Lamppu

Perustuu tositapahtumaan

” T uleeko isä tänä iltana kotiin?” Benjamin kysyi. Isä työskenteli merimiehenä rannikon edustalla lähellä heidän kotiaan Tanskassa.

”Ei”, äiti vastasi, ”isä tulee kotiin neljän päivän kuluttua.”

Isä oli luvannut Benjaminille, että he voisivat pelata jalkapalloa, kunhan hän palaisi. Benjaminilla oli ikävä isää.

”Ennen kuin menen tänä iltana vuoteeseen, rukoilen, että hän pääsisi turvallisesti kotiin”, Benjamin ajatteli.

* * *

Benjaminin isä seisoi laivan kannella jäätävässä sateessa ja lopetteli töitään kiireellä ennen ilta-ateriaa. Väsyneenä ja kylmissään hän ajatteli kotona olevaa perhettään.

Yhtäkkiä valtava aalto keikautti laivaa. Tavaroita putoili kolisten kannelle samalla kun miehistö huusi sekasorron keskellä. Kapteeni tähyili pimeyteen, muttei pystynyt enää näkemään kannella Benjaminin isää.

”Mies yli laidan!” kapteeni huusi.

* * *

Myöhemmin samana iltana Benjamin katseli, kun äiti pinosi päivällisastioita pesualtaaseen. Astioita pestessään äiti katseli ulos ikkunasta puutarhaan. Puut huojuivat rajun tuulen voimasta. Benjamin näki huolestuneen ilmeen äitinsä kasvoilla ja huolestui itsekin. Olisiko isällä kaikki hyvin tässä myrskyssä?

* * *

Benjaminin isä saattoi kuulla laivan hälytyssireenin soivan, mutta ääni vaimeni voimakkaiden aaltojen työntäessä häntä kauemmas laivan luota. Merimiehet heittivät pelastusrenkaita veteen toivoen pelastavansa hänet, mutta he eivät pystyneet näkemään häntä myrskyssä ja pimeässä.

Benjaminin isä yritti pysyä rauhallisena ja pitää päänsä vedenpinnan yläpuolella. Hän löysi pelastusliiveihinsä kiinnitetyn taskulampun ja osoitti sitä kohti laivaa, jotta merimiehet pystyisivät näkemään, missä hän oli – mutta lamppu ei toiminut.

Laivassa kapteeni pyysi radiolla apua. Pian paikalle lensi helikopteri, joka suuntasi valonheittimen alas valtaviin aaltoihin.

”Emme pysty löytämään häntä”, helikopterin ohjaaja viestitti kapteenille. Kapteeni yritti pidättää kyyneliä ja pelkäsi pahinta ystävänsä suhteen. ”Mutta yritämme uudelleen”, helikopterilentäjä päätti. Hän pelkäsi, että helikopterin polttoaine loppuisi, mutta hän tiesi olevansa aaltoihin joutuneen merimiehen ainut toivo.

Benjaminin isä paleli entistä enemmän. Hänen hampaansa kalisivat hänen puristaessaan rikkinäistä taskulamppua kohmeisilla sormillaan.

* * *

Kotona oli Benjaminin nukkumaanmenoaika. Äiti kuunteli, kun Benjamin vuoteensa viereen polvistuneena rukoili: ”Rakas taivaallinen Isä, suojelethan isää ja tuothan hänet turvallisesti kotiin äidin ja minun luo.”

* * *

Benjaminin isä näki helikopterin lentävän matalalla. Hän yritti heiluttaa kättään, mutta oli niin väsynyt ja kylmissään, että pystyi tuskin liikuttamaan sitä.

Sitten ääni hänen mielessään sanoi: ”Sytytä lamppu.”

”Mutta se ei toimi”, hän ajatteli.

”Sytytä lamppu”, ääni sanoi jälleen.

”Miksi minun pitäisi?” hän mumisi samalla kun hänen jäykät sormensa hapuilivat katkaisijaa. ”Joko polttimo on palanut tai paristot ovat tyhjiä.”

Helikopteri tuli yhä lähemmäksi. Kun se oli miltei suoraan Benjaminin isän yläpuolella, tämä osoitti taskulampulla kohti taivasta ja napsautti katkaisijaa.

Juuri silloin helikopterin ohjaaja näki valon välähdyksen alla olevassa vedessä. ”Löysimme hänet!” ohjaaja huudahti radiolähettimeen. Miehistö laivan kannella hurrasi. Muutamassa minuutissa Benjaminin isä nostettiin ylös helikopterin lämpöön ja turvaan. Huopaan kietoutuneena hän kuunteli moottorin hurinaa. Oli kuin se olisi laulanut: ”Kotiin Benjaminin luo, kotiin Benjaminin luo!”

Kun helikopteri oli laskeutunut ja ambulanssi oli vienyt Benjaminin isän sairaalaan, helikopterilentäjä käveli sen kohdan luo, missä Benjaminin isä oli levännyt. Lattialla oli taskulamppu. Uteliaana hän nosti sen ylös ja avasi sen. Sisältä putosi kaksi hyvin vanhaa ja ruosteista paristoa.

”Nämä paristot eivät voi toimia”, hän ajatteli. ”Mutta ellen minä nähnyt siellä merellä tätä valoa, niin mitä minä sitten näin?”

”Jumalan on täytynyt varjella tätä merimiestä”, hän sanoi ääneen helikopterin toiselle lentäjälle, joka seisoi hänen vieressään. He kumpikin nyökkäsivät vaitonaisina.

* * *

Yhtäkkiä Benjaminin äiti tunsi olonsa onnelliseksi. Huolestuneisuuden tunne katosi.

Äiti raotti Benjaminin huoneen ovea, kurkisti sisään ja näki tämän nukkuvan sikeästi.

Benjamin näki unta, että hän pelasi isän kanssa jalkapalloa, kuten tämä oli luvannut. Lämmin tunne oli vakuuttanut hänelle, että taivaallinen Isä vastaisi hänen rukoukseensa ja että isä palaisi pian kotiin.

Bo Pedersen kuuluu Allerødin seurakuntaan, Kööpenhaminan vaarnassa, Tanskassa.

”Ihmeitä – joita on mahdotonta selittää järjellä – tapahtuu, kun me olemme kuuliaisia Jumalan käskyille.”

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista artikkelissa ”Miracles”, Ensign , kesäkuu 2001, s. 9.