Siirtyminen Apuyhdistykseen

1. Osallistukaa Apuyhdistyksen alkuohjelmaan.

Monet Apuyhdistyksen johtajat kutsuivat kerran kuukaudessa nuoret naiset alkuohjelmaan, ja toisinaan he kutsuivat lehvänsitojat oppiaiheeseen.

Jill, eräs Apuyhdistyksen johtohenkilö, kertoi, mitä heidän seurakunnassaan tehdään. Hän kirjoitti: ”Haastamme nuoria naisia istumaan Apuyhdistyksen sisarten vieressä ennen kokouksen alkua ja kysymään heiltä heidän elämästään. Se auttaa nuoria naisia näkemään, etteivät Apuyhdistyksen sisaret ole kovinkaan erilaisia kuin he.”

2. Tutustukaa toisiinne sosiaalisissa tilanteissa.

”Muistan eritoten, kuinka autoin tiskaamisessa eräällä hautajaislounaalla”, kirjoitti Rachel, eräs nuori nainen. ”Sain jutella ja nauraa muiden sisarten kanssa, jotka olivat keittiössä, ja tunsin kuuluvani joukkoon. He ilmaisivat luottavansa minuun. Se oli minulle huikea hetki.”

Bekah, Apuyhdistyksen sisar, teki aloitteen tutustuakseen nuoriin naisiin. Hän kirjoitti: ”Käytän sosiaalista mediaa ystävystyäkseni nuoriin ja tutustuakseni asioihin, joista he pitävät. Sen ansiosta meistä tuli ystäviä.”

3. Oppikaa naisilta, jotka rakastavat Apuyhdistystä.

”Minä vartuin pikkukaupungissa Tukholman ulkopuolella Ruotsissa. Äitini oli yksinhuoltaja”, kirjoitti Britt-Marie. ”Olin melkein 13-vuotias, kun äitini ja minut kastettiin. Kun äiti osallistui Apuyhdistyksen iltakokouksiin, hän otti minut mukaan, etten jäisi yksin kotiin. Kun sitten täytin 18, tunsin jokaisen sisaren ja rakastin heitä.”

Paula kirjoitti: ”Olin 14-vuotias liittyessäni kirkkoon, ja yritin palvella leskiä, yksinhuoltajaäitejä ja vähemmän aktiivisia sisaria. Pian he kutsuivat minut kotiinsa perheen toimintoihin. Sen johdosta ensimmäisenä sunnuntainani Apuyhdistyksessä tunsin, että minulla oli huoneen täydeltä äitejä.”

”Äitini, isoäitini ja tätini osoittivat todistuksensa esimerkillään”, kirjoitti Lindsey. ”He ottivat minut mukaan palveluprojekteihin. Maltoin tuskin odottaa, että kuuluisin virallisesti Apuyhdistykseen. Siirtyminen ei ollut äkillinen. Apuyhdistys on järjestö, johon tunsin aina kuuluvani.”

4. Näyttäkää esimerkkiä.

”Olin aivan innoissani menemään Apuyhdistykseen”, sanoi Emily. ”Luultavasti se johtui osaksi siitä, että tunsin aina olevani lähellä Nuorten Naisten johtajiani. He kohtelivat minua hyvin kunnioittavasti. En epäröinyt lainkaan liittymistä Apuyhdistyksen sisarten joukkoon, koska otaksuin, että samoin olisi heidän kanssaan, ja niin olikin.”

”Kunpa Nuorten Naisten johtajani olisivat puhuneet minulle enemmän Apuyhdistyksestä ja siitä rakkaudesta ja sisaruudesta, jota voi kokea siellä”, kirjoitti Marisa.

”Johtajilla on suuri vaikutus siihen, millaisena nuoret naiset ylipäätään näkevät Apuyhdistyksen”, kirjoitti Tessa. ”Mielestäni on tärkeää, että Nuorten Naisten johtajat kannustavat nuoria naisia Apuyhdistykseen ja että Apuyhdistyksen sisaret ottavat heidät innolla vastaan.”

”Kunpa Nuorten Naisten johtajani eivät olisi saaneet Apuyhdistystä kuulostamaan tylsältä”, kirjoitti Amanda. ”Se vaikutti siihen, mitä ajattelin siirtymisestä sinne.”

Kuva

sisters in Relief Society

5. Tehkää siirtymisestä enemmän kuin kertaluonteinen tapahtuma.

Vaikka monet Apuyhdistyksen johtajat tekevät jotakin erityistä huomioidakseen nuoren naisen tämän ensimmäisenä päivänä Apuyhdistyksessä, kommentit osoittavat, että johtajat tajuavat myös, että siirtyminen Apuyhdistykseen kestää.

Raquel, Apuyhdistyksen johtohenkilö Brasiliassa, kertoi, mitä heidän johtokuntansa teki: ”1) Me annoimme jokaiselle nuorelle naiselle tervetulopakkauksen tämän ensimmäisenä sunnuntaina. Se oli aina iloinen hetki. 2) Johtokuntana me koulutimme heitä jonkin verran, jotta he tietäisivät, että he voisivat tulla luoksemme. 3) Ehdotimme, ettei nuoria naisia kutsuttaisi heti tehtäviin Alkeisyhdistyksessä tai Nuorissa Naisissa.”

6. Tehkää oppiaiheista sopivia kaikille sisarille.

”Olin varttuessani käynyt syvällisiä evankeliumiaiheisia keskusteluja äitini kanssa”, kirjoitti Christy, ”ja huomasin, että Apuyhdistyksessä käytiin usein lähes samankaltaisia keskusteluja.”

