”Kiitollisena ’kuulen Häntä’”, Liahona, syyskuu 2023.
Kiitollisena ”kuulen Häntä”
Minun on vaikea kuulla kirkossa, mutta tämä Uuden testamentin kertomus auttoi minua näkemään tilanteeni eri tavalla.
Minulla on ollut vakava kuulovamma suurimman osan elämääni, ja ymmärrän vain noin 20 prosenttia siitä, mitä puhujakorokkeelta sanotaan useimmissa kirkon kokouksissa. Toisinaan kuurouteni saa minut tuntemaan itseni yksinäiseksi ja irralliseksi, kuten kun kuulijakunta nauraa puhujan humoristiselle huomautukselle, mutta minä en, koska en kuullut sitä. Enkä minä ole ainoa. Vanhemmat seurakunnan jäsenet ovat uskoutuneet minulle, että heilläkin oli vaikeuksia kuulla.
Toisinaan kun olen yrittänyt ymmärtää sakramenttikokouksessa hiljaisella äänellä puhuvaa puhujaa tai kun pyhäkoulun opettaja julistaa, ettei mikrofonia tarvitse käyttää, koska jokainen kyllä kuulee, mietin, miksi edes käyn kirkossa, kun kuulen niin vähän. Enkö käyttäisi aikani paremmin kotona lukemalla Tule ja seuraa minua -oppiaiheita tai tutkimalla pyhiä kirjoituksia?
Halusin silti olla kuuliainen ja osallistua kokouksiin edelleen perheeni kanssa uudistaakseni kasteenliittoni ja muistaakseni Vapahtajan nauttimalla sakramentin. Oli aina siunaus tuntea Hengen vaikutusta, ja tunsin aina rakentuvani niiden asioiden johdosta, joita saatoin kuulla.
Eräänä sunnuntaina korkean neuvoston jäsenellä, joka puhui sakramenttikokouksessa, oli sellainen selkeä, kuuluva ääni, jota oli helpompi kuulla. Hän käsitteli Uuden testamentin kertomusta naisesta, joka oli kärsinyt verenvuodosta 12 vuotta ja joka uskoi, että voisi parantua, jos vain voisi ojentaa kätensä ja koskettaa Jeesuksen viittaa tämän kulkiessa ohi (ks. Luuk. 8:43–48).
Sitten puhuja esitti koskettavan oivalluksen, joka vaikutti minuun syvästi. Hän selitti, että tilansa vuoksi tätä naista olisi pidetty epäpuhtaana eikä häntä todennäköisesti olisi päästetty kirkkoon. 12 vuoteen!
Henkeni salpautui näistä seurauksista. Vaikka tämä nainen oli sairas, hän ei luultavasti ollut niin sairas, etteikö hän olisi voinut käydä kirkossa ainakin silloin tällöin. Mutta aikansa sosiaalisten tapojen vuoksi hänen ei sallittu osallistua. Mikä kauhea koettelemus uskovalle ihmiselle!
Kun pohdin murhetta, jota hän on varmasti tuntenut, kun häntä oli kielletty palvelemasta Jumalaa muiden uskovien kanssa fyysisen tilansa vuoksi – sellaisen, johon hän ei voinut vaikuttaa – Henki avasi silmäni sille, kuinka hänen tilanteensa vertautui omaan tilanteeseeni. Tulin ymmärtämään, että vaikka en voinutkaan osallistua täysin, minulla oli ainakin etuoikeus käydä kirkossa ja kuulla se, mitä kykenin. Tällä naisella ei ollut sellaista vaihtoehtoa. Minua hävettivät ne tilanteet, jolloin olin hetken ajan harkinnut kotiin jäämistä.
Jumala puhui heti sydämelleni ja kertoi minulle, ettei Hän halunnut minun tuntevan syyllisyyttä. Hän halusi minun tuntevan kiitollisuutta – kiitollisuutta etuoikeudesta käydä kirkossa ja saada vahvistusta olemalla yhteydessä Kristuksen uskollisiin opetuslapsiin. Vaikka en kuullut kaikkea, saatoin ymmärtää joitakin asioita – ja jokainen niistä siunasi elämääni. Oli myös erityisiä hetkiä, jolloin Henki auttoi minua ymmärtämään niitä asioita, joita en kuullut.
Tunsin kiitollisuutta vapaudesta palvella Jumalaa ja nauttia Hänen huoneeseensa tulemisen siunauksista. Henki todisti minulle, että minun oli paljon, paljon parempi olla kirkon kokouksissa, nauttia sakramentti ja oppia, mitä pystyin oppimaan, kuin olla osallistumatta lainkaan.
Sinä päivänä asenteeni muuttui. Sen sijaan että olisin tuntenut itseni rajoitusteni vuoksi alakuloiseksi, sydämeni täytti rauha ja päätin keskittyä kirkossa käymisen siunauksiin. Päätin pyrkiä vilpittömästi olemaan kiitollinen siitä, mitä kuulin, sen sijaan että olisin lannistunut siitä, mitä en pystynyt kuulemaan.
Vanhin Dieter F. Uchtdorf kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Kiitollisuus ahdingon aikoina ei tarkoita, että olemme hyvillämme olosuhteistamme. Se kylläkin tarkoittaa, että uskon silmin katsomme nykyisiä haasteitamme kauemmas.”1 Nainen, joka kosketti Jeesuksen viittaa, oli suurenmoinen muistutus minulle siitä, että minulla tuli olla riittävästi uskoa Herraan, jotta näkisin rajoitusteni yli, ja riittävästi luottamusta Jumalaan tietääkseni, että Hän siunaa minua niin, että nousen fyysisten rajoitusteni yläpuolelle.
Elämään liittyy kaikenlaisia haasteita, jotka verottavat meitä hengellisesti, emotionaalisesti tai fyysisesti, mutta jopa ahdingon aikoina meitä kannustetaan olemaan kiitollisia siunauksista, joista nautimme. Herra on sanonut:
”Totisesti minä sanon teille, ystäväni: Älkää pelätkö, olkoon sydämenne lohdullinen; niin, riemuitkaa aina ja kiittäkää kaikesta – –.
Kaikki, millä teitä on ahdistettu, koituu yhdessä teidän parhaaksenne ja minun nimeni kunniaksi.” (OL 98:1, 3.)
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.