– Sukututkimus – minä teen sitä

Päiväkirjan pitäminen ei ole helppoa. Sanomme usein itsellemme, että olemme liian kiireisiä tai liian väsyneitä tai ettei elämämme ole niin jännittävää, että siitä voisi kirjoittaa. Ymmärsin muutama vuosi sitten, ettei päiväkirjan pitämisen ole tarkoitus olla vaikeaa ja että voisin oppia rakastamaan sitä.

Aloin kirjoittaa yhden asian päivässä. Ei ollut väliä, oliko se todella pitkä tai jännittävä. Minä kirjoitin vain, mitä oli mielessäni tai mitä sinä päivänä oli tapahtunut. Se on jo siunannut elämääni.

Kerran yhdellä perheeni jäsenistä oli vaikeaa enkä tiennyt, mitä sanoisin hänelle, mutta sitten sain innoitusta lukea hänelle yhden päiväkirjamerkinnöistäni. Kykenin avaamaan hänelle itsestäni pienen osan, jonka olin kirjoittanut siihen pieneen mustakantiseen päiväkirjaan, ja näin, miten se auttoi hänen sydäntään keventymään.

Takaan, että jos aloitat kirjoittamalla yhden asian päivässä, se siunaa elämääsi. Olivatpa siunaukset elämässäsi kuinka pieniä tai kuinka suuria hyvänsä, niiden kirjoittaminen voi auttaa sinua muistamaan ne.

Kuva

A young woman and elderly woman looking at family history papers.

Kun minut kastettiin, kuulin paljon sukututkimuksesta, mutta en tiennyt, kuinka sitä tehdään, enkä sitä, voisinko itse tehdä sitä. Päätin rukoilla asiasta, ja tunsin, että minun pitäisi aloittaa sen tekeminen heti. Tunsin, että esivanhempani halusivat kovasti, että aloittaisin, ja että he auttaisivat minua löytämään tiedot, joita tarvittiin toimitusten suorittamiseksi.

Aloitin käymällä sukututkimuskurssin, ja vähän myöhemmin minut kutsuttiin sukututkimusneuvojaksi. Minua jännitti, koska en tiennyt sukututkimuksesta paljonkaan, mutta otin tehtävän vastaan.

Yhtenä päivänä kävin isotätini luona. Hänellä oli asiakirjoja isoäitini äidistä. Hän ei halunnut antaa paljonkaan tietoja, koska heillä on ollut perinteenä olla puhumatta kuolleista sukulaisista. Hän sanoi, että seuraavana päivänä olisi isoäitini äidin kuoleman vuosipäivä ja että hän aikoi polttaa asiakirjat. Kysyin, voisinko ensin hakea niistä joitakin tietoja, ja hän antoi minun tehdä niin. Tiesin silloin, että taivaallinen Isä auttaisi minua jatkamaan tutkimista.

Kun palvelin lähellä temppeliä olevassa sukututkimuskeskuksessa, löysin lisää tietoja suvustani. Sain tietää, että kaksi isoäitini äidin isovanhemmista oli italialaisia siirtolaisia, jotka olivat asuneet maatilalla lähellä São Pauloa Brasiliassa. Perheeni oli menettänyt yhteyden maatilalla asuneisiin sukulaisiin, mutta löysin serkun, joka oli kirjoittamassa kirjaa sukumme historiasta. Hän antoi minulle kirjan, jota hän oli kirjoittanut yhdeksän vuotta. Hän sanoi, ettei tiennyt, miksi hänen piti kirjoittaa sitä, mutta hänestä tuntui, että se auttaisi jotakuta tulevaisuudessa. Tiedän, että häntä innoitti Elian henki.

Kokemukseni ovat opettaneet minulle, että me teemme pyhää työtä. Esivanhempamme odottavat apuamme ja ovat rinnallamme auttamassa meitä.

Kuva

Youth at the Preston England Temple.

