2021
Henkilökohtainen hetki Vapahtajan kanssa
Kesäkuu 2021


Henkilökohtainen hetki Vapahtajan kanssa

Tämä oli ainutkertainen kokemus – vai oliko?

Kuva
actors in the Hill Cumorah Pageant

Alhaalla: valokuvat kirjoittajan luvalla

Huudot kaikuivat puiden lomitse, kun ihmisiä juoksi pakoon laavaa ja putoavia kiviä. Seisoin kulissien takana kuuntelemassa, kun esityksen äänitehosteet mylvivät kaiuttimista kukkulan yli.

Sinä kesänä osallistuin Kumorankukkulalla järjestettyyn ulkoilmanäytelmään, jossa kuvattiin useita Mormonin kirjan tapahtumia. Minut oli valittu yhdeksi sadonkorjuutanssijaksi (ks. 1. Nefi 18:23–24) ja epäuskoiseksi (ks. 3. Nefi 1:4–21), mutta kaikki näyttelijät ja muukin henkilöstö olivat mukana tulevassa kohtauksessa.

Valokeila valaisi valkoisiin pukeutuneen hahmon, joka tuntui leijuvan näyttämön korkeimman tason yläpuolella. Hän ei tietenkään oikeasti ollut Vapahtaja – vain vapaaehtoinen yliopisto-opiskelija kuten minä. Mutta sillä hetkellä näyttämöllä kuvittelin todellisen Vapahtajan seisovan hänen tilallaan.

Kuvittelin Hänen kävelevän luokseni ja kuvittelin katsovani Häntä silmiin. Hengen vaikutelmat täyttivät olemukseni. Sinä hetkenä sain esimakua siitä, miltä varmaan tuntuu nähdä todellinen Vapahtajani. Vaalin tätä ainutlaatuista hengellistä kokemusta.

Puoli vuotta myöhemmin piispa W. Christopher Waddell, joka oli siihen aikaan toinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa, sanoi jotakin, mikä muutti näkökulmani: ”Joka sunnuntai meillä on samanlainen kokemus kuin niillä, jotka selvisivät vakavasta tuhosta, joka tapahtui Vapahtajan ristiinnaulitsemisen aikaan, kuten Mormonin kirjassa kerrotaan.”1

Kuva
sacrament bread and water

Olin ällistynyt. Oliko minun mahdollista tuntea joka viikko samaa, mitä olin tuntenut näyttämöllä sinä iltana? Mitä enemmän ajattelin asiaa, sitä paremmin käsitin, että sakramentin nauttiminen on henkilökohtainen kokemus Vapahtajan kanssa, aivan kuten polvistuminen Hänen eteensä ja naulojen jälkien tunnusteleminen Hänen käsissään ja jaloissaan.

Meidän ei tarvitse olla mukana näytelmässä kokeaksemme Vapahtajan rakkautta ja ymmärtämystä tai kuvitellaksemme henkilökohtaisen hetken Hänen kanssaan. Meillä on mahdollisuuksia joka viikko. Joka sunnuntai Hän odottaa, että voi osoittaa meille rakkauttaan ja ymmärtämystään. Meidän pitää vain tulla Hänen luokseen.

Viite

  1. W. Christopher Waddell, ”Are You Ready?”, Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuus, 5. marraskuuta 2019, s. 6; speeches.byu.edu.