Täydellinen jouluaatto

Lapsuudessani yksi vuoden kohokohdista oli jouluaatto. Teimme koko perhe yhdessä pizzaa, kiersimme laulamassa joululauluja ja kokoonnuimme sitten jouluhartauteen. Lauloimme kirkon lauluja neliäänisyyttä tapaillen ja kajauttelimme joululauluja omalaatuisella soitinkokoonpanollamme. Isä päätti illan aina jouluisella ajatuksella, joka sai meidät onnen kyyneliin. Jouluaatto oli parasta, mitä elämässä saattoi olla.

Kun olin vähän vanhempi, äitini alkoi huolehtia pienestä naapuristamme Kellystä. Kelly tuli meille joka päivä koulun jälkeen, kun hänen äitinsä Patty oli töissä. Kelly seurasi minua kuin koiranpentu – äänekkäänä ja vaativana. Tunsin aina helpotusta, kun Patty haki tyttärensä ja kotini ja perheeni pääsi rauhaan.

Kerran joulukuussa olin kauhuissani, kun äiti kutsui Pattyn ja Kellyn meille jouluaatoksi. Minun jouluaatokseni. Äiti hymyili ja vakuutti minulle: ”Se ei muuta mitään.” Mutta minä tiesin kyllä. He söisivät koko pizzamme. Kelly tekisi pilaa meidän laulamisestamme. Alistuin kokemaan kaikkien aikojen kamalimman jouluaaton.

Kun aattoilta tuli, Patty ja Kelly tulivat meille ja me keskustelimme ja nauroimme ja lauloimme. Äitini oli oikeassa. Se oli täydellistä. Keskiyöllä he kiittivät meitä ja lähtivät haikein mielin kotiinsa. Menin vuoteeseen sydän täynnä rakkautta ja kiitollisuutta. Huomasin, etteivät joulun kaikkein kallisarvoisimmat lahjat vähene, kun ne jaetaan toisten kanssa. Sen sijaan ne tulevat suloisemmiksi ja moninkertaistuvat, kun annamme niitä toisille.