Perhejoukkue

Ammon huokaisi, kun hän ja isä lähtivät jalkapallopelin jälkeen kotiin. ”Minä en ymmärrä”, hän sanoi. ”Meillä on niin monta hyvää pelaajaa. Miksi me ei saada maaleja?”

Isä oli hyvä jalkapalloilija. Ehkä hän voisi auttaa.

”Mielestäni teidän pitää oppia toimimaan joukkueena”, isä sanoi. ”Tehän kaikki haluatte saada maaleja?”

”Kyllä”, Ammon sanoi. ”Mutta ei me kaikki voida olla niitä, jotka tekevät maalin. Sitäkö tarkoitat?”

Isä nyökkäsi. ”Maalia ei voi tehdä yksin. Ensin puolustajien pitää saada pallo haltuun toiselta joukkueelta, vai mitä?”

Ammon naurahti. ”On aika vaikea tehdä maalia, jos ei ole palloa.”

”Aivan”, isä sanoi. ”Sitten puolustajat antavat sen jollekulle, joka voi tehdä maalin. Kukaan ei voi tehdä maalia yksin.”

”Niin kai”, Ammon sanoi.

Kun he tulivat kotiin, äiti piteli vauvaa sylissään samalla kun laittoi ruokaa. ”Miten peli sujui?” hän kysyi.

”Me hävittiin taas”, Ammon vastasi. ”Mutta ensi kerralla me pärjätään paremmin.”

”Tuo on hyvä asenne”, äiti sanoi.

”Minulla on kamala nälkä!” Miguel huusi, kun hän, Samuel ja Lucas ryntäsivät sisälle.

”Pojat, voitteko auttaa kattamalla pöydän ja keräämällä lelut?” äiti kysyi.

Kaikki neljä poikaa voihkaisivat.

”Mutta en minä ole leikkinyt näillä”, Samuel sanoi.

”Se vie ikuisuuden!” Miguel valitti.

Isä nauroi. ”Meidän perheellä taitaa olla sama ongelma kuin Ammonin joukkueella.”

”No, mikä?” Samuel kysyi.

”Me ei tehdä yhteistyötä”, Ammon sanoi. ”Me kaikki halutaan päästä syömään. Mutta me jätetään kaikki työt äidille.”

”Juuri niin!” isä sanoi. ”Kuinka voimme tehdä työtä joukkueena?”

Ammonilla oli idea. ”Mitä jos Samuel ja minä katetaan pöytä? Miguel ja Lucas voivat kerätä lelut.”

”Hieno idea!” isä sanoi.

Pian ruoka oli valmista. Ammon risti kätensä rukoukseen. Hän oli iloinen siitä, että hänen perheensä oli toiminut joukkueena. Hän toivoi, että hänen jalkapallojoukkueensa tekisi samoin.