Minä olen käännynnäinen ja ainoa kirkon jäsen perheessäni. Olen oppinut, että yksi pyhistä toimituksista on kaste kuolleiden puolesta. Kävin tutustumiskäynnillä temppelissä, ja kuunnellessani esittelijän puhuvan toimituksista tunsin, että hiljainen, vieno ääni käski minua menemään sukututkimuskeskukseen lähettämään edesmennyttä äitiäni koskevan temppelitoimituspyynnön. Olin hyvin onnellinen, kun FamilySearch-tilillä oli myöhemmin vahvistus, että temppelityö hänen puolestaan oli tehty. Se vahvisti todistustani, ja tiedän, että yksi niistä syistä, miksi me olemme täällä maan päällä, on auttaa esivanhempiamme ottamaan vastaan Jeesuksen Kristuksen tosi evankeliumi.

Kuva

Family members together at a table looking at a photo album.

Päästyäni ylioppilaaksi tunsin innoitusta käydä tapaamassa kaikkia neljää isovanhempaani. Minulla oli hieman vapaata aikaa, ja oivalsin, ettei minulla olisi tätä tilaisuutta kenties uudelleen, joten vietin viikon kumpienkin isovanhempieni luona.

Käytin aikaani käymällä läpi vanhoja laatikoita, lukemalla vanhoja kirjeitä ja katselemalla vanhoja valokuvia. Tallensin isovanhempieni elämäntarinat, kävelin hautausmailla ja paikoilla, joissa isovanhempani ja heidän sukulaisensa olivat eläneet ja tehneet työtä. Se oli hauskaa! Opin hyvin paljon esivanhemmistani, isovanhemmistani, vanhemmistani ja itsestäni. Tajusin, ettei minulla olisi sitä elämää, joka minulla on, ilman esivanhempiani.

Matkani jälkeen palasin kotiin mukanani noin tuhat esivanhempieni nimeä, ja olen voinut tehdä temppelityön monien heidän puolestaan. Se, että noudatin Pyhän Hengen kehotuksia ja kävin tapaamassa isovanhempiani, oli yksi parhaista päätöksistä, mitä olen ikinä tehnyt.

Kuva

Indexing, UK Army war records screen, Wales, UK

Kun pyysin isältäni sukututkimusideoita saadakseni Edistyminen-ohjelman tehtyä, hän selitti löytäneensä useita vuosia aiemmin joitakin suvun nimiä mutta ei ollut ehtinyt itse valmistella näitä nimiä temppeliin, koska hänen aikansa oli niin tiukalla. Apuni ansiosta voisi olla mahdollista, että nämä sukulaiset saisivat temppelisiunaukset.

Muutaman seuraavan kuukauden ajan vietin sunnuntai-iltapäivät ja -illat syöttämällä nimiä tietokoneelle ja kuuntelemalla, kun isä kertoi suvusta. Tilasimme myös mikrokortteja saadaksemme enemmän tietoja. Joskus kun oli vaikea lukea vanhoja filmejä, minä pidin mielessäni rukouksen ja jäljensin sitten nuo kuviot paperille. Nimiä ilmestyi esiin hämärästä.

Sain lopulta koottua suuren määrän sukulaisten nimiä, ja seurakuntamme nuoret auttoivat sijaiskasteiden tekemisessä. Sitten vanhempani ja muut seurakunnan jäsenet ottivat nimikortit hoitaakseen muut temppelitoimitukset.

Tuntui, että oli kulunut vain vähän aikaa, kun tajusin valmistautuvani menemään temppeliin omaa endaumenttiani varten. Olin innoissani mutta lisäksi minua jännitti.

Kun lähdimme temppeliin, isä selitti löytäneensä joitakin sukulaisten nimikortteja, jotka olin valmistellut Edistyminen-ohjelman projektissani. Muutama oli joutunut väärään paikkaan, joten hänellä oli toimituksia varten nimikortit äidille, sulhaselleni ja itselleen. Hän kertoi minulle näiden edesmenneiden nimet, ja muistin heidät projektistani.

Tehdessäni pyhiä liittoja temppelissä tunsin, että ympärilläni oli rakkaita ihmisiä verhon kummallakin puolella. Tunsin syvää rauhaa tiedosta, että voin olla iankaikkisesti yhdessä sukuni kanssa.