Kääntymystä ja muutoksia Chilessä

Vuonna 1851 vanhin Parley P. Pratt (1807–1857) kahdentoista apostolin koorumista saapui Valparaísoon tarkoituksenaan aloittaa kirkon toiminta Chilessä. Hän ja hänen toverinsa eivät kuitenkaan puhuneet espanjaa, heillä oli hyvin vähän varoja ja maasta puuttui uskonnonvapaus, joten he eivät pystyneet perustamaan kirkkoa.

Vanhin Pratt esitti presidentti Brigham Youngille (1801–1877): ”Mormonin kirja ja joitakin huokeita julkaisuja tulee kääntää ja painattaa espanjaksi, ja sitten evankeliumi vietäisiin näille kansakunnille, kun elävien pappeudenhaltijoiden lisäksi he saisivat jotakin luettavaa – vieläpä niitä kirjoituksia, joissa on Jumalan lupaukset, muinaisten asukkaiden rukoukset ja usko sekä Jumalan voima ja Henki tekemään työtä heidän kanssaan Israelin huoneen palauttamiseksi.”²

Vanhin Prattin aiemmasta yrityksestä huolimatta kului yli 100 vuotta ennen kuin kirkko perustettiin Chileen pysyvästi. Vuonna 1956 Argentiinan lähetyskentältä lähetettiin vanhimmat Joseph Bentley ja Verle Allred saarnaamaan evankeliumia Chileen, jossa vallitsi nyt suurempi uskonnollinen suvaitsevaisuus. Santiagossa näiden lähetyssaarnaajien tukena oli Fotheringhamin perhe, joka oli muuttanut Panamasta ja oli toivonut lähetyssaarnaajien tuloa.

Kuva

photo of first baptism in Chile in 1956 First missionaries in Chile, Joseph C. Bentley and Verle M. Allred.

Ensimmäiset jäsenet kastettiin Chilessä 25. marraskuuta 1956 erään urheiluseuran uima-altaassa Santiagossa. Vanhin Allred muistelee: ”Menimme urheiluseuran tiloihin ennen auringonnousua ja pidimme tilaisuuden, jossa oli rukous ja lyhyitä puheita. Astuin veteen veli Garcían kanssa. Kastoin ensin hänet ja sitten hänen jälkeensä kahdeksan muuta henkilöä. Se oli hyvin erityinen tilaisuus. Se, mitä me kaikki tunsimme, oli unohtumatonta. – – Nämä jäsenet olisivat kirkon pioneereja Chilessä, ja uskon, että jokainen heistä pysyi uskollisena kuolemaan asti: Garcíat, Saldañosit ja sisar Lanzarotti.”³

Helmikuussa 1959 Spencer W. Kimball (1895–1985) kahdentoista apostolin koorumista kävi Chilessä ja painotti sitä, miten tärkeää on saada paikallisia johtohenkilöitä. Yksi ensimmäisiä sikäläisiä johtohenkilöitä oli Carlos Cifuentes, joka oli lähetysjohtaja Robert Burtonin neuvonantaja. Vanhin Julio Jaramillo, josta tuli myöhemmin vyöhykeseitsenkymmen ja temppelinjohtaja, kertoo tästä kokemuksesta: ”Sain ensivaikutelmani veli Cifuentesista, kun minut kutsuttiin kasteeni jälkeen pappeuskokoukseen. Kun kokous alkoi, hän nousi puhujakorokkeelle ja ainoa asia, jonka näin, olivat hänen likaiset, mustat kynnenalusensa. Ajattelin: ’Kuinka tämä mies voi johtaa kokousta lähetysjohtajan rinnalla, jos hänellä on likaiset kädet?’ Näin ajattelin, kunnes hän alkoi puhua ja unohdin kaiken muun tuntiessani hänestä välittyvän hengen. Hän esitti meille syvällisiä käsityksiä yksinkertaisin sanoin. Hän teki töitä raskaiden koneiden mekaanikkona, ja lauantaisin hän työskenteli myöhään. Hän puhdisti kyllä kätensä, mutta niillä vähäisillä keinoilla, joita hänen työpajassaan oli käytettävissä, hän ei pystynyt saamaan pois kaikkea öljyä. Siinä paikassa opin, ettei ihmisiä pidä tuomita ulkonäöltä vaan arvostaa heitä sen pohjalta, mitä he todellisuudessa ovat.”⁴

