2005
Mormonin kirja ja Oppi ja liitot
Tammikuu 2005


EVANKELIUMIN KLASSIKOITA

Mormonin kirja ja Oppi ja liitot

Ezra Taft Benson syntyi 4. elokuuta 1899 Whitneyssä Idahossa Sarah Dunkleyn ja Georg Taft Benson jr:n perheeseen. Hän solmi avioliiton Flora Smith Amussenin kanssa 10. syyskuuta 1926. Lokakuun 7. päivänä 1943 hänen ollessaan 44-vuotias presidentti Heber J. Grant asetti hänet apostoliksi. Vanhin Benson palveli Yhdysvaltain maatalousministerinä vuosina 1953–1961. Joulukuun 30. päivänä 1973 hänet asetettiin ja erotettiin kahdentoista apostolin koorumin presidentiksi. Hänestä tuli 86-vuotiaana kirkon kolmastoista presidentti marraskuun 10. päivänä 1985, ja hän palveli siinä tehtävässä yli kahdeksan vuoden ajan. Presidentti Benson kuoli Salt Lake Cityssä toukokuun 30. päivänä 1994. Pyhien kirjoitusten tutkimisen suurena puolestapuhujana hän todisti Mormonin kirjasta sekä Opista ja liitoista.

Haluan puhua kahdesta nykyajan pyhästä kirjoituksesta – Mormonin kirjasta sekä Opista ja liitoista.

Mormonin kirja sekä Oppi ja liitot liittyvät toisiinsa ilmoituksina, jotka Israelin Jumala on antanut kootakseen ja valmistaakseen kansansa Herran toista tulemista varten.

Näiden pyhien kirjojen ”julki saattaminen rappioituneen maailman pelastamiseksi maksoi yhdeksännentoista vuosisadan parhaan veren ” – Joseph Smithin ja hänen veljensä Hyrumin veren (OL 135:6).

Kummassakin jumalallisessa todistuksessa on suuri julistus koko maailmalle: Mormonin kirjassa nimisivulla sekä Opissa ja liitoissa luvussa 1, Herran esipuheessa.

”Tämä sukupolvi saa minun sanani sinun kauttasi”, Herra sanoi Joseph Smithille (OL 5:10). Ja niin se on saanutkin Mormonin kirjan, Opin ja liittojen sekä muiden nykyajan ilmoitusten kautta.

Mormonin kirja sekä Oppi ja liitot todistavat toisistaan. Ei voi uskoa toiseen uskomatta toiseen.

Mormonin kirja todistaa nykyajan pyhistä kirjoituksista. Se käyttää niistä nimitystä ”toiset kirjat” ja ”viimeiset aikakirjat”, jotka ”tulevat vahvistamaan todeksi” Raamatun ja ”ilmaisemaan ne selkeät ja kallisarvoiset asiat, jotka on otettu [Raamatusta] pois” (1. Nefi 13:39–40).

Mormonin kirjan silminnäkijöiden ohella Oppi ja liitot on ylivoimaisesti suurin ulkonainen todiste ja todistus, joka meillä on Herralta siitä, että Mormonin kirja on tosi. Ainakin kolmessatoista Opin ja liittojen luvussa meille annetaan vahvistava tieto ja jumalallinen todistus siitä, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa (ks. OL 1; 3; 5; 8; 10–11; 17–18; 20; 27; 42; 84; 135).

Oppi ja liitot on yhdistävä side Mormonin kirjan sekä profeetta Joseph Smithin ja hänen seuraajiensa johdolla tehtävän jatkuvan palauttamisen työn välillä.

Opissa ja liitoissa meille kerrotaan temppelityöstä, iankaikkisesta perheestä, kirkkauden asteista, kirkon järjestyksestä ja monista muista suurista palautuksen totuuksista.

”Tutkikaa näitä käskyjä”, Herra sanoi Opista ja liitoista, ”sillä ne ovat todet ja luotettavat, ja kaikki niissä olevat profetiat ja lupaukset täyttyvät.

Minkä minä, Herra, olen puhunut, sen olen puhunut, enkä minä puolustele itseäni, ja vaikka taivaat ja maa katoavat, minun sanani ei katoa vaan toteutuu täysin; olipa se puhuttu minun omalla äänelläni tai minun palvelijoideni äänellä, se on sama.” (OL 1:37–38.)

