Yhdessä vai erillään

Saatatte ajatella: ”Tämä artikkeli on juuri sitä, mitä tarvitsen!” tai ”Tämä on juuri sitä, mitä puolisoni tarvitsee!” Saatatte kaivata luetteloa läpimurron tekevistä ehdotuksista, jotka neuvovat, kuinka selviytyä, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Mutta neuvoessani aviopareja vuosien kuluessa olen huomannut tämän totuuden: useimmissa tapauksissa luettelo luovista asioista, joita voi tehdä, tai keinoista, joilla voi löytää toisensa uudelleen, toimii tavallisesti vain vähän aikaa – paitsi jos parin välillä vallitsee luotettava emotionaalinen yhteys.

Asuimmepa sitten Ulaanbaatarissa Mongoliassa tai São Paulossa Brasiliassa, me kaikki olemme Jumalan poikia ja tyttäriä. Me olemme inhimillisiä ja meillä on tunteita. Saatamme ilmaista tunteita eri tavoin kulttuurimme ja kasvatuksemme pohjalta, mutta meillä kaikilla on niitä – tunnemme yksinäisyyttä, hylkäämistä, pelkoa, surua, onnea ja iloa. Jopa kulttuureissa, joissa perheitä asuu usean sukupolven taloudessa, niin kun lapset kasvavat aikuisiksi, heidän vanhempansa kasvavat usein erilleen.

Usein avioparit, joiden lapset ovat muuttaneet pois, kertovat: ”Meillä ei ole enää mitään yhteistä.” Ja jos he vertaavat vain sitä, mitä toinen puoliso haluaa tehdä, siihen, mitä toinen puoliso haluaa tehdä, niin näin tavallisesti onkin. Ilman emotionaalista yhteyttä me voimme olla puolisomme kanssa samassa huoneessa ja silti tuntea olevamme yksin.

Mitä aviopari voi siis tehdä, jotta he katsoisivat yhdessä samaan suuntaan eivätkä eri suuntiin? Aloitetaanpa keskustelemalla taustoista.

Me kaikki olemme taustoiltamme erilaisia. Meillä on kokemuksia vanhemmista, sisaruksista, sukulaisista, ystävistä ja työtovereista, jotka muovaavat ja muokkaavat sitä, mitä teemme avioliitossa ja mitä odotamme avioliitolta. Esimerkiksi kun olimme lapsia ja nuoria, olivatko huoltajamme emotionaalisesti läheisiä vai etäisiä? Taustamme pohjalta voimme esittää kaksi keskeistä kysymystä:

• Kuinka läheiseen emotionaaliseen yhteyteen olemme halukkaita pääsemään puolisomme kanssa?

• Olemmeko me halukkaita päästämään puolisomme emotionaalisesti lähelle?

Kun keskitymme puolisomme käyttäytymiseen sen sijaan että näkisimme, mistä tuo käyttäytyminen on saattanut aiheutua, me saamme usein aikaan jäykkyyttä emmekä anna sijaa lempeydelle. Se, että meillä on näkemystä ja myötätuntoa niitä vaikeita aikoja kohtaan, joita puolisomme on kokenut kasvuvuosinaan, herättää tavallisesti halun olla kannustavampi. Myötätunto, lempeys ja hyväntahtoisuus tarjoavat hedelmällisen maaperän tunteiden jakamiselle. Se, että opimme puhumaan tunteistamme puolisomme kanssa, käynnistää emotionaalisen turvallisuuden ja yhteyden syntymistä.

