Rukoilin tietä löytääkseni sukuni aikakirjoja

Kuva

henkilö katselemassa perheen aikakirjoja

Valokuva kirjoittajan luvalla

Useita vuosia sitten tunsin tarvetta jutella isoisäni kanssa sukumme historiasta. Kun vierailin isoisän luona, hän oli heikko ja raihnainen. Tätini pyysi minua olemaan häiritsemättä häntä, joten en kysynyt häneltä sukuhistoriastamme. Muutamaa kuukautta myöhemmin menin naimisiin ja muutin Taiwanista Yhdysvaltoihin. Harmittelin sitä, etten saanut uutta tilaisuutta puhua isoisän kanssa ennen kuin hän kuoli. Kysyin muilta perheenjäseniltä sukuluettelostamme, mutta kukaan ei voinut auttaa minua. Olin surullinen ja pettynyt itseeni, koska olin odottanut niin kauan saadakseni tietoa isoisästä ja olin sivuuttanut Hengen kehotukset puhua hänen kanssaan hänen historiastaan.

Kun eräänä päivänä luin patriarkallista siunaustani, minuun teki vaikutuksen kohta, jossa kuvailtiin, kuinka voisin auttaa tekemään ihmeellisen työn edesmenneiden esivanhempieni ja muiden yhä elossa olevien hyväksi. Mietin: ”Kuinka niin voi käydä, jos en edes tiedä, mistä aloittaa?” Myöhemmin luin kohdasta OL 82:8, 10:

”Minä annan teille uuden käskyn, jotta te voitte ymmärtää minun tahtoni teihin nähden. – –

Minä, Herra, olen sidottu, kun te teette, mitä minä sanon; mutta kun te ette tee, mitä minä sanon, teillä ei ole mitään lupausta.”

Tunsin Herran kannustavan minua, ja rukoilin tietä eteenpäin löytääkseni asiakirjoja sukuhistoriastani.

Muutamaa kuukautta myöhemmin ollessani Shanghaissa Kiinassa tapasin Shirley Wun, joka oli käymässä Taiwanista. Meistä tuli pian hyviä ystäviä. Kun hän sai tietää, että etsin perheeni sukuluetteloa, hän kannusti minua olemaan luovuttamatta. Hän ehdotti, että minun pitäisi aloittaa menemällä Taiwanissa paikallisten perhekuntien asiakirjoja käsittelevälle osastolle ja pyytää tietoa vanhoista osoitteista. ”Ehkä jotakin tulee esiin”, hän sanoi.

Lensin Taiwaniin toivoen löytäväni asiakirjan isoisäni isän kodista, mutta valitettavasti sitä ei enää ollut olemassa. En myöskään tiennyt hänen syntymäpaikkaansa enkä sen esivanhempani nimeä, joka saapui ensimmäisenä Taiwaniin. Shirley käski minua olemaan huolestumatta tästä takaiskusta huolimatta. ”Usko vain edelleen”, hän sanoi. ”Jumala auttaa meitä, ja esivanhempasi verhon toisella puolella auttavat myös.” Joitakin päiviä myöhemmin palasin Shanghaihin toivoen ja rukoillen ihmettä.

Eräänä sunnuntai-iltapäivänä Shirley lähetti minulle kuvan joistakin sukututkimusasiakirjoista. Hän kysyi, tuntuivatko jotkin nimistä tutuilta.

Olin ällistynyt. Sivulla oli omien esivanhempieni nimiä! Kun kysyin, mistä hän oli löytänyt ne, hän kertoi minulle seuraavan ihmeellisen tarinan:

”Olin ajatellut sukuluetteloasi useita viikkoja, ja minusta tuntui, että minun pitäisi mennä isoisoisäsi kodin osoitteeseen tarkistamaan alue.

Matkustettuani kaksi tuntia pikajunassa matkustin linja-autolla Chi Kanin kaupunkiin, jossa en ollut koskaan aiemmin ollut. Nukahdin, ja viimeisellä pysäkillä kuljettaja herätti minut. Nousin linja-autosta, katselin ympärilleni ja näin, että olin kalastajakylässä. Kysyin ohjeita kadun toisella puolella sijaitsevan liikkeen nuorelta omistajalta. Hän soitti minulle taksin ja opasti kuljettajaa paikkaan, jossa asui eräs vanha mies. Kun saavuin paikalle ja kysyin tuolta mieheltä, mistä löytäisin kaupungin sukututkimusaikakirjoja, hän käski minun kävellä muutaman korttelin päähän merenrannalla sijaitsevaan temppeliin.

Temppelillä näin joukon miehiä juomassa teetä ja juttelemassa. He sanoivat, että he olivat juuri aloittamassa Liu Shin suvun sukututkimustyön vuosittaista kokousta valmistautuakseen lokakuussa pidettävään suureen konferenssiin. Selitin, että olin tullut etsimään sukulaisten nimiä ystäväni puolesta.

’Tavallisesti täällä temppelissä ei ole ketään’, he sanoivat. ’Ovi on lukossa lukuun ottamatta niitä paria kolmea tuntia, jolloin pidämme vuosittaisen kokouksen. Sinulla oli todella hyvää onnea, että tapasit meidät täällä.’

Kun kerroin miehille, että etsin nimeä Liu Bei, he kertoivat minulle, että he olivat keränneet Liun perheen sukuluetteloa jo vuosia, eivätkä muistaneet sitä nimeä. Yksi miehistä tarjosi ystävällisesti sukututkimusasiakirjojaan minun katseltavakseni. He jatkoivat kokoustaan, kun tutkin asiakirjoja. Noin kymmenen minuutin tai vartin kuluttua huudahdin: ’Löysin sen!’

Järkyttyneinä he lakkasivat puhumasta ja tarttuivat kirjaan. Näytin nimen heille, ja he kertoivat minulle, että se oli peräisin herra Liu Qiu Shanin sukulinjasta. Hän osallistuisi heidän kokoukseensa sinä päivänä. Ostin kopion sukututkimuskirjasta, joka sisälsi asiakirjoja sukulinjoista, jotka ulottuivat 26 sukupolven ja 2 460 vuoden taakse.

Herra Liu Qiu Shan antoi minulle myöhemmin kyydin rautatieasemalle. Hän sanoi minulle, että jos olisin tullut tuntia aikaisemmin tai seuraavana päivänä, en olisi löytänyt sieltä ketään tai mitään. Hän sanoi: ’Tämä paikka on aina lukittuna. Sen täytyy olla esivanhempien suoma siunaus. Se on todellinen ihme.’”

Shirley on enkelini. Hän on täynnä Kristuksen rakkautta ja on aina innokas auttamaan Jumalan työn tekemisessä. Hän on suurenmoinen esimerkki muiden palvelemisesta. Hänen halukkuutensa palvella on tuonut suurenmoisia siunauksia ja ihmeen sadoille sieluille. Todistan, että keskuudessamme on enkeleitä, mutta meillä täytyy olla halu tehdä Herran työtä saadaksemme heidän apuaan. Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on sanonut: ”Uskokaa itseenne. Uskokaa kykyynne tehdä suuria ja hyviä asioita. Uskokaa, ettei niin korkeaa vuorta ole, ettette voisi kiivetä sille. Uskokaa, ettei niin ankaraa myrskyä ole, ettette voisi kestää sitä.”¹ Kun tavoittelemme Herran johdatusta, näemme Hänen kätensä ja enkelit elämässämme, ja kykenemme suorittamaan sen, mitä Hän on pyytänyt meitä tekemään.