2016
Äitiyden tuomia oivalluksia evankeliumista
Maaliskuu 2016


Äitiyden tuomia oivalluksia evankeliumista

Kirjoittaja asuu Idahossa Yhdysvalloissa.

Äitiys voi antaa meille ainutlaatuisia tilaisuuksia saada opetusta Herran opista Hengen välityksellä.

Kuva
little girl looking at ironing

Kuka tahansa äiti tietää, että ajanhallinta muuttuu ratkaisevasti, kun perheeseen tulee lapsia. Opetellessani uudelleen, kuinka hallita aikaani neljän pikkuisen kanssa, olen kokenut masentavia hetkiä – etenkin mitä tulee evankeliumin tutkimiseen. On hankalaa varata aikaa pyhien kirjoitusten tutkimiseen ja varmistaa, että se on merkityksellistä. Mutta muutamat kokemukset ovat opettaneet minulle, että kun olen kuuliainen ja rukoilen, Herra opettaa minua muilla tavoin.

Taivaallinen vanhempamme

Kun olin kerran silittämässä, yksivuotias Claire alkoi itkeä sängyssään. Oli päiväuniaika, ja tiesin, että jos ehtisin viedä hänelle nopeasti tutin, hän nukahtaisi uudelleen. Kolmivuotias Lucy oli leikkimässä huoneessa, jossa silitin. Mietin hetken ja päätin sitten jättää silitysraudan päälle, koska tiesin, että olisin poissa huoneesta vain pienen tuokion. ”Lucy, näetkö tämän silitysraudan korkealla pöydälläni?” kysyin. ”Se on HYVIN kuuma. Minun pitää viedä Clairelle tutti. Älä koske silitysrautaan, kun olen poissa, tai satutat itsesi.”

Olin varma, että Lucy ymmärsi, joten livahdin nopeasti pois huoneesta. Palasin hetkeä myöhemmin ja kuulin vaikerointia tuolin takaa.

”Lucy?” kysyin. ”Missä sinä olet?”

Hän ei vastannut

”Oletko kunnossa? Miksi olet mennyt piiloon?”

Menin tuolin taakse ja istahdin lattialle. Lucy oli haudannut kasvot käsiinsä. Kieltäydyttyään muutaman kerran kertomasta minulle, mitä oli tapahtunut, hän sanoi viimein: ”Äiti, minä koskin siihen.”

Ensin olin hämmentynyt siitä, ettei hän ollut noudattanut varoitustani. Sitten tunsin surua siitä, että tehtyään pienen virheen hän meni minulta piiloon, koska hän pelkäsi menettäneensä rakkauteni ja luottamukseni. Tiesin, ettei hän pystyisi pääsemään tuskastaan, ja vain minä voisin lievittää kipua hänen palaneessa sormessaan. Lohdutin Lucya, ja kun kiiruhdin viemään häntä kylpyhuoneen lavuaarin luo helpottaakseni kipua, Henki kuiskasi sydämelleni: ”Tältä taivaallisesta Isästä tuntuu, kun Hänen lapsensa eivät noudata Hänen varoituksiaan eivätkä anna Hänen helpottaa kipuaan, kun he tarvitsevat sitä eniten.” Sillä hetkellä tunsin suurta iloa tästä tiedosta ja luottamusta Herran auliuteen opettaa minua.

Puhdasta rakkautta

Muutamia vuosia myöhemmin minut kutsuttiin neuvonantajaksi seurakuntamme Apuyhdistyksen johtokuntaan. Tunsin riittämättömyyttä tämän tehtävän täyttämiseen. Aloin tutkia rakkauden periaatetta. Rukoilin, että oppisin tuntemaan enemmän Kristuksen kaltaista rakkautta palvelemiani sisaria kohtaan. En ollut kuitenkaan kovin varma siitä, miltä tämä hengellinen lahja näyttäisi tai tuntuisi.

Ahdistukseni painoi mieltäni, kun yhtenä päivänä valmistin lounasta. Kolmas tyttäremme, kaksivuotias Annie, istui portaidemme keskitasanteella uppoutuneena mielikuvitukseensa. Katselin, kun hän kumartui eteenpäin napatakseen lelun, menetti tasapainonsa ja kieri alas neljä tai viisi porrasta. Juoksin hänen luokseen ja yritin rauhoitella häntä hänen itkiessään. Sain tyynnyteltyä häntä sen verran, että kuulin keittiönpöydän äärestä pienen nyyhkäisyn. Katsoessani sinne näin viisivuotiaan Clairen itkevän.

”Tule tänne”, sanoin. ”Mikä hätänä?”

Hän juoksi Annien ja minun luo yhteishalaukseen. Sanat, jotka hän sanoi, olivat suora vastaus rukouksessa esittämääni kysymykseen rakkaudesta.

”Minä näin Annien alkavan kaatua, ja sitten katsoin häntä ja näin, kuinka pahalta hänestä tuntui”, Claire sanoi. ”Minä putoaisin mieluummin itse portaista kuin katsoisin, kun Annie putoaa.”

Mieleeni tuli Hengen välityksellä heti ajatus: ”Tuo on rakkautta.”

Kasvamista uskossa

Aivan äskettäin mieheni opetti lapsillemme kertomuksen Mooseksesta. Sanoin: ”Minun mielestäni Mooseksen äidin usko on hämmästyttävä! Hän lähetti poikansa alas jokea ja rukoili, että taivaallinen Isä pitäisi pojan turvassa. Voitteko kuvitella, miten suurta uskoa häneltä vaati luottaa vauvansa taivaallisen Isän hoiviin?”

Lucy kysyi: ”Äiti, onko sinulla niin paljon uskoa?”

Se oli syvällinen kysymys. Mietin sitä hetken ja kerroin sitten muutaman kokemukseni siitä, kun olin onnistunut luottamaan Herraan uskoa osoittaen. Sitä seurannut keskustelu oli kohottava koko perheelle. Lucyn kysymys palaa mieleeni yhä uudelleen. On vahvistavaa tietää, että minulla voi olla sellaista uskoa kuin Mooseksen äidillä.

Kun kuljen uskossa, pyydän rukouksessa ja tutkin kuuliaisesti, Herra käyttää kokemuksiani äitinä opettaakseen minulle oppiaan Hengen välityksellä. Ja Hän opettaa minua usein, vanhemmuuden tuomasta ajanpuutteesta huolimatta.