1960- ja 1970-luvuilla kirkkoa Chilessä vahvistivat paitsi kasvava joukko kokeneita paikallisia johtajia myös uudet rakentamis- ja koulutusohjelmat. Tähän sisältyi sekä seurakuntakeskusten rakentamista että kirkon koulujen, seminaarien ja instituuttien perustamista.

Maaliskuussa 1964 Chileen perustettiin kaksi ensimmäistä kirkon ylläpitämää alakoulua. Lopulta avattiin useita kouluja, ja oppilasmäärä nousi yli 2 600 oppilaaseen. 1970- ja 1980-luvun vaihteeseen mennessä hyvätasoiset julkiset koulut tulivat yleisemmiksi ja kirkko ilmoitti sulkevansa koulut Chilessä.

Kommentoiden koulutusohjelmaa vanhin Eduardo A. Lamartine, entinen vyöhykeseitsenkymmen ja nykyinen kirkon historian neuvoja Chilessä, on huomauttanut: ”Chilen kouluilla on ollut suuri vaikutus tuhansien nuorten maalliseen ja hengelliseen koulutukseen, ja ne ovat myötävaikuttaneet johtohenkilöiden ja lähetyssaarnaajien valmentamiseen sitä seuranneina vuosina.”⁵

Seminaari- ja instituuttiohjelma aloitettiin Chilessä vuonna 1972. Alussa oppilaat osallistuivat kotiopiskeluohjelmaan, jossa oppitunteja pidettiin viikoittain. Myöhemmin oppitunteja on järjestetty useammin. Nämä ohjelmat ovat siunanneet maan nuoria ja auttaneet heitä valmistautumaan palveluun kokoaikaisina lähetyssaarnaajina. Vanhin Eduardo Ayala, entinen seitsemänkymmenen koorumin jäsen, oli yksi ensimmäisiä seminaarinopettajia ja työskenteli myöhemmin kirkon koululaitoksen palveluksessa Chilessä. Hän sanoo: ”Herra valitsi ne nuoret, jotka olivat siellä siihen aikaan, ja monet heistä ovat kotiin palanneita lähetyssaarnaajia ja suurenmoisia johtohenkilöitä, joilla on hyvät perheet. – – Minulle seminaari ja instituutti ovat olleet pelastuksen keinona maassamme tapahtuneiden hyvin monien selkkausten aikoina, ja olen kiitollinen siitä, että minut kutsuttiin työskentelemään koululaitoksen palveluksessa.”⁶

Marraskuun 19. päivänä 1972 vanhin Gordon B. Hinckley (1910–2008), silloinen kahdentoista apostolin koorumin jäsen, järjesti Chilessä ensimmäisen vaarnan Santiagoon, ja vaarnanjohtajaksi kutsuttiin Carlos Cifuentes.

Valmistautuminen vaarnan perustamiseen osoitti chileläisten pyhien luonteen ja heidän halukkuutensa seurata profeettoja. Vanhin Hinckley oli saapunut Chileen muutamia kuukausia aiemmin perustamaan vaarnaa. Mutta puhuttelujen jälkeen vaarnan perustamista lykättiin. Siihen aikaan monilla oli taloudellisia ongelmia ja joidenkin jäsenten oli vaikea elää kymmenysten lain mukaan.

