Vesien pinnalle
Kirjoittaja asuu Utahissa USA:ssa.
Olin anonut taivaallista Isää poistamaan ahdistuneisuuteni ja epätoivoni, mutta ilman näitä koettelemuksia en ehkä saavuttaisi sitä ”luvattua maata”, jota kohti Hän minua ohjasi.
Puoli vuotta sen jälkeen kun olin valmistunut opistosta, aloin saada paniikki- ja ahdistuskohtauksia sekä kokea masennuskausia. Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä nämä tuntemukset olivat peräisin, mutta ne olivat voimakkaita ja lamaannuttavia.
Ponnistelin pystyäkseni keskittymään. Töissä mikä tahansa uusi tehtävä sai aikaan sellaista ahdistuneisuutta, etten pystynyt istumaan rauhassa. Ajatukseni kiitivät ja sydämeni jyskytti niin lujaa, että luulin sen karkaavan pois rinnastani. Tätä jatkui aina päiväkausia, ja palattuani joka päivä töistä kotiin minulla oli tapana rojahtaa sohvalle. Ennen kuin huomasinkaan, ilta oli mennyt ja toinen työpäivä oli alkanut.
Nämä tuntemukset jatkuivat kuukausia – senkin jälkeen kun olin löytänyt uuden työn ja hakenut ammattiapua.
Joka aamu mennessäni töihin rukoilin, että saisin voimaa ihan vain selviytyä päivästä ja palata kotiin vaimoni ja tyttäreni luokse. En kyennyt näkemään loppua kamppailulleni, ja usein halusin antaa periksi. Monina päivinä anoin taivaalta apua silmieni täyttyessä kyynelistä. Rukoilin vilpittömämmin kuin olin rukoillut koskaan aikaisemmin ja pyysin hartaasti taivaallista Isää auttamaan minua ymmärtämään tätä koettelemusta ja poistamaan sen minulta.
Tunsin eksyneeni pimeyteen ja epätoivoon, kun en tuntenut Hengen vaikutusta. Mutta kun Henki nosti minut toivottomuudestani, sain varmuutta jatkaa – vaikka vain seuraavaan rukoukseeni asti. Aloin turvata taivaalliseen Isääni useamminkin kuin vain pitämällä ruokarukouksen ja pikaisen iltarukouksen. Sen ansiosta kasvoin lähemmäksi Häntä.
Ajautuivat meren aalloilla
Ahdistuneisuuteni ja epätoivoni keskellä luin uudelleen kertomuksen jerediläisistä, jotka kulkivat ”suuren syvyyden” poikki (Et. 2:25). Voin vain kuvitella heidän innokkaan odotuksensa, kun he astuivat aluksiinsa. Heidän matkansa saattaisi olla hengenvaarallinen, mutta he tiesivät, että he olivat kulkemassa kohti maata, joka olisi ”kaikkia muita maita oivallisempi” (Et. 2:15).
Heidän matkastaan kerrotaan:
”Herra Jumala antoi raivoisan tuulen puhaltaa vesillä kohti luvattua maata, ja niin he ajautuivat meren aalloilla tuulen mukana.
Ja tapahtui, että he hautautuivat monta kertaa meren syvyyksiin niiden vuorenkorkuisten aaltojen tähden, jotka sortuivat heidän päälleen, sekä niiden suurten ja kauheiden rajuilmojen tähden, jotka johtuivat tuulen ankaruudesta.
– – Kun he siis olivat suurten vesien ympäröiminä, he huusivat Herran puoleen, ja hän toi heidät jälleen esiin vesien pinnalle.
Ja tapahtui, ettei tuuli koskaan lakannut puhaltamasta luvattua maata kohti heidän ollessaan vesillä; ja niin tuuli kuljetti heitä eteenpäin.” (Et. 6:5–8.)
Näistä jakeista tuli minulle henkilökohtaisia. Tunsin, että olin omassa aluksessani ja että ahdistuneisuuden tuulet pieksivät minua ja masennuksen aallot velloivat ylitseni ja hautasivat minut epätoivon syvyyksiin. Kun olin ahdistuneisuuden ympäröimänä ja huusin Herran puoleen, pääsin aina pinnalle mutta sitten hautauduin taas uudelleen.
Luin uudelleen jakeen 8: ”Tuuli [ei] koskaan lakannut puhaltamasta luvattua maata kohti – –, ja niin tuuli kuljetti heitä eteenpäin” (kursivointi lisätty). Silloin ymmärsin. Sama tuuli, joka sai alukset hautautumaan vuorenkorkuisiin aaltoihin, myös siunasi jerediläisiä heidän matkallaan. Olin anonut taivaallista Isää tyynnyttämään tuulen ja aallot, mutta ilman niitä en ehkä saavuttaisi sitä ”luvattua maata”, jota kohti Hän minua ohjasi.
Nämä jakeet muuttivat asenteeni elämään. Ahdistuneisuuteni ja masennukseni olivat kasvattaneet luottamustani taivaalliseen Isään. Ilman tuulta ja aaltoja en olisi ehkä koskaan tullut tuntemaan Jumalaa siten kuin nyt tunnen – eivätkä jerediläiset olisi ehkä koskaan päässeet luvattuun maahan.
Tällä hetkellä, muutamia vuosia tämän kokemuksen jälkeen, ahdistuneisuuteni tuulet eivät enää piekse eivätkä masennukseni aallot enää hautaa minua alleen. Mutta jos ja kun myrsky palaa, minä huudan Herran puoleen ja olen kiitollinen tietäessäni, etteivät tyynet meret kuljeta aluksia luvattuun maahan – sen tekevät myrskyiset meret.
Kuvitus Jerry Harston