2013
Camille New York Citystä
Lokakuu 2013


Camille New York Citystä

Yhdeksänvuotiaalla Camillella on paljon ystäviä. ”Pidän ystävissäni todella paljon siitä, että he ovat kaikki erilaisia”, hän sanoo. ”He ovat kotoisin eri paikoista, ja meillä on eri tapoja tehdä asioita.” Camillesta on mukavaa oppia hyviä asioita ystäviltään, ja hän kertoo mielellään omista hyvistä asioistaan heille. Paras asia, mistä hän on ikinä kertonut ystävälleen, on evankeliumi. Kerrottuaan ensimmäisestä uskonkappaleesta ystävälleen Yailinille Camille kutsui Yailinin perheen tapaamaan lähetyssaarnaajia. Camille opetti myös Yailinia rukoilemaan. Nyt Yailin ja hänen äitinsä ovat kirkon jäseniä.

Lempilaulujani ovat ”Oon lapsi Jumalan” ja ”Perheeni mulle rakas on”. Lempikohtani pyhissä kirjoituksissa on Oppi ja liitot 19:23: ”Ota vastaan oppia minulta ja kuuntele minun sanojani; vaella minun Henkeni sävyisyydessä, niin sinulla on rauha minussa.” Tämä kohta piristää minua aina, kun olen surullinen.

Ystäväni Yailin kastettiin vuonna 2011. Minusta on ihanaa, että voimme mennä kirkkoon yhdessä. Autan häntä opettelemaan ulkoa uskonkappaleet. Tällä hetkellä opettelemme yhdeksättä uskonkappaletta.

Äiti ja isä ovat kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta. Ehkä siksi lempiateriani on riisi, pavut ja kana. Se muistuttaa minua siitä, mistä perheeni on kotoisin.

Perheessämme on viisi jäsentä. Siskoni Emily kastetaan ja konfirmoidaan joulukuussa. Veljeni Victor on saanut nimensä isän mukaan. Minulla ei ole vielä yhtään lemmikkieläintä, mutta olen miettinyt kilpikonnan hankkimista. Pidän kilpikonnista, koska ne ovat söpöjä ja hitaita, joten ne eivät juokse karkuun.

Rakastan Mormonin kirjan kertomusta sotapäällikkö Moronista. Isä luki sen perheillassa, ja se innoitti minua tekemään oman lipun. Lippuni muistuttaa minua siitä, kuka olen, ja että taivaallinen Isä on aina kanssani.

Valokuvat perheen luvalla, ellei toisin mainita; valokuva Vapaudenpatsaasta © Getty Images; Walter Ranen teos Tulkaa esiin, kirkon historian museon luvalla