Olin kotona

Matkustin osana erästä palveluhanketta Ruandaan yhdessä muutaman muun lääkärin kanssa auttamaan lääketieteellisissä tarpeissa. Kahden viikon kuluttua, kun matkani oli loppumaisillaan, aloin tuntea koti-ikävää. Kaipasin perhettäni, mukavaa vuodettani ja kotiani.

Viimeisenä sunnuntainani Afrikassa sain sovitettua aikatauluni niin, että pääsin kirkkoon. Vaikka kirkkoa ei ole vielä virallisesti tunnustettu Ruandassa, minun onnistui löytää kokousaika ja reittiohjeet kirkon verkkosivustolta.

Ja millaiset ohjeet ne olivatkaan: ”Kävele pitkin mukulakivikatua, joka on ministeriön rakennusta vastapäätä. Etsi avointa porttia. Laskeudu sitten portaat.”

Kun noudatin noita ohjeita, aloin kuulla selvästi tutun kirkon laulun kertosäkeen. Laskeuduin portaat, ja korviini kantautuivat sanat laulusta ”Niin varma on perustus” (MAP-lauluja, 43). Portaat päätyivät pieneen rakennukseen, jonka edustalla tungeksi kymmeniä hymyileviä ihmisiä. Siitä huolimatta, että olin vieras seurakuntalaisille, tunsin heti kuuluvani joukkoon. Kymmenet ruandalaiset veljet ja sisaret tulivat kättelemään minua, ja kun he tekivät niin, yksinäisyyden painostava taakka kohosi harteiltani – olin kotona!

Astuttuani rakennukseen osallistuin tyypilliseen kolmen tunnin kokousjaksoon, joka ei millään tavoin eronnut oman kotiseurakuntani kokouksista Kaliforniassa. Aaronin pappeuden jäsenet jakoivat sakramentin, puheet keskittyivät Vapahtajaan, ja jopa pyhäkoulun oppiaihe oli sama kuin se, joka sillä viikolla opetettiin kotiseurakunnassani.

Mikä tärkeintä, jumalanpalveluksessa vallitsi Herran Henki. Selvästikin Herra hymyili suopeasti näille hyville ihmisille, jotka yrittivät parhaansa mukaan palvella Häntä. Sain tietää, että edellisenä vuonna jumalanpalvelukseen täällä osallistui vain kourallinen ruandalaisia. Silti laskin yli sata osallistujaa, joista puolet oli hymyileviä lapsia.

Nyt kun Ruanda on avattu lähetystyölle, aavistan, että lähetyssaarnaajat saavat suurta menestystä, kun Henki todistaa yhä useammalle ruandalaiselle tutkijalle, että palautettu kirkko on Jumalan valtakunta koko maailmalle – jokaiselle mantereelle, jokaiselle kansalle ja jokaiselle Jumalan lapselle. Kuinka kiitollinen olenkaan kirkosta, olipa se sitten Kalifornian keskisellä rannikolla tai mukulakivipolun päässä keskisessä Afrikassa.