Kotimme, perheemme
Pienen Lizan sydän
Kirjoittaja asuu nykyään Belgiassa.
Kuvitus Annie Henrie
Mieheni ja minä liityimme kirkkoon Venäjällä vuonna 1995, ja seuraavana vuonna meidät sinetöitiin Tukholman temppelissä. Myös meidän kaksi pientä tytärtämme sinetöitiin meihin. Kaksi vuotta myöhemmin meitä siunattiin vielä yhdellä tyttärellä, kun meidän perheeseemme syntyi pieni Liza. Elämämme sujui hyvin. Olimme kaikki onnellisia. Mutta kaksi päivää pienokaisemme syntymän jälkeen Lizalla alkoi olla vaikeuksia syömisessä. Kuukauden aikana hänen painonsa lisääntyi vain 300 grammaa.
Lasten terveysaseman henkilökunta kehotti meitä syöttämään pienokaistamme useammin. Näin, että hän halusi syödä muttei pystynyt. Lopulta mieheni vei hänet kaupunginsairaalaan. Lääkäri antoi meille heti diagnoosin – synnynnäinen sydänvika. Yksi läppä ei toiminut, ja puhdistamaton veri virtasi hänen keuhkoihinsa, jolloin hänen oli vaikea hengittää tai syödä.
Hän tarvitsi leikkausta, mutta Venäjällä nuorimmat lapset, joille sellainen leikkaus oli tehty, olivat kaksivuotiaita. Tyttäremme oli vasta kuukauden ikäinen. Lääkäri määräsi hänelle hoitotoimenpiteen ja sanoi, että myöhemmin, kun hän olisi vanhempi, he suorittaisivat leikkauksen.
Kuukausi myöhemmin pienen Lizan terveys yhtäkkiä heikkeni merkittävästi ja kiidätimme hänet sairaalaan. Pidin häntä sylissäni ajaessamme. Hän katsoi minua aivan kuin pyytäen apua. Ellen olisi ollut kirkon jäsen, en tiedä, mitä olisin tehnyt. Mutta mieheni ja minä luotimme Herraan ja uskoimme lujasti, että kaikki sujuisi parhain päin. Yritin tyynnytellä häntä sanoen: ”Älä pelkää mitään, pienokaiseni. Jumala rakastaa meitä. Hän auttaa meitä, ja kaikki kyllä järjestyy.”
Viimein saavuimme sairaalalle. Tytärtäni tiiviisti sylissäni pidellen juoksin ensiapuun. Pienen Lizan silmät alkoivat mennä kiinni. Hän tuskin hengitti. Sain juuri ja juuri kerrottua lääkärille lapsestamme, ja hoitohenkilöt veivät hänet teho-osastolle. Lääkäri sanoi, että Lizan keuhkot olivat alkaneet turvota, ja he kiinnittivät hänet hengityskoneeseen.
Seuraavana päivänä puhuimme sydänkirurgisen osaston johtajan kanssa. Hän sanoi: ”Olen tehnyt tällaisia leikkauksia mutta vain vanhemmille lapsille. Minkä ikäinen lapsenne on tällä hetkellä?”
”Kaksi kuukautta”, sanoimme hänelle.
”Lapsellanne on jo paljon kipuja. Hän on hyvin pieni, ja hänen keuhkojensa turpoaminen vaikeuttaa tilannetta, mutta emme saa lykätä tätä enää pidempään. En ole koskaan tehnyt tällaista leikkausta pienelle vauvalle. Yritän tehdä kaiken voitavani. Teidän täytyy ostaa läppäproteesi, mutta se on hyvin kallis – suunnilleen 2 100 dollaria (1 500 euroa). Leikkaus tehdään neljän päivän kuluttua.”
Mitä voisimme tehdä? Ei meillä eikä kenelläkään tuntemallamme ollut sellaisia rahoja. Tilanteemme tuli kuitenkin muiden tietoon, ja heidän anteliaisuutensa ja Herran armon ansiosta pystyimme saamaan tarvittavat rahat. Mieheni osti läppäproteesin, joka tarvittiin lapsemme hengen pelastamiseksi.
Pienen tyttäremme hyväksi rukoilivat ja paastosivat paitsi kaikki seurakuntamme veljet ja sisaret myös lähetyssaarnaajat sekä monet myöhempien aikojen pyhät eri puolilla kaupunkia. Me tunsimme heidän tukensa. Istuessamme leikkauspäivänä käytävällä me tunsimme Pyhän Hengen läsnäolon sekä veljiemme ja sisartemme rukoukset. Tiesimme, että he olivat meidän lähellämme! Ja Jumala oli meidän kanssamme ohjaten kirurgeja. Hän ei jättäisi meitä, ja kaikki sujuisi parhain päin.
Kun kirurgi tuli luoksemme leikkauksen jälkeen, hän kertoi meille hieman ymmällään: ”Kaikki sujui hyvin. Panimme läppäproteesin paikalleen. En tiedä miten, mutta se onnistui.” Me sen sijaan tiesimme, kuinka se oli onnistunut. Taivaallinen Isä oli siunannut kirurgia.
Pieni Liza jäi tehohoitoon vielä kolmeksi päiväksi, kunnes hänen sydämensä ja keuhkojensa turpoaminen oli laskenut. Hänen rintakehänsä oli avattu ja sen jälkeen peitetty vain ohuella kalvolla, ja muutama päivä myöhemmin tehtiin uusi leikkaus, jossa hänen rintakehänsä ja elimensä suljettiin. Juuri kukaan kirurgeista ei odottanut hänen jäävän henkiin. Mutta me uskoimme taivaalliseen Isään ja Hänen voimaansa, ja me uskoimme, että Liza toipuisi, jos se olisi Hänen tahtonsa mukaista.
Vain Jumala voisi antaa pienen Lizan meille takaisin. Päivä päivältä hän tuli parempaan kuntoon. Hän jäi sairaalaan vielä kuukaudeksi, ja nyt hän on kotona luonamme.
Jumala on ihmeiden Jumala. Hän kuulee meidän rukouksemme, ja kun meillä on vaikeita aikoja, Hän kantaa meitä. Koettelemukset vahvistavat uskoamme ja opettavat meitä uskomaan, toivomaan ja rakastamaan.