Joulu aaltopellin alla

Kuva

illustration of a soldier decorating a tree for a family

Palvellessani toisen maailmansodan aikana Manilassa Filippiineillä meillä oli pieni myöhempien aikojen pyhiin kuuluvien sotilaiden ryhmä, joka kokoontui usein yhteen pitämään sakramenttikokousta. Erään kokouksen aikana huomasin filippiiniläisnaisen kurkistelemassa pommitetun rakennuksemme perällä olevasta aukosta, jossa oli aikoinaan ollut ovi. Mietin, oliko laulumme houkutellut hänet paikalle. Kun suljimme silmämme loppurukousta varten, hän pujahti hiljaa pois.

Kun hän taas kerran ilmaantui paikalle, pyysimme häntä liittymään joukkoomme. Hänen nimensä oli Aniceta Fajardo, ja hän otti innoissaan vastaan ystävyytemme. Käydessään edelleen kokouksissamme hän sai tietoa Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista.

Koska joulu oli tulossa, päätimme siunata Anicetaa ja hänen perhettään joululahjoilla. Hankimme maito-, liha- ja vihannessäilykkeitä, pari huopaa sekä lääkintätarvikkeita kuten penisilliiniä Anicetan sairasta tyttärenpoikaa varten.

Jouluaattona kokosimme lahjat ja menimme Anicetan kotiin. Hän asui tyttärensä ja tämän pojan kanssa tiiliseinään nojaavien aaltopeltien alla – räjäytetyn rakennuksen raunioissa. Ihmettelimme, kuinka he selvisivät niin heppoisen suojan alla, koska sinä vuodenaikana oli paljon trooppisia sateita.

Yksi miehistämme nykäisi mangopuusta oksan ja iski sen maahan pystyyn. Löysimme pieniä paperiroskia, joilla koristelimme oksan.

Aniceta ja hänen perheensä katselivat sitä iloiten ja hämmästellen. Kun he näkivät tuomamme lahjat, heidän ilonsa suli onnen ja kiitollisuuden kyyneliin. He eivät olleet nähneet tai syöneet sellaista ruokaa pitkiin aikoihin, ja he itkivät niin, etteivät ensi alkuun kyenneet puhumaan.

Koska oli jouluaatto, ajatuksemme kääntyivät kotiin ja omiin rakkaimpiimme. Minä ajattelin vain kaksi päivää aiemmin saamaani sähkettä, josta olin saanut tietää, että minusta oli tullut isä. Kerroimme toisillemme tunteistamme ja päätimme todistukseemme Vapahtajasta ja palautetusta evankeliumista.

Vakuutimme tälle ihastuttavalle perheelle, että Vapahtaja rakastaa heitä. He saivat lohtua sanoistamme, ja yöilmaa lämmitti rauhan tunne. Sitten hyvästelimme rakkaat ystävämme ja toivotimme heille hyvää joulua.

Pian sen jälkeen minut siirrettiin toiselle alueelle, enkä enää koskaan nähnyt Anicetaa ja hänen perhettään. Mutta vuosia myöhemmin avasin Church Almanacista [Kirkon vuosikirja] Filippiinejä käsittelevän osion ja luin, että Aniceta Pabilona Fajardo oli ensimmäinen filippiiniläinen, joka niillä saarilla liittyi kirkkoon.¹ Mikä ihmeellinen siunaus onkaan ajatella niiden siementen tuottamaa satoa, jotka kylvettiin tuona vuoden 1945 jouluna.