Viestini haudalla

Kesällä 2003 olin Michiganissa Yhdysvalloissa etsimässä tietoja isoisäni isän veljestä Robert Hallista. Matkani lopussa kävin uudelleen hautausmaalla, jossa olin käynyt 20 vuotta aiemmin.

Kun olin käynyt hautausmaalla aiemmin, olin pannut merkille kukat yhdellä hautakivistä, jossa oli sukunimi Hall. Tällä kertaa kirjoitin viestin, päiväsin sen ja laminoin sen suojatakseni sen säältä. Sitten jätin rukoillen viestin haudalle toivoen, että sen löytäisi joku, joka voisi auttaa minua saamaan lisää tietoja Robert Hallista. Palasin kotiin Kaliforniaan toiveikkaana mutta epäillen, ettei viestistä olisi mitään hyötyä.

Viikkoa myöhemmin sain kirjeen etäiseltä sukulaiselta nimeltä Deke Bentley.

”Minulla oli eilen outo kokemus”, hän kirjoitti. ”Kolmelta iltapäivällä olin menossa ostamaan mansikoita, kun päätin piipahtaa Plains Roadin hautausmaalla katselemassa esivanhempieni hautoja. En ollut käynyt siellä muutamaan vuoteen. Hautojen vieressä oli postikorttisi.”

Deke oli mennyt hautausmaalle samana päivänä, kun olin jättänyt viestin. Soitin hänelle heti. Keskustelumme aikana sain tietää, että hän asui Hillsdalessa, yli 80 kilometrin päässä hautausmaalta.

Muutamaa kuukautta myöhemmin palasin innoissani Michiganiin käymään Deken luona. Hän kertoi minulle, että vastapäätä hänen kotiaan olevalle hautausmaalle on haudattu joitakin sukulaisia, ja kysyi, haluaisinko käydä siellä. Hän kertoi minulle, että hautausmaalla oli neljä Hall-nimisten ihmisten hautakiveä. Kahdesta heistä hän ei tiennyt mitään.

Hautausmaalla Deke näytti minulle hautakivet. Ne kaksi, joista hän ei tiennyt mitään, olivat Martin ja Anna Hall. En ollut ottanut mukaani muistiinpanojani, mutta muistin etäisesti hakeneeni tietoja Martin Hallista.

Kiiruhdimme piirikunnan oikeustalolle tuntia ennen sen sulkemista toivoen, että löytäisimme kuolintodistuksesta Martinin vanhemmat. Ne löytyivät! Martinin isä oli Robert Hall! Pyhä Henki vahvisti minulle, että pitkä etsintäni oli päättynyt.

Deke, joka ei ole kirkon jäsen, sanoi Robert Hallin löytymisen vaikuttaneen ”miltei hengelliseltä”. Minä hymyilin tietäen, että Henki oli johdattanut minua.

”Olet ehkä harmitellut sitä, ettet jättänyt viestiäsi 20 vuotta sitten”, Deke sanoi, ”mutta totuus on, että muutin Hillsdaleen vasta kolme vuotta sitten!”

Tämä kokemus oli minulle opetus siitä, että sukututkimus on todellakin osa Jumalan työtä ja että Hän johtaa meitä vanhurskaissa pyrkimyksissämme.