Päivänsäteitä, tiedottamista ja evankeliumin iloa

Joitakin vuosia sitten kun vanhin M. Russell Ballard ja minä olimme ne johtavat auktoriteetit, jotka toimivat kirkon tiedotusosaston neuvojina, me tajusimme, että halutessaan tietää kirkosta tiedotusvälineet ottivat usein yhteyttä ihmisiin, jotka eivät olleet kirkon jäseniä. Vanhin Ballard ja minä halusimme asiaan muutosta, joten aloimme ensimmäisen presidenttikunnan luvalla vierailla suurimpien sanomalehtien toimituksissa kertomassa viestiä, että me myöhempien aikojen pyhät olimme poliittisesti sitoutumattomia. Me emme kannata tiettyjä ehdokkaita tai puolueita. Haluamme kuitenkin olla ne, jotka määrittelevät omaa uskontoamme. Me kerroimme heille: ”Haluamme teidän tulevan meidän luoksemme, jos haluatte keskustella siitä, mihin me uskomme.”

Nuo vierailut otettiin hyvin vastaan, ja saimme huomata, että meidän pyyntöömme vastattiin. Nyt huomamme, että tiedotusvälineissä myöhempien aikojen pyhiä ymmärretään paljon paremmin. Jotkin vanhat stereotypiat ovat murtuneet, ja huomaamme toisten ihmisten pitävän meitä ihmisinä, joilla on luonnetta ja jotka pyrkivät tarkastelemaan elämää oppineesta ja tiedostavasta näkökulmasta käsin. Olemme myös huomanneet, että kirkon ulkopuolella ymmärretään, etteivät kaikki myöhempien aikojen pyhät ole samanlaisia; meidän jäsenemme eroavat toisistaan suuresti hyvillä ja mielenkiintoisilla tavoilla.

Nykyään, näiden muuttuneiden asenteiden myötä, on suurenmoista olla kirkon jäsen, ja jäsenet voivat puhua suoraan ja vastata ystäviensä ja naapuriensa esittämiin kysymyksiin omista uskonkäsityksistämme. Kun teemme niin, ei ole mitään tärkeämpää kuin se, että me tunnemme iloa ja riemuitsemme Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Me tiedämme, mikä perimmäinen lopputulos on, me tiedämme, kuka Jeesus Kristus on, ja meillä on tilaisuus saada siunauksia rakastavalta taivaalliselta Isältä.

Minusta on mielenkiintoista, että parhaat jäsenlähetyssaarnaajamme, ne, jotka käyttävät hyväksi tilaisuutensa kertoa evankeliumista, ovat usein iloisia ihmisiä. Kun olin lähetystyöosaston toiminnanjohtajana, satuimme huomaamaan, että Ranskassa oli ollut kasteita. Olimme innoissamme ja pohdimme syitä siihen, ja niitä oli useita. Mutta yksi pääsyistä oli eräs sisar, joka meni maanantaiaamuisin töihin ja puhui Päivänsäteistä. Lepopäivän jälkeen hän kertoi työtovereilleen suuresti iloiten ja riemuiten edellisen päivän kokemuksistaan pienten lasten opettajana. Ennen pitkää hänen työtoverinsa malttoivat tuskin odottaa kuullakseen hänen kertovan Päivänsäteistä. Ja mitä se sai aikaan? Kyseessä oli joukko ihmisiä, jolla oli samoja huolenaiheita, joita meillä kaikilla on maailmastamme ja tulevaisuudesta, ja yhtäkkiä siinä oli henkilö, joka ei ollut pelkästään iloinen, vaan iloinen lapsista – jotka edustavat tulevaisuutta. Tämä sisar selvästikin rakasti Vapahtajaa, ja tuo rakkaus säteili hänestä. Hänen työtoverinsa halusivat tietää enemmän.

Jos me iloitsemme siitä, mitä meillä on, jos me tunnemme iloa ja osoitamme sen, olemme onnellisempia. Me teemme sen, mitä Herra haluaa meidän tekevän, meistä tulee parempia ihmisiä ja samalla lähipiirissämme olevista – lapsistamme ja ystävistämme ja naapureistamme – tulee onnellisempia. Avaimena on ilo. Kun jaamme evankeliumin iloa, me toteutamme sen, mitä Herra haluaa meidän toteuttavan.