Pyhiä muutoksia

Noin 600 myöhempien aikojen pyhää kokoontui 20. syyskuuta 2008 sateen kastelemalle kukkulalle San Salvadorin kaupungissa El Salvadorissa. He seisoivat maaperällä, joka oli vuosien ajan ollut plantaasina. He rukoilivat yhdessä Keski-Amerikan vyöhykkeen johtokunnan johdolla ja lausuivat todistuksiaan. Jotkut heistä upottivat uuden lapion muinaiseen maaperään odottaen muutosta, joka pian tulisi tuolle valitulle paikalle.

Tuhannet kunnioittavat ja innokkaat myöhempien aikojen pyhät tervehtivät toisiaan tuolla samalla kukkulalla 21. elokuuta 2011. Se ei enää ollut plantaasi; se oli muutettu El Salvadorin pyhimmäksi paikaksi. Pyhät kokoontuivat temppelin ympärille. He odottivat innolla saapuvaksi profeettaa, presidentti Henry B. Eyringiä ensimmäisestä presidenttikunnasta, joka vihkisi tuon temppelin Herralle. Eräs pitkäaikainen kirkon jäsen, joka puhui miltei kuiskaten, sanoi, että tuo paikka tuntui erottuvan ympäristöstään ”palana taivasta maan päällä”.

Huhtikuussa 2010 Evelyn Vigil oli huolissaan siitä, että hänen aviomiehensä Amado oli menettämäisillään uskonsa. Amado ei ollut käynyt missään kirkossa yhteentoista vuoteen ja oli tullut siihen johtopäätökseen, ettei tosi kirkkoa ollut olemassakaan. Evelyn ei puolestaan ollut koskaan lakannut uskomasta Jumalaan. Hän kulki kirkosta toiseen janoten kuulla Herran sanaa mutta ei ollut koskaan tyytyväinen kuulemaansa. Joinakin aamuina hän heräsi silmät kyynelissä. Sellaisina päivinä hän anoi johdatusta taivaalliselta Isältään. Evelyn kysyi Häneltä, miksei hänestä koskaan tuntunut hyvältä missään niistä kirkoista, joissa hän kävi, vaikka hän niin epätoivoisesti halusi saada tietää Hänestä. Hän rukoili myös, että jonakin päivänä hänen perheensä löytäisi ykseyden jossakin kirkossa.

Amado ja Evelyn Vigil olivat kokeneet 23. elokuuta 2011 mennessä muutoksen, joka oli samankaltainen kuin se, joka tapahtui tuolla kukkulalla heidän pääkaupungissaan. Valkoisiin pukeutuneina he astuivat sinetöimishuoneeseen 9-vuotiaan tyttärensä Michellen ja 3-vuotiaan poikansa Christianin kanssa. He olivat ensimmäinen perhe, joka sinetöitiin ajaksi ja iankaikkisuudeksi San Salvadorin temppelissä El Salvadorissa. Sen temppelin tavoin, jonne he olivat tulleet, hekin olivat juuri omistautuneet Herran palvelutyöhön, ja he olivat yhtä omistautumisessaan.

Amado muistelee: ”Meidän tarinamme alkoi, kun löysimme parin vanhimpia – tai oikeastaan he löysivät meidät. Olimme lähdössä Evelynin vanhempien luota ja kannoimme ostoskassejamme. Huomasimme, että vanhimmat olivat nähneet meidät ja ylittivät kadun tullakseen luoksemme. Toinen heistä kysyi ystävällisesti, voisivatko he olla avuksi.

He kysyivät myös, antaisimmeko heidän tulla käymään luonamme. Sanoin kyllä, enimmäkseen uteliaisuudesta. Siinä vaiheessa en tiennyt kirkosta paljonkaan – vain kommentteja, joita olin kuullut toisilta ihmisiltä.

Kun olin sopinut, että antaisin vanhinten tulla kotiimme, sanoin vaimolleni: ’Älä innostu tästä liikaa. Älä rupea kuvittelemaan, että minä päättäisin liittyä johonkin kirkkoon. Olen vain utelias kuulemaan, mitä heillä on sanottavana.’

Vanhimmat alkoivat käydä luonamme. Olin valmiina pyytämään heitä kohteliaasti lähtemään, jos he sanoisivat jotakin, mikä ei mielestäni kuulostanut hyvältä. Mutta he olivat hyvin ystävällisiä, ja minuun teki vaikutuksen se, etteivät he koskaan sanoneet mitään pahaa muista kirkoista. He opettivat suurella rakkaudella ja uutteruudella, ja he olivat kärsivällisiä, kun esitin monia kysymyksiä. Heistä tuli pian rakkaita meille.”

