Rukoukseni Pohjanmerellä

Kuva

drawing for LDS Voices

Kuvitus Bradley H. Clark

Kun olin 17-vuotias, asuimme Andabeløy-nimisellä saarella Etelä-Norjassa. Isäni kääntyi kirkon jäseneksi Andabeløyssa, ja minut kastettiin siellä valtameressä.

Olin siinä vaiheessa kalastaja, ja minulla oli paljon kokemusta veneen ohjaamisesta. Isä antoi vastuulleni venetaksipalvelumme, jota paikalliset asukkaat käyttivät.

Eräänä päivänä vuonna 1941 saimme puhelun lääkäriltä, joka oli Flekkefjordissa, meistä pohjoiseen. Nainen, joka asui kahden tunnin venematkan päässä, tarvitsi välitöntä lääkärinapua. Tri Hoffman kysyi, voisinko viedä hänet katsomaan naista, mutta vanhempani olivat huolissaan Pohjanmerellä riehuvasta myrskystä. Päätimme rukoilla ja kysyä taivaalliselta Isältä, mitä tehdä. Saimme vastauksen, että minun tuli lähteä.

Kun ohjasin Trygin, kymmenmetrisen kalastusveneeni, merelle, sää oli huono ja aallot korkeita. Haettuani lääkärin suuntasin vuonoa pitkin avomerelle. Meidän oli tarkoitus matkata kylään, joka sijaitsee aivan Listan pohjoispuolella Norjan kallioisella etelärannikolla – alueella, joka tunnetaan myrskyisestä säästä ja haaksirikoista.

Ohjasin myrskyn halki, kunnes pääsimme noin 12 metriä leveän kallioisen salmen luo, joka johti määränpäähämme. Aallot, jotka olivat niin korkeita, etten pystynyt ohjaamaan venettä salmen läpi, ryskyivät päin salmea ja murtuivat kallioita vasten.

”Mitä meidän pitäisi tehdä?” lääkäri kysyi myrskytuulen yli.

”Meidän on rukoiltava siitä”, vastasin.

Hiljennyin rukoilemaan pyytäen ohjeita taivaalliselta Isältä. Heti kun olin sanonut aamenen, sain selkeän vastauksen. Muistin äkkiä tapauksen, jonka eräs vanha kalastaja oli kertonut minulle. Hän oli ollut kalastamassa tällä samalla alueella pahan myrskyn aikaan eikä pystynyt pääsemään rantaan. Odottaessaan myrskyn laantumista hän huomasi lähestyvissä aalloissa kaavan. Kolmen oikein suuren aallon vyöryttyä salmeen seurasi lyhyt rauhallinen vaihe – niin pitkä, että hän ehti sinne.

Olin kalastanut tällä alueella monta kertaa mutta en ollut koskaan pannut merkille aaltojen kaavaa. Siitä huolimatta ohjasin veneen salmen suulle, jossa odotimme ja katselimme, kun kolme suurta aaltoa vyöryi sisään. Ja aivan totta, niitä seurasi äkillinen tyvenempi vaihe. Luotsasin veneen eteenpäin sisälahden tyynemmille vesille ja vein tri Hoffmanin turvallisesti rantaan. Hän kiiruhti sairaan naisen luo samalla kun minä odotin veneessä tuntien kiitollisuutta siitä, että taivaallinen Isä oli vastannut rukoukseeni.

Palattuaan noin tuntia myöhemmin lääkäri ilmoitti: ”Me pelastimme hänen henkensä!”

Olin helpottunut uutisesta ja parantuneesta säästä ja ohjasin veneen ongelmitta kotiin.

Todistan siitä, että kun me tarvitsemme apua, meidän tulee rukoilla. Tiedän, että taivaallinen Isä vastaa.