Mormonin kirja tuo ihmiset Kristuksen luokse. Oppi ja liitot tuo ihmiset Kristuksen valtakuntaan, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, joka on ainoa tosi ja elävä kirkko koko maan päällä (ks. jae 30). Minä tiedän sen.

Mormonin kirja on uskontomme lakikivi, ja Oppi ja liitot on sen päällyskivi, jossa myöhempien aikojen ilmoitus jatkuu. Herra on antanut hyväksymisensä sekä lakikivelle että päällyskivelle.

Mormonin kirjan valmistaminen muinoin, sen säilyminen ja sen julkaiseminen osoittavat todeksi Nefin sanat: ”Herra tietää kaiken alusta asti; sen vuoksi hän valmistaa keinon täyttää kaikki työnsä ihmislasten keskuudessa, sillä katso, hänellä on kaikki valta kaikkien sanojensa toteuttamiseen” (1. Nefi 9:6).

Meidän ei tarvitse todistaa Mormonin kirjan totuutta tai aitoutta ulkonaisilla todisteilla – vaikka niitäkin on paljon. Oppineiden tutkimukset eivät ole koskaan todistaneet eivätkä todista nytkään Mormonin kirjaa oikeaksi eivätkä vääräksi. Mormonin kirjan alkuperä, laatiminen, kääntäminen ja todeksi todistaminen ovat aina olleet Herran käsissä, eikä Herra tee erehdyksiä. Siitä voitte olla varmat.

Jumala on luonut oman järjestelmänsä, joka todistaa Mormonin kirjasta, ja se löytyy Moronin luvusta 10 sekä kolmen ja kahdeksan silminnäkijän todistuksesta sekä useista Opin ja liittojen eri luvuista.

Meidän jokaisen on saatava omakohtainen todistus Mormonin kirjasta Pyhän Hengen kautta. Sen jälkeen meidän tulee antaa todistuksemme Mormonin kirjan kera muille, niin että hekin voivat Pyhän Hengen kautta tietää sen olevan totta.

Nefi todistaa, että Mormonin kirja sisältää ”Kristuksen sanoja” ja että jos ihmiset uskovat Kristukseen, niin he uskovat Mormonin kirjaan (ks. 2. Nefi 33:10).

On tärkeää, että me käytämme opetuksessamme pyhien kirjoitusten sanoja. Alma sanoi: ”Minä – – käsken teitä hänen sanoillaan, joka minua on käskenyt” (Alma 5:61).

Näistä sanoista ja siitä, kuinka Herra niitä Mormonin kirjassa käyttää, tulee muodostua meidän ymmärryksemme lähde, ja meidän tulee käyttää niitä opettaessamme evankeliumin periaatteita.

Jumala käyttää Mormonin kirjan sanojen voimaa keinona muuttaa ihmisten elämää: ”Koska sanan saarnaamisella oli suuri taipumus johdattaa kansaa tekemään sitä, mikä oli oikein – niin, sillä oli ollut kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin miekalla tai millään muulla, mitä heille oli tapahtunut – sen tähden Alma ajatteli olevan hyväksi, että he kokeilisivat Jumalan sanan voimaa” (Alma 31:5).

Alma muistutti kirkon veljiään siitä, kuinka Jumala oli vapauttanut heidän isiensä sielut helvetistä: ”Katso, hän muutti heidän sydämensä; niin, hän herätti heidät syvästä unesta, ja he heräsivät Jumalalle. Katso, he olivat pimeyden keskellä; kuitenkin heidän sieluaan valaisi ikuisen sanan valo” (Alma 5:7).

Meidän täytyy käyttää iankaikkista sanaa herättääksemme syvässä unessa olevat, jotta he ”heräisivät Jumalalle”.

Olen syvästi kiinnostunut siitä, mitä me teemme opettaaksemme pyhille kaikilla tasoilla Jeesuksen Kristuksen evankeliumia niin täydellisesti ja vaikuttavasti kuin Mormonin kirja ja Oppi ja liitot opettavat. Tarkoitan tällä ”iankaikkisen Jumalan suuren suunnitelman” opettamista, Amulekin sanoja käyttääkseni (Alma 34:9).