Vähän kerrassaan Amado ja Evelyn valmistautuivat menemään kasteelle ja tulemaan konfirmoiduiksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniksi. Evelynin suurin haaste oli viisauden sana. Häntä suretti ajatus siitä, että hänen täytyisi luopua rakkaudestaan kahviin. Amadon ei tarvinnut luopua mistään pahoista tavoista; hänen täytyi vain oppia pitämään kiinni totuudesta. Hän uskoi, mitä lähetyssaarnaajat opettivat, ja hän jopa tunnisti monia oppeja ja käytäntöjä, jotka olivat hänen ja hänen vaimonsa mielestä puuttuneet toisista kirkoista, kuten iankaikkiset perheet, kasteet kuolleiden puolesta sekä yhteenkuuluvuus ja organisaatio kirkossa. Mutta hän epäröi sitoutumista mennä kasteelle. Hän pelkäsi, että liittyisi kirkkoon vain huomatakseen, että oli tehnyt väärän päätöksen.

Nuo huolenaiheet haihtuivat pian. Evelyn rukoili apua ja voitti kahviriippuvuutensa sanoen: ”En aio antaa tämän estää minua saamasta siunauksia.” Noin kahden kuukauden epäröinnin jälkeen Amado sitoutui menemään kasteelle. Evelynin mukaan hän sanoo nykyään usein: ”Meidän täytyy hyväksyä tämä oppi.”

Amado, Evelyn ja Michelle kastettiin ja konfirmoitiin kesäkuun alussa 2011. Evelyn sanoo: ”Siitä alkaen kun meidät kastettiin, saatoin tuntea, että kaikki alkoi muuttua. Perheeni oli yhdistynyt ja kuului kirkkoon. Olimme löytäneet palautetun evankeliumin. Meillä on sen jälkeen ollut koettelemuksia ja sairautta, mutta meidän taivaallinen Isämme on vuodattanut päällemme monia siunauksia.”

Amado huomauttaa: ”Ensimmäinen huomaamani muutos oli ykseys perheessämme. Emme toki olleet aiemminkaan ongelmaperhe, mutta aloimme olla enemmän yhdessä. Evankeliumin opit auttoivat meitä. Kun kirkon johtohenkilöt opettivat meille perheen pyhyyttä, me ajattelimme enemmän sitä, minkä arvoisena meidän tulisi perhettämme pitää.”

Vigilien piispa César Orellana näki myös muutoksen heidän elämässään. Pian heidän kasteensa jälkeen Amado kääntyi piispa Orellanan puoleen ja sanoi: ”Me haluamme maksaa kymmenykset, mutta emme tiedä miten.”

Piispa Orellana selitti, että kymmenykset ovat 10 prosenttia heidän tuloistaan. Amado oli jokseenkin huolestunut. Siihen aikaan Evelynillä oli työpaikka, mutta hänellä itsellään ei ollut. Amado selitti piispalleen: ”Rahamme eivät koskaan riitä, mutta me haluamme maksaa kymmenykset.”

Piispa Orellana vastasi: ”Veli, Herra on antanut monia lupauksia.” He lukivat yhdessä pyhien kirjoitusten kohtia siunauksista, jotka tulevat kymmenysten uskollisesta maksamista, kuten Herran sanat profeetta Malakian kautta: ”Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon – –. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen.” (Mal. 3:10.)

Kun he olivat lukeneet yhdessä nämä pyhien kirjoitusten kohdat, piispa Orellana katsoi uutta käännynnäistä ja sanoi: ”Jos kymmenysten maksaminen tarkoittaa, että ette voi maksaa vesi- tai sähkömaksua, maksakaa kymmenykset. Jos kymmenysten maksaminen tarkoittaa, että ette voi maksaa vuokraanne, maksakaa kymmenykset. Vaikka kymmenysten maksaminen tarkoittaisi, ettei teillä ole tarpeeksi rahaa perheenne ruokkimiseksi, maksakaa kymmenykset. Herra ei hylkää teitä.”

Seuraavana sunnuntaina Amado kääntyi jälleen piispa Orellanan puoleen. Sillä kertaa hän ei esittänyt kysymyksiä. Hän yksinkertaisesti ojensi piispalle kirjekuoren ja sanoi: ”Piispa, tässä ovat kymmenyksemme.”