Jillian kirjoitti: ”Olin kaivannut hengellistä näkemystä ja arvostin sen saamista.”

”Minulla oli vaikeuksia samastua oppiaiheisiin ja sisariin, jotka tuntuivat niin paljon vanhemmilta kuin minä”, kirjoitti Marisa.

”Olin innoissani kuulemaan näkökulmia naisilta, jotka voisivat kertoa minulle sellaisen näkemyksen tarkoituksestamme kuolevaisuudessa, jota en ollut vielä itse oivaltanut”, kirjoitti Emily.

7. Istukaa ystävän vieressä sunnuntaisin.

”Minulla ei ollut perheenjäsentä, jonka vieressä istua”, kirjoitti Lacey, nuori nainen. ”Sillä, että sisaret ihan vain tervehtivät minua tai istuivat vieressäni, oli valtava vaikutus.”

Kelly, eräs Apuyhdistyksen sisar, ilmaisi asian yksinkertaisesti. Hän kirjoitti: ”Jos joku ei tunne olevansa tervetullut, on vaikea tulla uudelleen.”

Ikävä kyllä Nikki oli yksi sellainen sisar, joka tunsi olonsa vaivautuneeksi. Se, mitä hän kirjoitti, muistuttaa meille, että voimme aina tehdä enemmän. ”Sellaisissa tilanteissa kuin minun jotkut jäävät pois ja tulevat epäaktiivisiksi. Apuyhdistyksen pitää olla paikka, jossa voimme ottaa joukkoomme kaikenikäiset sisaret riippumatta siitä, keitä he ovat tai mitä he ovat tehneet.”

Crystal itki ensimmäisenä päivänään. Hän kirjoitti: ”Aiempi Nuorten Naisten johtajani kietoi käsivartensa ympärilleni ja kutsui minut istumaan kanssaan. Olin vaimojen, äitien ja isoäitien seurassa. Kerroin ajatuksistani, ja he kuuntelivat. Ensimmäisen kerran tunsin, millaista voimaa antaa kuuluminen sellaisten naisten joukkoon, jotka pyrkivät olemaan enemmän Kristuksen kaltaisia. Tunsin itseni hyvin siunatuksi kuuluessani tähän maailmanlaajuiseen järjestöön.”

8. Antakaa nuorille naisille tilaisuuksia palvella.

”Minua pyydettiin soittamaan pianoa sunnuntain kokouksissamme”, kirjoitti Amy. ”Tieto siitä, että minua tarvittiin, auttoi minua luomaan siteen sisariin. Aivan kuten presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) sanoi uusien kirkon jäsenten tarvitsevan ystävän, tehtävän ja ravitsemista Jumalan hyvällä sanalla [ks. ’Etsikää karitsoita, ruokkikaa lampaita’, Liahona, heinäkuu 1999, s. 122–123], minä tarvitsin samoja asioita.”

Uusi Apuyhdistyksen sisar Cate kirjoitti: ”Sain oppia, että minulla oli tärkeä tehtävä Apuyhdistyksessä, kun minut kutsuttiin opettajaksi. Olen oppinut paljon. En ole vielä naimisissa mutta tunnen, että olen valmis avioliittoon ja äitiyteen Apuyhdistyksen ansiosta.”

Charlotte, nuori nainen, oli aloitteellinen. Hän kirjoitti: ”Olen etsinyt palvelumahdollisuuksia, koska minulla on harvoin tilaisuus osallistua Apuyhdistyksen sunnuntaikokouksiin. Palvelumahdollisuuksia on kuitenkin ollut runsaasti, ja ne ovat opettaneet minulle Apuyhdistyksen merkityksen.”

9. Tietäkää, että olette tervetulleita ja kaivattuja.

Brooke kirjoitti: ”Seurakuntamme sisarten yksinkertainen halu kysellä meiltä siitä, mikä oli meille tärkeää, oli valtavan merkityksellinen. Ymmärsin, että vaikka näillä naisilla oli erilaisia elämänkokemuksia kuin minulla, meillä oli silti samat pohjimmaiset toiveet, unelmat ja pelot.”

Robynilla oli kuitenkin vaikeaa. ”Olin uusi ja ainoa ikäiseni Apuyhdistyksessä”, hän kirjoitti. ”Alussa minusta tuntui, etten kuulunut sinne.” Mutta Robyn jatkoi osallistumista Apuyhdistykseen äitinsä kanssa. ”Vähitellen opin tuntemaan naisia ja rakastamaan Apuyhdistystä ja kotikäyntiopetusta.”

Deborah kirjoitti: ”Tiesin, että olin Apuyhdistyksen sisar, kun Apuyhdistyksen johtajamme Bonnie pyysi minua auttamaan häntä erään sisaren asunnon siivouksessa. Tuo sisar oli elänyt köyhyydessä ja sitten odottamatta kuollut. Kun kävimme lempeästi läpi tämän sisaren tavaroita hänen elämänsä vaikealta lopputaipaleelta, eteemme tuli hänen hääkuvansa. Siinä meille hymyili häikäisevän kaunis, kirkassilmäinen ruskeaverikkö valkoisessa satiinisessa morsiuspuvussaan. Hiljaa Bonnie sanoi: ’Tällaisena me muistamme hänet.’ Tunsin rakkautta sisarta kohtaan, jota en ollut tavannut kuolevaisuudessa. Me olimme Apuyhdistyksen sisaria. Päätimme Bonnien kanssa päivän kyyneliin ja halaukseen.”