Liahona
Tavoitteiden saavuttaminen Kristuksen armon avulla
Tammikuu 2024


Julkaistaan vain sähköisenä

Tavoitteiden saavuttaminen Kristuksen armon avulla

Taivaallisen avun pyytäminen sallii meidän tulla enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi päivittäisessä elämässämme.

Kuva
Nainen kirjoittaa muistikirjaa

Jeesus Kristus on täydellinen esimerkki kasvusta.

”Eikä hän aluksi saanut täyteydestä vaan jatkoi armosta armoon, kunnes hän sai täyteyden;

ja siksi häntä kutsuttiin Jumalan Pojaksi, koska hän ei aluksi saanut täyteydestä” (OL 93:13–14).

Me voimme onnistua noudattamalla Hänen esimerkkiään tekojemme ja Kristuksen armon avulla.

Armoon sisältyy kaiken mahdollistava voima ja vahvuus, jotka ovat peräisin Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen sovituksestaan. ”Sanan päämerkitys on jumalallinen apu tai voima, jota annetaan Jeesuksen Kristuksen anteliaan laupeuden ja rakkauden kautta.”1

Osa taivaallisen Isän suunnitelmaa meitä varten on oppia ja kasvaa ”armosta armoon”, kunnes meistä voi tulla täydellisiä Kristuksessa (ks. Moroni 10:32).

Kun pyrimme saavuttamaan tavoitteitamme kasvaa enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi, meidän tulee ottaa Hänet mukaan ja turvata Häneen saadaksemme enemmän vahvuutta, voimaa ja iloa.

Opi lisää tavoitteiden asettamisesta profeettojen ja apostolien viimeaikaisten opetusten pohjalta sosiaalisessa mediassa tai Lasten ja nuorten oppaasta.

Viitteet

  1. Bible Dictionary, ”Grace” [Armo].