Muistellen tätä kokemusta piispa Orellana sanoo: ”Siitä lähtien he ovat olleet uskollisia kymmenysten maksajia.” Taloudellisten vaikeuksiensa aikana perhe sai tarvikkeita piispan varastohuoneesta. Sen jälkeen Herra on siunannut heitä niin, että he ovat voineet huolehtia itsestään. Evelyn sai ylennyksen ja Amado löysi hyvän työpaikan. Myöhemmin Evelyn menetti työpaikkansa, mutta he maksoivat edelleen kymmenyksensä ja saivat hengellisiä ja ajallisia siunauksia uskollisuutensa tähden. Kerran piispa Orellana kysyi Amadolta, kuinka perhe tuli toimeen taloudellisesti. Amado vastasi: ”Tulemme kyllä toimeen. Joskus meillä ei ole kovin paljon ruokaa, mutta meillä on tarpeeksi. Mikä on tärkeintä, me luotamme Herraan.”

Maksettuaan kymmenyksiä jonkin aikaa Evelyn ja Amado puhuivat piispa Orellanan kanssa saamistaan siunauksista. Viitaten kohtaan Mal. 3:10 he sanoivat: ”Me olemme koetelleet Herraa.” Ja piispa Orellanan lupauksen mukaisesti Herra ei koskaan hylännyt heitä.

Evelyn ja Amado puhuvat lempeästi päivästä, jolloin heidän perheensä kokoontui sinetöimishuoneeseen. He olivat huolissaan, että siihen mennessä kun he olisivat saaneet endaumenttinsa ja olisivat valmiit sinetöimistoimitukseen saman päivän aikana, heidän lapsensa olisivat levottomia. He olivat erityisen huolissaan energisestä kolmevuotiaasta pojastaan Christianista. Mutta lapset astuivat sinetöimishuoneeseen rauhallisen kunnioittavasti, mikä kertoi siitä, että he ymmärsivät syyn, miksi he olivat siellä. Ja kun oli lasten aika osallistua sinetöimistoimitukseen, Christian käveli alttarille ja polvistui vanhempiensa viereen ilman minkäänlaista ohjausta tai kehotusta.

Evelyn muistaa nähneensä perheen kuvajaisen peileistä. Amado puhuu myös näkemisestä, ei pelkästään temppelissä vaan jokapäiväisessä elämässä. Hän ilmaisee kiitollisuutensa iankaikkisesta näkökulmasta, joka nyt ohjaa hänen elämäänsä – näkökulmasta, jonka Michelle ja Christian näyttivät tuntevan ollessaan Herran huoneessa. Tämä näkökulma on laajentunut entisestään sen jälkeen, etenkin kun Vigilit ovat toivottaneet elokuussa tervetulleeksi perheeseensä uuden tyttären, Andrean, joka syntyi liiton alaisena.

Vigilin perhe on muuttunut ikuisiksi ajoiksi Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin ansiosta ja sen vaikutuksen ansiosta, joka Hänen temppelillään on heidän maassaan. Koska eräs plantaasi on muutettu pyhäksi maaksi, heidän omasta kodistaan on tullut pyhempi.

Monella tavoin he edustavat koko kansakunnan lupausta. El Salvadorissa asuu miljoonia hyviä, rehellisiä ihmisiä, joita maailman hälinä ja houkutukset pommittavat joka päivä. Salvadorilaiset pyhät rakastavat kotimaataan ja saavat uutta toivoa nähdessään siellä Herran temppelin. He saavat varmuutta seuraavista sanoista, jotka presidentti Eyring esitti temppelin vihkimisrukouksessa:

”Me rukoilemme Sinun siunauksiasi tämän El Salvadorin kansakunnan päälle. Kosketa niiden sydäntä, jotka sitä hallitsevat, että ihmisiä voitaisiin siunata vapaudella ja mahdollisuuksilla. Rauha vallitkoon maassa.

Sinun työsi edistyköön tässä maassa. Evankeliumin sanoma koskettakoon ihmisten sydäntä koko kansakunnassa. Tulkoot he kasteen vesiin ja pysykööt uskollisina Sinulle. – –

Kiitollisin sydämin me vihimme ja pyhitämme tämän pyhän rakennuksen ja sen ympäristön Sinun tahtosi täyttämiseksi ja Sinun iankaikkisen työsi toteuttamiseksi. Me rukoilemme, että sen vaikutus voidaan tuntea koko maassa kukkulan laella olevan valon tavoin.”¹

Suuri osa tästä vaikutuksesta tunnetaan varmaankin sellaisten ihmisten kuten Vigilin perheen palvelun ja esimerkin kautta. Kyyneleitään pyyhkien ja pystyen vaivoin puhumaan liikutukseltaan Amado Vigil puhuu nykyään rakkaudella lähetyssaarnaajista, jotka tekivät mahdolliseksi sen, että hän ja hänen perheensä saivat tulla Kristuksen luokse ja saada temppelin siunaukset. ”Toivomme, että meidän lapsemme tulevat palvelemaan lähetystyössä”, hän sanoo, ”jotta he voivat olla siunauksena toisille perheille aivan kuin nuo nuoret miehet olivat siunaukseksi meille.”