”Eheyden tuntemista Jeesuksen Kristuksen avulla”, Liahona, tammikuu 2024.
Ikääntyminen uskollisena
Eheyden tuntemista Jeesuksen Kristuksen avulla
Vaikka olin saanut uuden vapauden, mahdollisuuksia ja seikkailuja lasteni aikuistumisen myötä, miksi en kokenut täyttymystä? Mitä puuttui?
Kuvitus Dilleen Marsh
Kyyneleet valuivat rukoillessani rauhaa, kun nuorin poikani täytti lähetystyöhakemustaan. Halusin todella, että hän lähtisi lähetystyöhön. Oikeasti halusin. Yritin saada itseni vakuuttuneeksi siitä.
Rakastan Vapahtajaani ja olin aidosti innoissani poikani tilaisuudesta kertoa muille siitä ilosta, jota voimme kokea Jeesuksen Kristuksen ansiosta. Syvällä sisimmässäni kuitenkin pelkäsin hänen lähtöään. Tiesin, ettei hän koskaan todella palaisi kotiin lähetystyönsä jälkeen. Vaikka hän asuisi kotona, tilanne ei olisi sama.
Ystävieni mukaan vaihe, jossa lapset ovat aikuistuneet, oli suurenmoista. Mieheni ja minä olimme innoissamme ja odotimme innolla vapautta ja tilaisuuksia, joita meillä ei ollut ollut kasvattaessamme lapsiamme.
Tämän uuden vapauden myötä heittäydyin lukuisiin toimintoihin. Matkustelin mieheni kanssa, opettelin soittamaan urkuja tehtävääni varten, leikin lastenlasteni kanssa ja tein temppeli- ja sukututkimustyötä.
Löysin innostusta ja seikkailuja. Löysin itseni kehittämistä. Löysin suurenmoisia asioita.
Silti aina puuttui jotakin. Jokin ei vieläkään ollut kohdallaan. Poikani lähtiessä hän vei sydämestäni ison palasen, jota en näköjään pystynyt täyttämään.
Noin vuosi poikamme lähdön jälkeen sain kiukunpuuskan, joka veti vertoja kaikille niille kiukunpuuskille, joita lapsillamme oli pieninä. Mieheni katsoi minua ja sanoi: ”Michelle, sinun täytyy palvella.” Ilmoittauduin mukaan palvelumahdollisuuteen.
Silti sydäntäni särki. Minun oli vaikea heittäytyä palvelemaan tai mihinkään muuhun toimintaan, jotka minua kutsuivat. Koska kaikki lapseni olivat poissa, minusta tuntui, ettei elämäni enää koskaan olisi oikein eheää.
Eräänä iltana rukoillessani apua Henki ilmoitti minulle, että koin sitä tyhjyyttä, joka tulee menetyksestä – tarkoituksen menettämisestä. Luulin, että olin käsitellyt tuon erityisen murheen täyttämällä elämäni kaikilla noilla ihanilla toiminnoilla.
Etsin vastauksia
Etsiessäni vastauksia löysin profeetta Joseph Smithin historiasta nämä sanat: ”Kun menetämme [jotakin tai jonkun], johon sydämemme on kiintynyt, sen tulisi olla meille varoituksena. – – Meidän kiintymyksemme tulee kohdistua Jumalaan ja Hänen työhönsä voimakkaammin kuin lähimmäisiimme.”1
Aivan kuin kirkas salama olisi lävistänyt synkän pilven sydämeni yllä. Olin yrittänyt täyttää syvän murheen kuiluni asioilla, toiminnoilla ja kokemuksilla – palvelemalla, rakastamalla ja tavoittelemalla taitoja. Kaikki hyviä asioita, mutta ne eivät täyttäneet ammottavaa aukkoani. Ne eivät parantaneet tavalla, jolla tarvitsin parantumista.
Ymmärsin, että sellaista rauhaa ja täyttymystä voi tulla vain Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta. Jeesus opetti: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6). Vain Hänen avullaan löydämme iloa ja eheyttä, rauhaa ja tyytyväisyyttä. Jakeessa Ps. 16:11 sanotaan: ”Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo.”
Kuinka minä muutuin
Elämä ei muuttunut heti. Sydämeni ei heti parantunut. Mutta tiesin, mihin minun tuli keskittyä, jotta niin tapahtuisi.
Rukoukseni muuttuivat. Aloin pyytää taivaallista Isää auttamaan minua luomaan vahvemman suhteen Vapahtajaani. Kun tunsin lannistuvani, muistutin tietoisesti itselleni, että Jeesus Kristus oli tukenani, ja sovittavan voimansa armosta Hän auttaisi minua. Pyhien kirjoitusten tutkimiseni alkoi keskittyä enemmän suhteen rakentamiseen Häneen. Se vei aikaa, mutta ohjasin sinnikkäästi tunteitani, tarmoani ja ajatuksiani kohti Jeesusta Kristusta.
Kun tein niin, raskas pimeys alkoi väistyä. Sain enemmän iloa pienistä palvelun ja rakkauden teoista joka päivä. Valo ja toivo kirkastivat polkuani ja täyttivät aukon sydämessäni. Vapahtajan asettaminen etusijalle antoi syvällisempää merkitystä ja nautintoa elämäni jokaisella osa-alueella – palvelemisesta perheen kanssa olemiseen, matkustamisesta kykyjeni kehittämiseen. Kaikesta tuli rikkaampaa, kun Kristus oli keskipisteenä.
Jokaisen matka läpi elämän muuttuvien aikojen on ainutlaatuinen. Ratkaisuna murheisiimme on kuitenkin vastata Kristuksen kutsuun, kun Hän sanoo: ”[Tulkaa] minun luokseni täysin vilpittömin sydämin, ja minä parannan [teidät]” (3. Nefi 18:32). Vain Hänen kauttaan me löydämme todellista parantumista, rauhaa, rakkautta ja iloa.
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.