Palvelen nyt, jotta voin palvella myöhemmin

”Kumpi ehtii ensin kirkolle?” Mórmon kysyi osoittaen palmupuiden yllä kohoavaa kirkontornia. Sitten hän lähti juoksemaan niin lujaa kuin pystyi pysyäkseen pikkuveljensä Morianin edellä.

Pojat ja heidän vanhempansa olivat jo kävelleet pari kilometriä kotoaan, mutta Mórmon ja Morian juoksivat lujaa aina seurakuntakeskuksen ulkopuolella olevalle metalliportille asti. He pysähtyivät haukkomaan henkeä.

Ennen kuin he ehtivät päättää, kumpi voitti, joku poika huusi heille: ”Haluatteko pelata futebolia?”

Mórmon rakasti futebolia, mutta hän ja hänen perheensä olivat menossa siivoamaan seurakuntakeskusta, jotta se olisi valmis seuraavan päivän kirkon kokouksiin.

Mórmon pudisti päätään. ”Ei nyt – ehkä myöhemmin!” hän huusi takaisin.

Pian Mórmon ja Morian olivat uutterasti työssä. Mórmon siirsi tuoleja ja lakaisi lattioita isän kanssa samalla kun Morian moppasi lattioita äidin kanssa.

Myöhemmin pojat pesivät yhdessä peilejä WC-tiloissa. ”Minä en uskonut, että tykkäisin kirkon siivoamisesta, mutta tämä on hauskaa”, Morian sanoi. ”Mitä mieltä sinä olet, Mórmon? Siksikö tulit tänne etkä mennyt pelaamaan futebolia?”

Mórmon ajatteli isäänsä. Isä oli heidän seurakuntansa piispa, mutta silti isällä oli aikaa auttaa seurakuntakeskuksen siivoamisessa.

”Minä olen täällä, koska haluan olla niin kuin isä”, Mórmon sanoi.

Sitten hän ajatteli lähetyssaarnaajia heidän seurakunnassaan. He ahersivat koputtamalla oviin ja kertomalla muille Mormonin kirjasta. He kutsuivat ihmisiä tulemaan kirkkoon siihen rakennukseen, jota pojat siivosivat.

”Minä olen täällä, koska minäkin haluan jonakin päivänä palvella lähetystyössä”, Mórmon ajatteli. ”Minä voin auttaa lähetyssaarnaajia siivoamalla kirkon kuntoon.”

Mórmon ajatteli seuraavaa päivää, jolloin hän ja hänen veljensä nousisivat kuudelta aamulla, kävelisivät kirkkoon yllään valkoinen paita ja solmio ja järjestäisivät tuolit ja laulukirjat paikoilleen Alkeisyhdistyksen huoneessa.

”Minä olen täällä, koska minä haluan palvella jossakin kirkon tehtävässä”, hän ajatteli.

Mórmon ajatteli sitä, kuinka hänestä tulisi pian diakoni. Hän jakaisi sakramentin ja palvelisi monella muulla tavalla.

”Minä olen täällä, koska ensi vuonna minä saan pappeuden, ja minä haluan tehdä kaiken sen, mitä voin tehdä nyt, että olisin valmis.”

Mórmon oli jo tehnyt jotakin valmistautuakseen pappeuteen: hän oli ansainnut Usko Jumalaan -kunniakirjan. Hän oli jo oppimassa, kuinka elää evankeliumin mukaan ja palvella muita.

Viimein hän katsoi peilistä heijastuvaa veljensä kuvaa ja hymyili.

”Minä olen täällä, koska minä rakastan Herraa”, hän sanoi, ”ja koska kun palvelen nyt, se auttaa minua olemaan valmis palvelemaan myöhemmin.”