Myöhempien aikojen pyhät Italiassa uskon perintö

Vuonna 1849 vanhin Lorenzo Snow (1814–1901) kahdentoista apostolin koorumista kutsuttiin Italiaan perustamaan lähetyskenttä. Kun hän mietti, mistä aloittaa, hän sai kuulla valdolaisista, uskonnollisesta yhteisöstä Piemonten vuorilla Italian luoteisosassa.

Valdolaiset olivat kestäneet uskonkäsitystensä vuoksi äärimmäistä vainoa seitsemän vuosisadan ajan. Useita vuosisatoja ennen protestanttista uskonpuhdistusta he olivat saarnanneet, että Kristuksen alkukirkko oli langennut luopumukseen. He olivat eronneet roomalaiskatolisesta kirkosta, heidät oli julistettu harhaoppisiksi ja heitä oli karkotettu kaupungeista, kidutettu ja teurastettu. Uskonsa kieltämisen sijaan he pakenivat ylös vuorille.¹

”Valon tulva tuntui täyttävän mieleni, kun ajattelin [valdolaisia]”, vanhin Snow kirjoitti. Kirjeessä kotiin hän kirjoitti: ”Uskon, että Herralla on kansa kätkettynä alppivuorten keskelle.”²

Muilla seuduilla Italiassa laki ei ollut suosiollinen lähetystyölle. Mutta kaksi vuotta ennen vanhin Snow’n saapumista valdolaiset Piemonten alueella olivat saaneet uskonnonvapauden vuosisatoja kestäneen vainon jälkeen.³ Sen lisäksi monet heidän keskuudessaan olivat saaneet merkittäviä unia ja näkyjä, jotka valmistivat heitä ottamaan vastaan lähetyssaarnaajien sanoman.⁴

Vanhin Snow yhdessä kahden lähetystyötoverinsa kanssa pyhitti Italian evankeliumin saarnaamiselle 19. syyskuuta 1850. Vanhin Snow kirjoitti: ”Tuosta päivästä lähtien alkoi ilmaantua tilaisuuksia sanomamme julistamiselle.”⁵

Seuraavien neljän vuoden aikana lähetyssaarnaajat sekä menestyivät että kohtasivat vastustusta ponnisteluissaan. He julkaisivat kaksi lähetystyölehtistä sekä italiankielisen käännöksen Mormonin kirjasta. He kastoivat joukon käännynnäisiä. Vuoteen 1854 mennessä työ oli kuitenkin hidastunut – lähetyssaarnaajat kutsuttiin muille alueille, uskollisimmat käännynnäiset muuttivat Utahiin ja vaino yltyi. Kaikki aktiivinen käännytystyö lopetettiin vuonna 1862, ja lähetyskenttä suljettiin vuonna 1867.

Italian lähetyskenttä oli ollut aktiivinen vain 12 vuotta, mutta sinä aikana oli käännytetty 12 kokonaista perhettä ja 7 muuta, jotka muuttivat Utahiin. Valdolaiset, jotka ottivat evankeliumin vastaan, valoivat voimaa kirkkoon Utahissa, ja nykyään kymmenientuhansien jäsenten sukujuuret ulottuvat niihin 72 uskolliseen valdolaiseen, jotka jättivät esi-isiensä kodin liittyäkseen myöhempien aikojen pyhien joukkoon Kalliovuorilla.⁶

Italian lähetyskentän sulkemisen jälkeen Italiassa ei tehty virallisesti lähetystyötä lähes sataan vuoteen. Kun evankeliumin valo alkoi jälleen loistaa Italiassa, se tapahtui toisen maailmansodan keskellä, jolloin Italian eri kaupunkeihin sijoitettiin myöhempien aikojen pyhiin kuuluvaa sotilashenkilöstöä Yhdysvalloista. Nämä jäsenet muodostivat ryhmiä, jotka kokoontuivat sunnuntain kokouksiin, ja ryhmät jatkoivat toimintaansa sodan jälkeen, kun jäseniä määrättiin sotilastukikohtiin Italiassa.

Seuraavien 20 vuoden aikana Herra joudutti työtään. Syntyperäisiä italialaisia alkoi liittyä kirkkoon kohdattuaan lähetyssaarnaajia naapurimaissa. Sotilaista koostuvia jäsenten ryhmiä Napolissa ja Veronassa järjestettiin lähetysseurakunniksi, jotka toimivat Sveitsin lähetyskentän alaisuudessa. Lähetyskenttä käännätti Mormonin kirjan uudelleen italiaksi, ja se julkaistiin. Oli koittamassa aika lähettää lähetyssaarnaajia Italiaan.

Italia järjestettiin Sveitsin lähetyskentän piiriksi vuonna 1964, ja pian useaan kaupunkiin lähetettiin italiaa puhuvia lähetyssaarnaajia. Vuonna 1966 perustettiin Italian lähetyskenttä, 99 vuotta Italian ensimmäisen lähetyskentän sulkemisen jälkeen. Vanhin Ezra Taft Benson (1899–1994) kahdentoista apostolin koorumista piti rukouksen Italian pyhittämiseksi uudelleen evankeliumin saarnaamiselle.

Kymmenen vuoden kuluttua lähetyskentän avaamisesta jäsenten lukumäärä Italiassa oli lisääntynyt 300:sta 5 000:een. Tuo luku kaksinkertaistui vuoteen 1982 mennessä. Viime vuosina kasvu on ollut voimakasta. Vuosina 2005–2010 perustettiin neljä uutta vaarnaa, niin että vaarnoja on nyt kaikkiaan seitsemän. Nykyään Italiassa on lähes 25 000 myöhempien aikojen pyhää.

