Diakonien koorumi

Piispa H. David Burton, johtava piispa (ylhäällä keskellä): Yhtenä hyvin tärkeänä syynä on pappeuden avaimien tehokas käyttö. Pappeuden avaimet suovat valtuuden niille, jotka johtavat, antaa ohjausta ja siunata muiden elämää. Koorumin johtaja käyttää niitä avaimia siunatakseen koorumin jäsenten elämää sekä niiden elämää, jotka vastaanottavat koorumin jäsenten palvelua.

Piispa Richard C. Edgley, ensimmäinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa (ylhäällä vasemmalla): Vanhin L. Tom Perry kahdentoista apostolin koorumista sanoi kesäkuun 2003 maailmanlaajuisessa pappeusjohtajien koulutuskokouksessa, että koorumilla on kolme tehtävää. Se on luokka, se on veljeskunta ja se on palvelujärjestö (ks. ”Vaarnan johtaminen”, s. 7; ks. myös Stephen L. Richards, julkaisussa Conference Report, lokakuu 1938, s. 118). Koorumit tuovat nuoret miehet yhteen täyttämään nuo kolme tehtävää. Luulen, että koorumiemme johtajat painottavat suurelta osin luokkahuoneeseen liittyvää tehtävää eikä niinkään paljon veljeskunnan ja palvelemisen tehtävää. Nekin puolet ovat tärkeitä.

Piispa Burton: Luokkahuone, vaikkakin äärimmäisen tärkeä, on paikka, jossa opitaan ”teoria”. ”Työpajana”, jossa sovellamme sitä teoriaa käytäntöön, toimii muiden palveleminen luokkahuoneen ulkopuolella. Pääpaino tulee olla sillä, kuinka nuoret miehet huolehtivat velvollisuuksistaan (ks. OL 20:57, 59, 60).

Piispa Keith B. McMullin, toinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa (ylhäällä oikella): Yksi keino, jonka avulla me voisimme kehittää koorumin veljeyttä ja palvelemista, on asettaa koorumin johtaja hänelle kuuluvaan rooliin. Meillä on taipumus suoda diakonien koorumin neuvojalle enemmän valtuutta kuin me suomme koorumin johtajalle.

Piispa Burton: Neuvojan on tarpeen kasvattaa kykyä toimia ”varjojohtajana” ja tavalla tai toisella innoittaa nuoria miehiä huolehtimaan velvollisuuksistaan, ilman että neuvojasta tulee koorumin toimiva johtaja. Liian usein koorumi on suora heijastuma sen hetkisestä neuvojasta.

Piispa McMullin: Minun käsittääkseni diakonien koorumit tekevät usein vain sitä, mitä heidän neuvojansa odottavat heiltä. Kun neuvojat ymmärtävät, mitä tarkoittaa kohottaa ja siunata nuoria miehiä heidän pappeusvirassaan, näemme suurempaa voimaa. Mutta niin kauan kuin näemme diakonit nuorukaisina, joita täytyy viihdyttää jonkinlaisella heidän pappeuteensa kuuluvalla toiminnalla, niin nuorilla miehillämme on taipumus jäädä sille tasolle.

Piispa Edgley: Ajatelkaapa, mitä tapahtuisi diakonien koorumissa, jos luokkahuoneessa olisi riittävästi tuoleja jokaiselle koorumin jäsenelle – ei vain niille, jotka käyvät säännöllisesti – ja jos jokaisen tuolin selkänojassa olisi yhden koorumin jäsenen nimi. Tyhjät tuolit olisivat hyvin ilmeisiä koorumin johtokunnalle. Tämä on yksi esimerkki siitä, mitä voitaisiin tehdä, jotta koorumin johtokunta ja koorumi elävämmin ymmärtäisivät tarpeen ojentaa muille auttava kätensä.

Piispa Edgley: Nuoria täytyy johdattaa saamaan hengellisiä kokemuksia tuossa iässä. Kokemuksia ei vain tule itsekseen. Muistan, kuinka isäni otti minut mukaansa, kun eräälle vähemmän aktiiviselle jäsenelle annettiin pappeuden siunaus. En voinut ottaa osaa muutoin kuin vain olemalla paikalla ja tuntemalla Hengen, mutta isäni selitti toimituksen ja johdatti minut saamaan sen hengellisen kokemuksen.

Piispa McMullin: Sakramentin jakamisessa ei ole mitään rutiininomaista – kun ihminen on hengellisesti valistunut. Jos diakonille opetetaan innoittavalla tavalla leivän ja veden vertauskuvat ja se, mitä ne merkitsevät hänelle henkilökohtaisesti ja jokaiselle henkilölle, joka painaa nuo vertauskuvat huulilleen, silloin sakramentista tulee pyhä kokemus joka lepopäivä (ks. 3. Nefi 18:5–6; OL 20:77, 79). Mutta tavallisesti näen meidän Aaronin pappeuden haltijoidemme olevan enemmän huolissaan siitä, mille riveille heidän tulee jakaa sakramentti tai kenelle heidän tulee korokkeella jakaa sakramentti ensin. Tällä tavoin siitä voi muodostua rutiini siinä määrin, että se on menettänyt erityisen luonteensa. Jos neuvojat opettavat jakamiseen liittyvät yksityiskohdat hyvissä ajoin etukäteen, ne eivät ole enää häiritsemässä.

Piispa Edgley: Diakonilla suurin haaste on halu tuntea kuuluvansa johonkin, löytää itsensä, tuntea olevansa tärkeä. Me alamme menettää nuoria miehiä diakonien iässä. He menevät sinne, missä he tuntevat olevansa hyväksyttyjä, ja kun katsoo esimerkiksi huumekulttuuria, se hyväksyy heidät aina. Meidän täytyy saada heidät tuntemaan itsensä hyväksytyiksi oikeassa ympäristössä, oikeiden ystävien kanssa – ja se on koorumissa. Heidän on tarpeen tuntea, että he kuuluvat joukkoon, että he ovat turvassa, että he ovat tärkeitä. Se on koorumin veljeyteen liittyvä puoli.

Piispa Burton: Meidän täytyy pitää mielessä, että Aaronin pappeus on aivan kirjaimellisesti valmistava pappeus. Liian usein siitä tulee itsessään päämäärä. Jos neuvojamme ja piispamme muistavat, että tämä on valmistautumista elämää ja Melkisedekin pappeutta varten, me voisimme kenties keskittyä valmistamaan nuoria miehiä korkeamman pappeuden pelastavia toimituksia varten.