Vanhin Hinckley selitti: ”Saavuin puoli vuotta myöhemmin, ja kun pidin puhutteluja, huomasin uskon kukoistavan; jälleen kerran he vaelsivat rehellisinä Herran edessä, vaarna perustettiin, ja aina siitä lähtien he ovat kasvaneet ja kukoistaneet.”⁷

Nykyään Aricassa, Chilen pohjoisimmassa kaupungissa, on kaksi vaarnaa. Kertomus Gladys ja Juan Benavidezista, ensimmäisistä käännynnäisistä Aricassa, havainnollistaa pioneerihenkeä ja Jumalan vaikutusta kirkon perustamiseen eri puolille Chileä.

Veli Benavidez tutustui kirkkoon vuonna 1961, kun tuuli lennätti joitakin papereita hänen tielleen: ”Ne osoittautuivat Valitut palat -lehden sivuiksi, joissa oli laaja ’mormoneista’ kertova artikkeli, jossa kuvailtiin heidän elämäänsä ja uskonkäsityksiään”, hän kertoo.

Pian sen jälkeen hän sairastui vakavaan sairauteen, joka edellytti hoitotoimenpiteitä Santiagossa. ”Siellä ollessani vierailin siskoni luona ja sain kuulla, että hänestä oli tullut kirkon jäsen”, hän sanoo. ”Siskoni kutsui minut erityiseen konferenssiin. Kun kuuntelin alkurukousta ja seurasin sanoja mielessäni, tunsin suurta iloa koko ruumiissani ja tunnistin Pyhän Hengen vaikutuksen. Konferenssin päättyessä lähetyssaarnaajat veivät minut kättelemään vierailevaa auktoriteettia, vanhin Ezra Taft Bensonia (1899–1994), joka siihen aikaan kuului kahdentoista koorumiin.”

Veli Benavidez palasi Aricaan ja kertoi kokemuksistaan tyttöystävälleen Gladys Aguilarille, joka nykyään on hänen vaimonsa. Pari päivää myöhemmin Gladys näki kahden lähetyssaarnaajan kulkevan kotinsa ohi. ”Lähdimme nopeasti heidän peräänsä”, veli Benavidez kertoo. ”Heinäkuun 1. päivänä 1961 meidät ja vaimoni perhe kastettiin. Nykyään lapsemme ja lastenlapsemme ovat kirkossa. Olen hyvin kiitollinen Herralle siitä tuulenpuuskasta, joka lennätti tietoa kirkosta minun käsiini.”⁸

Vuoden 1970 vaaleissa tohtori Salvador Allendesta tuli presidentti ja hän perusti marxilaisen hallituksen. Kirkon jäsenillä oli vaikeaa, koska ruoasta ja lääkkeistä oli puutetta, lähetyssaarnaajia ahdisteltiin usein ja kirkko sai kielteistä huomiota mediassa.

Vuonna 1973 taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi sai aikaan sotilasvallankaappauksen ja diktatuurin, joka kesti vuoteen 1990 asti. Vaikka Chile on nykyään kukoistava demokratia, nuo kaksi vuosikymmentä olivat jäsenille vaikeaa aikaa. Sotilasdiktatuuria vastustavat ryhmät hyökkäsivät seurakuntakeskuksiin ja jäsenten kimppuun, koska ne luulivat, että kirkko edustaa Yhdysvaltain hallituksen intressejä. Vanhin Ayala, joka oli siihen aikaan vaarnanjohtaja, kertoo: ”Me tapasimme johtavia auktoriteetteja, ja he sanoivat meille aina: ’Pyydämme, että käytätte viisautta, rukoilette paljon ja teette oikeita asioita, niin että jäsenillä pysyy järjestys seurakunnissa.’”⁹

Vaikka Chilessä oli taloudellisia vaikeuksia ja poliittista vihamielisyyttä, joka jakoi yhteiskuntaa 1980-luvun alkupuolella, kirkko kasvoi nopeasti. Vuodesta 1970 vuoteen 1985 jäsenten lukumäärä Chilessä paisui 15 728 jäsenestä 169 361 jäseneen.