Käytämmekö me Mormonin kirjan sekä muiden palautuksen pyhien kirjoitusten sanomaa ja opetusmenetelmiä opettaaksemme tätä iankaikkisen Jumalan suurta suunnitelmaa?

Tämän suuren suunnitelman opettamisesta on monia esimerkkejä, mutta lainaan vain yhtä niistä. Se on Mormonin lyhennelmä Aaronin lähetystyöstä:

”Ja tapahtui, että kun Aaron näki, että kuningas uskoisi hänen sanojaan, hän alkoi Aadamin luomisesta, lukien kuninkaalle kirjoituksia – kuinka Jumala loi ihmisen oman kuvansa mukaan ja että Jumala antoi hänelle käskyjä ja että rikkomuksen tähden ihminen oli langennut.

Ja Aaron selitti hänelle kirjoitukset Aadamin luomisesta asti, esittäen hänelle ihmisen lankeemuksen ja heidän lihallisen tilansa ja myös lunastussuunnitelman, joka oli ollut valmistettuna maailman perustamisesta asti Kristuksen kautta kaikille, jotka uskoisivat hänen nimeensä.

Ja koska ihminen oli langennut, hän ei voinut ansaita mitään itsestään, vaan Kristuksen kärsimykset ja kuolema sovittavat heidän syntinsä uskon ja parannuksen kautta.” (Alma 22:12–14.)

Mormonin kirjan pyhät tiesivät, että lunastussuunnitelma täytyy aloittaa kertomuksella Aadamin lankeemuksesta. Moronin sanoin: ”Aadamin kautta tuli ihmisen lankeemus. Ja ihmisen lankeemuksen tähden tuli Jeesus Kristus, – – ja Jeesuksen Kristuksen tähden tuli ihmisen lunastus.” (Morm. 9:12.)

Samoin kuin ihminen ei todella halua ruokaa ennen kuin hänellä on nälkä, hän ei myöskään halua Kristuksen pelastusta ennen kuin hän tietää, miksi hän tarvitsee Kristusta.

Kukaan ei oikein tiedä täysin, miksi hän tarvitsee Kristusta, ennen kuin hän ymmärtää ja tunnustaa opin lankeemuksesta ja sen vaikutuksesta koko ihmiskuntaan. Eikä mikään muu kirja maailmassa selitä tätä tärkeää oppia läheskään niin hyvin kuin Mormonin kirja.

Veljet ja sisaret, meidän kaikkien täytyy tarkastella huolellisesti omaa toimintaamme ja myös niiden toimintaa, joita johdamme, varmistaaksemme, että me opetamme pyhille ”iankaikkisen Jumalan suurta suunnitelmaa”.

Tunnustammeko ja opetammeko me sitä, mitä ilmoitukset kertovat meille luomisesta, Aadamista ja ihmisen lankeemuksesta sekä lunastuksesta tuosta lankeemuksesta Kristuksen sovituksen kautta? Kertaammeko me usein niitä ratkaisevia kysymyksiä, joita Alma esittää kirkon jäsenille Mormonin kirjassa Alman kirjan viidennessä luvussa?

Ymmärrämmekö me sovituksen ja opetammeko me ja saarnaammeko me sitä tehokkaasti? Mitä Herran kärsimys Getsemanessa ja Golgatalla merkitsee meille itse kullekin henkilökohtaisesti?

Mitä lunastus lankeemuksesta merkitsee meille? Kuten Alma kysyi, laulammeko me ”lunastavan rakkauden laulua” (Alma 5:26)?

Mikä siis on se lähde, josta meidän tulee opettaa iankaikkisen Jumalan suurta suunnitelmaa? Tietenkin pyhät kirjoitukset – etenkin Mormonin kirja. Tähän tulee sisällyttää myös muut nykyajan ilmoitukset. Näiden ohella tulee käyttää apostolien ja profeettojen sanoja ja Hengen kuiskauksia.

Alma ”kielsi heitä opettamasta mitään muuta kuin niitä asioita, joita hän oli opettanut ja mitä oli puhuttu pyhien profeettojen suulla” (Moosia 18:19).