Vanhin Craig A. Cardon seitsemänkymmenen koorumista on yksi niistä tuhansista myöhempien aikojen pyhistä, joiden sukujuuret ulottuvat Phillipe Cardoniin, valdolaiseen käännynnäiseen, joka muutti Utahiin vuonna 1854. Vanhin Cardon on nähnyt Herran työn leviävän esivanhempiensa maassa, ensin lähetyssaarnaajana juuri avatulla Italian lähetyskentällä 1960-luvulla ja sitten Rooman lähetyskentän johtajana 1980-luvulla.

Kun vanhin Cardon kutsuttiin lähetysjohtajaksi vuonna 1983, kaikki seurakuntakeskukset Roomassa yhtä lukuun ottamatta olivat vuokrattuja rakennuksia. Noihin aikoihin uudet kirkon rakennukset kustannettiin osittain alueen jäseniltä saaduin lahjoituksin. Koska varoja tarvittiin usean rakennuksen pystyttämiseen, paperilla näytti mahdottomalta, että jäsenet kykenisivät lahjoittamaan riittävän paljon rahaa. Kun asiaa oli harkittu rukoillen, italialaisia jäseniä pyydettiin lahjoittamaan rakennusrahastoon se summa, jonka he käyttäisivät sinä vuonna jouluun. Lahjojen sijaan perheet panisivat joulukuusensa alle tiilen kuvaamaan uhraustaan.

”Se, mitä tuolloin tapahtui, oli ihme”, sanoo vanhin Cardon. ”Lahjoitukset ylittivät tarpeen. Tämän ansiosta ja koska pyhät olivat jatkuvasti uskollisia kymmenysten maksamisessa, Herra vuodatti runsaan hengellisen siunauksen lähetyskentän ylle ja pyhien ylle koko alueella, kun he auliisti halusivat tehdä kaikkensa kirkon vakiinnuttamiseksi. Olen vakuuttunut siitä, että heidän sitoutumisensa oli se keskeinen seikka, jonka ansiosta kirkko jatkoi kasvamista siihen pisteeseen, että Roomaan voitiin perustaa vaarna ja nyt rakentaa temppeli.”⁷

Ennen kuin vanhin Cardon kutsuttiin johtavaksi auktoriteetiksi, hän palasi vuonna 2005 Italiaan ollakseen mukana Rooman vaarnan perustamistilaisuudessa. Se oli suloinen kokemus. ”Nyt täällä Roomassa oli pappeuden voimaa”, hän sanoo, ”pappeuden avaimet ja vakiinnutettu pyhien kirjoitusten määrittelemä turvapaikka – vaarna.”

Lokakuun 2008 yleiskonferenssissa, kun presidentti Thomas S. Monson ilmoitti, että Roomaan rakennettaisiin temppeli, konferenssikeskuksessa kuultiin kohahdus ja innostuneita kuiskauksia. Italiassa satelliitin välityksellä konferenssia seuranneissa pyhien seurakunnissa pääsi ilmoille ilon huudahduksia. Yksi sisar muistelee: ”Lähdimme kotiin kuin siivillä, ilo sydämessämme.”

Miksi ajatus temppelistä Roomassa on niin merkityksellinen? Sen lisäksi, että jäsenet tiedostavat temppelin syvällisen hengellisen merkityksen, he myös ymmärtävät, mikä on kaupungin historiallinen merkitys, kuten vanhin Cardon sanoo: ”Sen valta ja voima omana erityisenä aikanaan, sen tutkimusmatkailijoiden, taiteilijoiden, tiedemiesten ja keksijöiden suuri vaikutus maailmaan ja se siunaus, joka Rooman kirkollisella mahdilla on osaltaan ollut kristinuskon viemisessä koko maailmaan, ovat kaikki osa Rooman historiaa, jolle Herran temppeli nyt antaa lisää arvokkuutta.” Vuoden 2010 maanmurtotilaisuudessa presidentti Monson sanoi: ”Temppeli, joka rakennetaan tälle tontille, merkitsee myöhempien aikojen pyhille kaikkea.”⁸

Yli 40 vuoden ajan jäsenet Italiassa ovat matkustaneet Bernin temppeliin Sveitsiin, ja joidenkuiden matka sinne on kestänyt kaksikin vuorokautta. Massimo De Feo, Rooman vaarnan entinen johtaja ja nykyinen vyöhykeseitsenkymmen, uskoo, että Rooman temppeli on merkki siitä, että Herra on nähnyt myöhempien aikojen pyhien vuosien palvelemisen ja uhraukset ja ymmärtää, miten suuresti he haluavat saada temppelin.

Kun ilmoitus temppelistä annettiin, vanhin De Feo sanoo innon olleen sellaista kuin urheilustadionilla, kun joukkue voittaa viime sekunnilla. Riemu oli samankaltaista kuin hän kuvittelee meidän tunteneen kuolevaisuutta edeltävässä elämässä, kun pelastussuunnitelmasta ilmoitettiin. Pyhät halasivat toisiaan, hymyilivät ja itkivät. Se oli todellista onnea.

”On ihmeellistä palvella Herraa näinä päivinä”, sanoo vanhin De Feo, ”niin erityistä Italialle, Roomalle.” Hän todistaa: ”Minä tiedän, että Herra siunaa suuresti valtakuntansa tätä osaa.”⁹