2023
Miten pyhät kirjoitukset opettavat minua rakastamaan muita
Syyskuu 2023


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Miten pyhät kirjoitukset opettavat minua rakastamaan muita

Pyhien kirjoitusten tutkiminen auttaa meitä tuntemaan enemmän Kristuksen rakkautta läheisiämme kohtaan.

Kuva
Avoin kirja sydämen alla

Varttuessani tiesin evankeliumin olevan totta, koska osallistuin seminaariin, seurasin vanhimman veljeni esimerkkiä ja luin pyhiä kirjoituksia. Kohtasin kuitenkin paljon vastustusta, kun täytin 19 ja aloin valmistautua lähetystyöhön. Jouduin odottamaan paljon kauemmin kuin halusin, mutta lopulta pystyin aloittamaan palvelemisen. Se oli elämäni ikimuistoisinta aikaa!

Vaikka kohtasin lähetystyössäni paljon vastustusta, niin juuri sen aikana kasvoin huomattavasti lähemmäksi Jeesusta Kristusta ja opin Hänen täydellisestä rakkaudestaan pyhien kirjoitusten avulla ja omien kokemusteni kautta. Opin rakastamaan ihmisiä, joita palvelin, kuten Vapahtaja rakasti heitä.

Kristuksen rakkauden omaksuminen auttoi minua palvelemaan elämäni kaksi parasta vuotta, ja kun muistelen sitä aikaa, ymmärrän entistä paremmin, kuinka pyhät kirjoitukset johdattivat minut omaksumaan Kristuksen puhdasta rakkautta.

Pyhät kirjoitukset auttavat meitä rakastamaan

Pidätkö itseäsi Jeesuksen Kristuksen opetuslapsena?

Mormonin kirjassa Moroni opetti, että Kristuksen opetuslapsilla on tiettyjä hyveitä. Näihin hyveisiin sisältyy rakkaus eli – kuten hän sanoo – ”Kristuksen puhdas rakkaus” (ks. Moroni 7:47). Minun ja monien muidenkin meistä voi kuitenkin olla joskus vaikeaa osoittaa rakkautta kaikkia kohtaan, erityisesti tässä synkkenevässä maailmassa, jossa elämme.

Olen usein kysynyt itseltäni – ja taivaalliselta Isältä:

”Miten voin noudattaa neuvoa omaksua tuota Kristuksen puhdasta rakkautta, kun olen niin epätäydellinen?”

Monenlaisen henkilökohtaisen pohdinnan ja tutkimisen kautta olen oppinut yhden hyödyllisen käytännön, joka on aina aivan ulottuvillamme.

Kun haluamme vastauksia ja opastusta, meidän ei tarvitse etsiä pyhiä kirjoituksia kauempaa! Tiedämme, että ”Kristuksen sanat kertovat [meille] kaiken, mitä [meidän] tulee tehdä” (2. Nefi 32:3), mutta uskotko aidosti pyhiin kirjoituksiin (ks. Hel. 15:7) ja niiden voimaan auttaa sinua omaksumaan Kristuksen rakkautta?

Tutkiessani itse pyhiä kirjoituksia olen löytänyt tarvitsemaani apua rakkauden omaksumiseen. Tunnen sydämeni muuttuvan, kun luen Vapahtajan antamia totuuksia. Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) sanoi: ”Jos uppoudun pyhiin kirjoituksiin, – – huomaan rakastavani syvemmin niitä, joita minun täytyy rakastaa koko sydämestäni ja mielestäni ja koko voimallani.”1

Olen ymmärtänyt, että pyhien kirjoitusten tutkiminen on yksi tehokkaimmista työkaluista, joka voi auttaa meitä tulemaan Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi. Kun varaamme aikaa ja paikan pyhien kirjoitusten pohtimiselle, voimme oppia lisää Hänen totuudestaan, rakkaudestaan ja tahdostaan – erityisesti siitä, kuinka voimme rakastaa muita kuten Hän.

Osoitamme Vapahtajan puhdasta rakkautta

Sisar J. Annette Dennis, ensimmäinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, on äskettäin opettanut: ”Vapahtaja – – on rakkauden – puhtaan rakkauden – ruumiillistuma. Kun vähitellen opimme tekemään sen, mitä Hän pyytää meiltä – – Hänen rakkautensa virtaa meidän lävitsemme ja saa kaiken, mitä Hän pyytää, paitsi mahdolliseksi myös lopulta paljon helpommaksi, kevyemmäksi [ks. Moosia 24:15] ja riemullisemmaksi kuin osaamme koskaan kuvitella. Se vaatii harjoitusta. Se voi viedä vuosia, kuten omalla kohdallani, mutta kun me edes haluamme rakkauden olevan kannustavana voimanamme, Hän voi ottaa tuon halun [ks. Alma 32:27], tuon siemenen, ja lopulta muuttaa sen kauniiksi puuksi, joka on täynnä suloisimpia hedelmiä [ks. Alma 32:41].”2

Rakkauden omaksuminen vaatii harjoittelua, mutta jos olemme halukkaita oppimaan pyhien kirjoitusten pohjalta ja toimimaan niiden mukaisesti, voimme oppia paremmin osoittamaan Kristuksen kaltaista rakkautta. Huomaamme, että pyhien kirjoitusten totuudet ja profeettojen sanat todella rakentavat meissä enemmän Kristuksen kaltaista luonnetta. Huomaamme, että on mahdollista omaksua Kristuksen puhdas rakkaus. Ja kun Hänen puhdas rakkautensa on sitten osa omaa luonnettamme, me kykenemme paremmin rakastamaan muita kuten Hän ja tuntemaan enemmän Hänen puhdasta rakkauttaan omassa elämässämme.