääkseen minut pinnalla, kierähdin sen päälle niin väsyneenä, etten pystynyt liikkumaan.

Kolmen päivän ajan ajelehdimme vihollisalueella. Laivoja oli joka puolella ympärillämme ja lentokoneita yläpuolellamme. Se, miksi he eivät pystyneet näkemään keltaista pelastuslauttaryhmää sinisessä vedessä, on arvoitus”, hän kirjoitti. ”Nousi myrsky, ja lähes kymmenen metrin hyökyaallot miltei repivät lauttamme hajalle. Kului kolme päivää ilman ruokaa ja vettä. Toiset kysyivät minulta, rukoilinko. Vastasin, että rukoilin ja meidät todellakin pelastettaisiin. Sinä iltana näimme sukellusveneemme, joka oli siellä pelastaakseen meidät, mutta se meni meidän ohitsemme. Seuraavana aamuna se teki [samoin. Tiesimme], että se oli viimeinen päivä, jolloin [sukellusvene olisi] sillä alueella. Silloin sain innoituksen Pyhältä Hengeltä. ’Sinulla on pappeus. Käske sukellusvenettä hakemaan teidät.’ Hiljaa rukoilin: ’Jeesuksen Kristuksen nimessä ja pappeuden voimalla, käänny ympäri ja hae meidät.’ Muutamassa minuutissa he olivat meidän vieressämme. Kun pääsimme aluksen kannelle, kapteeni – – sanoi: ’En tiedä, miten ihmeessä löysimme teidät, sillä emme olleet edes etsimässä teitä.’ Minä tiesin.”⁵

Pyhä Henki voi varoittaa meitä vaaroista ja opastaa meitä tekemään hyviä valintoja.

Kun palvelin Yhdysvaltain laivastossa, kaikuluotain oli vasta alkuvaiheessa. – – Kaikuluotain on laite, joka varoittaa lähestyvästä ajoneuvosta, laivasta tai muusta esteestä. Ääniaaltoja tarkkaillaan. Käyttäjä tottuu kuuntelemaan toistuvaa äänimerkkiä. Kun se poikkeaa normaalista, hän tietää, että vaara on käsillä, ja voi varoittaa aluksen päällystöä, jotta kurssia voidaan muuttaa. – –

Jos ihminen pystyy keksimään kaikuluotaimen varoittamaan tuhosta, – – eikö tunnukin järkevältä, että Herra sijoittaisi kallisarvoisiin lapsiinsa varoituslaitteen varoittamaan heitä, kun he ovat poikkeamassa Hänen polultaan? Lausun teille tänään todistukseni, että meillä on tällainen ohjaava valo. Se on täysin varma, jos vain käytämme sitä. Tarkoitan hiljaista, vienoa ääntä, Pyhää Henkeä.⁶

Kun teidät konfirmoitiin kirkon jäseniksi, te saitte oikeuden Pyhän Hengen kumppanuuteen. Hän voi auttaa teitä tekemään hyviä valintoja. Kun teillä on haasteita tai kiusauksia, teidän ei tarvitse tuntea olevanne yksin. Pyhä Henki auttaa teitä erottamaan oikean väärästä. ”Sillä [ne], jotka ovat viisaita – – ovat ottaneet Pyhän Hengen oppaakseen” (OL 45:57).⁷&

”Muistakaamme aina Mestarin lempeä kutsu ja vastatkaamme siihen: ’Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen.’” (Ilm. 3:20.)

Antakaa jokaisen pohtimanne päätöksen läpäistä tämä testi: Mitä se tekee minulle? Mitä vaikutusta sillä on minuun? Ja antakaa käyttäytymissääntöjenne korostaa kysymyksen ”Mitä muut ajattelevat?” sijaan kysymystä ”Mitä minä ajattelen itsestäni?” Älkää uskoko siihen! Muistakaa, että henkilö, jolla oli valtuus, asetti konfirmoinnissa kätensä teidän päänne päälle ja sanoi: ”Ota vastaan Pyhä Henki.” Avatkaa sydämenne, koko sielunne, tuolle erityiselle äänelle, joka todistaa totuudesta. Kuten profeetta Jesaja lupasi: ”Sinä omin korvin kuulet – – ohjeen: – Tässä on tie, kulkekaa sitä.” [Jes. 30:21.]”⁸

Toivon – –, että me kuuntelemme Pyhän Hengen kuiskauksia. Lupaan teille, että jos virittäydymme kuuntelemaan Pyhää Henkeä, jos sydämessämme on halu vanhurskauteen ja käytöksemme kuvastaa sitä halua, tuo Pyhä Henki ohjaa meitä.⁹

Ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille sanotaan: ”Niin paljon – – maailmassa on ääniä” [1. Kor. 14:10]. Ympärillämme on suostuttelevia ääniä, viekoittelevia ääniä, vähätteleviä ääniä, sivistyneitä ääniä ja hämmentäviä ääniä. Saattaisin lisätä, että ne ovat voimakkaita ääniä. Kehotan teitä vähentämään äänenvoimakkuutta ja antamaan sen sijaan tuon hiljaisen, vienon äänen vaikuttaa, sillä se johtaa teidät turvaan.¹⁰

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Mitä tarkoittaa se, että oppii ”Hengen kieltä” (osa 1)? Mitä voimme tehdä, jotta meistä tulisi taitavia tässä kielessä? Mitä olet oppinut omien kokemustesi perusteella Pyhän Hengen viestien tunnistamisesta?
Osassa 2 presidentti Monson kertoi oppineensa, ettei hänen pidä koskaan viivytellä kehotuksen kuullessaan. Kuinka sinulle on ollut siunauksena se, kun joku on noudattanut Pyhän Hengen kehotusta? Milloin sinua on siunattu, kun olet toiminut saamasi Hengen kehotuksen mukaan?
Mitä voimme oppia Theron Borupin kertomuksesta osassa 3?
Milloin Pyhän Hengen hiljainen, vieno ääni on ollut ”varoituslaite” sinun elämässäsi (ks. osa 4)? Mitä kokemuksia sinulla on ollut siitä, kun Pyhä Henki on opastanut sinua? Milloin Pyhä Henki on lohduttanut sinua? Millä muilla tavoilla Pyhä Henki on auttanut sinua?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

1. Kun. 19:11–12; Joh. 14:26; 1. Nefi 4:6; 10:17–19; 17:45; 2. Nefi 32:1–5; OL 8:2–3; 11:12–14; 31:11

Opetusvihje

”Kun pyrit elämään kelvollisesti evankeliumin mukaan, Pyhä Henki ilmoittaa sinulle Jumalan tahdon. Hän antaa sinulle ajatuksia, vaikutelmia ja luovia ideoita siitä, miten auttaa muita oppimaan. – – Henki on todellinen opettaja, ja silloin kun Henki on kanssasi, voit opettaa Jumalan voimalla ja auttaa saamaan aikaan kääntymyksen ihmeen.” (Opettaminen Vapahtajan tavalla, 2016, s. 5.)