Presidentti Russell M. Nelson on neuvonut: ”Kommunikoi hyvin puolisosi kanssa. – – Mies ja vaimo tarvitsevat yhteistä aikaa ottaa huomioon toisensa, keskustella ja todella kuunnella toinen toistaan.”¹

Vuosia kestäneen avioliitonkin jälkeen arkaluonteisista asioista puhuminen voi olla vaikeaa. Mutta nämä vaiheet voivat helpottaa sitä:

1. Nimeä tunteesi. Anna niille nimi, kuten ”epätoivo”, ”odotus” tai ”innokkuus”.

2. Tunne niitä. Hiljennä tahtia. Kysy: ”Missä ja milloin huomaan tuntevani näin?”

3. Myönnä ne. Tunteilla on tarkoitus. Älä koe häpeää itsesi tai puolisosi vuoksi, siksi että teillä on tunteita. Tavoittele sen sijaan taivaallisen Isän apua ja ohjausta.

4. Kerro niistä. Kun kerrot tunteista puolisollesi, se usein lähentää teitä kahta. Sivustolla Gospel Topics sanotaan: ”Aviopari voi vahvistaa avioliittoaan, kun puolisot varaavat aikaa yhdessä puhumiselle ja toistensa kuuntelemiselle, kun he ovat huomaavaisia ja kunnioittavia sekä ilmaisevat hellyyttä ja kiintymystä usein.”²

Kaikenikäiset puolisot vahvistavat keskinäistä suhdettaan, kun he opettelevat huomaamaan, tunnistamaan ja ymmärtämään tunteitaan sekä puhumaan niistä yhdessä. Voi olla hyödyllistä soveltaa käytäntöön kahta innoitettua periaatetta: 1) ”Aviomiehellä ja vaimolla on vakava velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja huolehtia toisistaan” sekä 2) aviomiehen ja vaimon tulee ”auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina”.³

Kuva

elderly couple holding hands

Eräs tunnettu avioliittotutkija, tri John Gottman on havainnut, että hyvän avioliiton ytimessä on kyky keskustella vaikeista aiheista ja tunteista ja käydä niitä läpi. Hän on luonut mallin, josta hän käyttää nimitystä ”lempeä aloitus”. Puoliso, jolla on jokin ongelma, laatii toisen puolison arvostelemisen sijaan huolenaiheesta lempeästi kehykset keskustelua varten. Kehyksissä on neljä osaa:

1. Ilmaise, miltä sinusta tuntuu. Keskity ennemminkin siihen, mitä sinä tunnet, kuin siihen, mitä toinen henkilö tekee tai sanoo. Esimerkiksi: ”Olen huolissani, levoton, jokin painaa tai pelottaa minua.” Ilmaise tunteitasi ”minä”-lauseilla, kuten ”Minusta tuntuu…”

2. Puhu jostakin tietystä tilanteesta tai tapahtumasta. Pyri olemaan selkeä ja menemään asian ytimeen. Vältä puolisosi arvioimista tai tuomitsemista. Kerro myös, mitä olet kokenut tapahtuman vuoksi ja mitä olet tuntenut siihen liittyen.

3. Esitä myönteinen tarve. Kuvaile, mikä suhteessa on sinulle tärkeää. Pyydä puolisoasi täyttämään tarpeitasi tekemällä joitakin myönteisiä asioita. Esitä pyyntösi kohteliaasti. ”Voisitko” tai ”arvostaisin” voi saada aikaan paljon.

4. Ilmaise kiitollisuutta. Kiitä puolisoasi niistä asioista, joita hän tekee hyväksesi.

Useimmat meistä ovat joko syvästi kiitollisia emotionaalisesta yhteydestä puolisoomme tai kaipaavat sitä syvästi. Kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan, ”Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista” (1. Kor. 11:11). Jos käännymme puolisomme puoleen tarviten häntä ja syystä tai toisesta puolisomme ei ole saatavilla tai ei pysty tyynnyttämään meitä, on olemassa suuri mahdollisuus, että koemme jotakin, mistä tri Sue Johnson käyttää nimitystä kiintymyssuhdevaurio. Nämä vauriot aiheuttavat useita erityyppisiä kielteisiä reaktioita:

• Hyökkääminen. Me hyökkäämme ja arvostelemme puolisoa siitä, ettei hän ollut auttamassa, ja käytämme ehdottomia lauseita kuten ”Et ole koskaan ollut tukenani. Et välitä lainkaan tarpeistani.”