Kuva

The Santiago Chile Temple

Vuonna 1980 pyhiä siunattiin ilmoituksella, että Santiagoon rakennettaisiin temppeli.

Kun presidentti Spencer W. Kimball pyhitti temppelitontin, hän oli hyvin heikossa kunnossa. Mutta hänen läsnäolonsa siellä osoitti hänen rakkautensa Etelä-Amerikan pyhiä kohtaan, joiden parissa hän oli työskennellyt vuodesta 1959 lähtien. Sisar Adriana Guerra de Sepúlveda, joka tulkkasi sisar Kimballille tuossa tilaisuudessa, sanoi: ”Kun näin profeetan, pienen miehen, jolla oli enkelimäiset kasvot, aloin itkeä enkä löytänyt sanoja puhuakseni hänelle. Se oli ensimmäinen kerta, jolloin olen ollut elävän profeetan vieressä. Oli aivan uskomatonta nähdä Herran puhetorvi täällä maan päällä ja omassa maassani.”¹⁰

Temppeli vihittiin vuonna 1983, ja siitä tuli toinen temppeli Etelä-Amerikassa ja ensimmäinen espanjankielisessä maassa.

Elokuussa 2002 ensimmäinen presidenttikunta antoi kahdelle kahdentoista apostolin koorumin jäsenelle tehtävän johtaa kahta kirkon vyöhykettä: vanhin Dallin H. Oaks sai tehtäväalueekseen Filippiinit ja vanhin Jeffrey R. Holland Chilen. Vanhin Hollandin palvelutyö ja vaikutus hänen ollessaan Chilessä on mittaamaton, ja sen vaikutus kestää sukupolvien ajan.

Vanhin Hollandin ensisijaisena tehtävänä oli näyttää esimerkkiä johtamisesta Herran tavalla. Hän auttoi uusien johtohenkilöiden koulutuksessa sekä satojen seurakuntien ja kymmenien vaarnojen uudelleenjärjestämisen, lakkauttamisen ja yhteenliittämisen valvonnassa. Tämä uudelleenjärjestäminen ja kouluttaminen olivat tarpeen, koska kirkko kasvoi maassa nopeasti. Hänen johtajuutensa vahvisti yksiköitä ja valmisti kirkkoa Chilessä tulevaisuutta varten.

Lisäksi vanhin Holland solmi Chilessä tärkeitä suhteita. Seitsemänkymmenen koorumiin kuuluva vanhin Carl B. Pratt, joka oli neuvonantaja kyseisessä vyöhykkeen johtokunnassa, on kuvaillut joitakin näistä tärkeistä suhteista: ”Vanhin Holland solmi läheisen suhteen Ricardo Lagosin [Chilen presidentin] ja tämän vaimon kanssa. He toteuttivat useita humanitaarisen avun hankkeita. Vanhin Holland tutustui apostoliseen nuntiukseen [korkea-arvoiseen katolisen kirkon virkailijaan] ja muihin tärkeisiin henkilöihin Chilessä.”¹¹

Vanhin Parley P. Prattin ja vanhin Jeffrey R. Hollandin ponnistelut, Santiagoon ensimmäisinä saapuneiden lähetyssaarnaajien uhraukset, sellaisten johtohenkilöiden kuten Carlos Cifuentesin ja muiden Chilen varhaisten pioneerien omistautuminen yhdistettyinä niiden satojen tuhansien jäsenten uskoon ja omistautumiseen, jotka ovat liittyneet kirkkoon reilun 50 vuoden aikana, ovat rakentaneet vahvan perustuksen kirkolle Chilessä. Nykyään maassa on temppeli (ja toisesta on ilmoitettu), lähetyssaarnaajien koulutuskeskus, 9 lähetyskenttää ja 74 vaarnaa. Tulevaisuus on rajaton siinä hengellisessä työssä, jossa kaikkia kutsutaan tulemaan Kristuksen luokse.