Opissa ja liitoissa sanotaan: ”Ja he matkatkoot sieltä saarnaten sanaa matkalla puhumatta mistään muista asioista kuin niistä, joista profeetat ja apostolit ovat kirjoittaneet, ja siitä, mitä Lohduttaja opettaa heille uskon rukouksen kautta” (OL 52:9).

Ja opetettuamme iankaikkisen Jumalan suurta suunnitelmaa meidän täytyy todistaa henkilökohtaisesti sen totuudesta.

Kun Alma oli esittänyt pyhille suuren sanomansa uudestisyntymisestä ja siitä, että heidän oli tarpeen kokea ”voimallinen muutos” sydämessään, hän sinetöi opetuksensa todistuksellaan sanoen:

”Eikä tässä ole kaikki. Ettekö luule minun itse tietävän näitä asioita? Katso, minä todistan teille tietäväni, että nämä asiat, joista olen puhunut, ovat totta. Ja kuinka luulette minun tietävän niiden olevan varmasti totta?

Katso, minä sanon teille, että Jumalan Pyhä Henki on ilmaissut ne minulle. Katso, minä olen paastonnut ja rukoillut monta päivää, jotta voisin itse tietää nämä asiat. Ja nyt minä tiedän itse, että ne ovat totta, sillä Herra Jumala on ilmoittanut ne minulle Pyhän Henkensä kautta; ja tämä on ilmoituksen henki, joka on minussa.” (Alma 5:45–46.)

Myöhemmin Amulek tuli Alman lähetystyötoveriksi. Kun Alma oli esittänyt soramilaisille sanomansa uskosta Kristukseen, Amulek sinetöi todistuksellaan toverinsa sanoman näin sanoen:

”Ja nyt, katso, minä todistan teille omasta puolestani, että nämä asiat ovat totta. Katso, minä sanon teille, että minä tiedän, että Kristus on tuleva ihmislasten keskuuteen ottaakseen päällensä kansansa rikkomukset ja että hän on sovittava maailman synnit; sillä Herra Jumala on näin puhunut.” (Alma 34:8.)

Esipuheessaan Oppiin ja liittoihin Herra sanoi: ”Varoituksen ääni kuuluu kaikille ihmisille niiden minun opetuslasteni suusta, jotka minä olen valinnut näinä viimeisinä aikoina” (OL 1:4).

Abrahamin jälkeläisten – joita me olemme – tehtävänä on olla lähetyssaarnaajia ja kantaa käsissänsä tämä palvelutyö ja pappeus kaikille kansakunnille (ks. Abr. 2:9). Mooses antoi Joseph Smithille Kirtlandin temppelissä avaimet Israelin kokoamiseksi (ks. OL 110:11).

Mikä on se keino, jonka Jumala on suunnitellut tätä kokoamista varten? Se on se sama keino, joka on tarkoitettu saattamaan maailma vakuuttuneeksi siitä, että Jeesus on Kristus, että Joseph Smith on Hänen profeettansa ja että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on tosi. Se on se pyhä kirjoitus, joka on meidän uskontomme lakikivi.

Se on se virheettömin kirja, ja sen käskyt pitämällä ihminen pääsee lähemmäksi Jumalaa kuin minkään muun kirjan avulla. Se on Mormonin kirja (ks. Mormonin kirja, johdanto).

Jumala siunatkoon meitä kaikkia niin, että käyttäisimme kaikkia pyhiä kirjoituksia mutta varsinkin sitä välinettä, jonka Hän on suunnitellut tuomaan meidät Kristuksen luokse – Mormonin kirjaa, uskontomme lakikiveä – sekä sen rinnakkaiskirjaa, päällyskiveä, Oppia ja liittoja, joka tuo meidät Kristuksen valtakuntaan, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. – –

Lupaan teille, että kun te tutkitte uutterammin evankeliumia nykyajan ilmoituksista, niin saatte enemmän voimaa opettaa ja saarnata ja edistätte Siionin asiaa niin, että yhä useammat menevät Herran huoneeseen ja lähetyskentälle.

Siunaan teitä suuremmalla halulla täyttää maa Mormonin kirjoilla kootaksenne maailmasta Jumalan valitut, jotka kaipaavat totuutta mutta eivät tiedä, mistä sen löytäisivät.

Huhtikuun 1987 yleiskonferenssipuheesta.