• Lepytteleminen. Taivumme puolisomme näkemykseen toivoen, ettei keskustelu jatku tai kiihdy, mutta mikään ei ratkea ja tuloksena on tavallisesti kaunan tai mielipahan kasautuminen.

• Puolusteleminen. Kuin asianajaja oikeussalissa, me esitämme todisteita siitä, miksi suhtautumisemme on nykyisissä olosuhteissa perusteltua.

• Vetäytyminen. Vetäydymme ja vaikenemme. Pidämme etäisyyttä ja puhumme vain päivittäisistä elämän välttämättömyyksistä ilman mitään merkityksellistä yhteyttä.

• Jatkaminen. Tarvitsemme yhteyttä niin voimakkaasti, että jatkamme kysymysten esittämistä, vastausten vaatimista ja sitoumusten pyytämistä sekä pyrimme jatkuvasti hallitsemaan tilannetta – ei parisuhteen hyväksi vaan tyynnyttääksemme omia loukattuja tunteitamme.

Nämä reaktiot ovat normaaleja, kun meistä tuntuu, että olemme menettäneet kiintymyssuhteen henkilöön, joka on meille rakas. Mutta ne ovat vaarallisia, koska ne voivat synnyttää negatiivisen kierteen. Ensiksi kiintymyssuhdevaurio, toiseksi kielteinen reaktio. Sitten kielteinen reaktio ensimmäiseen reaktioon ja niin edelleen. Tällä tavoin kumpikin puoliso edistää kierrettä ja se vahingoittaa kumpaakin.

Kuva

couple in Hong Kong

Intiimiys on tietenkin tärkeä osa avioliittoa. Itse asiassa voidaan sanoa, että intiimiys on avioliiton monitahoinen osatekijä. Keskinäisen läheisyyden tunteminen, todellisessa fyysisessä kosketuksessa oleminen ja vahvan emotionaalisen yhteyden kokeminen ovat kaikki yhteydessä toisiinsa.

Emotionaalinen intiimiys edistää yhteyttä ja läheisyyttä, joka syventää ja rikastaa sukupuolista intiimiyttä. Puolison, jonka seksuaalinen halu on vähäinen, on haasteellista osallistua seksuaalisesti, mikäli hän kokee emotionaalista yhteyttä hyvin vähän tai ei lainkaan. Tässä mielessä säännöllinen, merkityksellinen emotionaalinen yhteys luo turvapaikan seksuaaliselle intiimiydelle.

Iän myötä seksuaalinen intiimiys voi käydä vaikeammaksi. Joissakin tapauksissa pätevä lääkäri tai terapeutti voi antaa näkemystä ja apua. Mutta uskon, että voi olla hyvin arvokasta säilyttää fyysinen kosketus tekemällä niinkin yksinkertaisia asioita kuin antaa hyvänyönsuukko, pitää säännöllisesti kädestä kiinni tai halata toinen toista rakastavasti.

Kuva

two birds sitting in a nest

Kuvitus Carolyn Vibbert

Jos yhä huomaatte kaipaavanne luetteloa luovista asioista, joita voi tehdä, tai keinoista, joilla voi löytää toisensa uudelleen näinä vuosina, kun lapset ovat lentäneet pesästä, tässä on hyvä uutinen: Kun te kaksi säilytätte emotionaalisen yhteyden tai pääsette jälleen emotionaaliseen yhteyteen, teidän on paljon helpompaa laatia luettelo yhdessä. Siitä tulee teidän luettelonne, ja koska te olette laatineet sen, niin te todennäköisemmin toteutatte sitä. Avioparit, jotka luovat vahvemman emotionaalisen yhteyden, tavallisesti työskentelevät tiiviisti yhdessä ja osaavat löytää ratkaisuja avioliittoonsa riippumatta taustoistaan, harrastuksistaan, mielenkiinnon kohteistaan tai toiminnoistaan.