Oletko sinä mormoni?

Olin kaukana kotoa osallistumassa kansainväliseen konferenssiin työni vuoksi. Osallistujia oli satoja, mutta olin ainoa osavaltiostani ja alueeltani.

Yhtenä iltana osallistujille tarjottiin illallinen. Kun astuimme ruokasaliin, kukin meistä sai neljä lippua, joilla voi tilata baarista ilmaisia alkoholijuomia. Mieleeni juolahti, kuinka sellaisessa tilanteessa kaukana kotoa olisi helppoa tuntea kiusausta ja ajatella, ettei kukaan saisi koskaan tietää. Se oli ohikiitävä ajatus, ja ojensin liput takaisin ovella olevalle henkilölle.

Illallisella istuin seitsemän minulle vieraan ihmisen seurassa. Join vettä syödessämme, puhuessamme, nauraessamme ja vaihtaessamme tietoja, jotka auttaisivat meitä työssämme.

Seuraavana aamuna aamiaisella minua tervehti herra, joka oli istunut pöydässämme. Olin innoissani huomatessani hänen nimikyltistään, että hän oli tullut kotikaupungistani – kaupungista, jossa en ollut asunut 35 vuoteen. Lukion jälkeen olin lähtenyt opiskelemaan, mennyt naimisiin ja muuttanut muualle.

Keskustellessamme paikoista ja paikkakunnan tapahtumista, joista me kumpikin tiesimme, hän kysyi minulta, asuiko sukulaisiani vielä siellä. Vastasin, ettei asunut, mutta että minulla oli siellä monia hyviä ystäviä ja että pidimme yhteyttä. Hän kysyi, keitä he olivat, ja minä aloin mainita joitakin heistä.

Muutaman ensimmäisen nimen jälkeen hän keskeytti minut ja kysyi: ”Hei, oletko sinä mormoni? Kaikki ne ihmiset, jotka olet maininnut, ovat mormoneja.”

Kun myönsin olevani myöhempien aikojen pyhä, hän kertoi minulle, miten hienoja kansalaisia ystäväni olivat ja kuinka he olivat palvelleet yhteisöä ja olleet kaikille hyviä esimerkkejä. Usean minuutin ajan hän kertoi ihailevansa kirkkoa ja ystäviäni ja sanoi, kuinka he olivat olleet aikaansaamassa hyvää paikkakunnalla.

Erotessamme en voinut olla ajattelematta, mitä olisi saattanut tapahtua, jos olisin päättänyt käyttää nuo juomaliput. Juuri ne ihmiset, joista puhuimme, olivat opettaneet minua valitsemaan oikein. Jos olisin käyttänyt ne liput, olisin ollut vaivautunut ja häpeissäni myöntäessäni, että olen kirkon jäsen.

Kuinka kiitollinen olenkaan noiden kelvollisten, aktiivisten, palvelevien ystävien esimerkistä – 35 vuotta myöhemmin ja yli kolmentuhannen kilometrin päässä lapsuudenkodistani.