Vastaus kaikkiin vaikeisiin kysymyksiin
Kun edessämme on vaikeita kysymyksiä, on vain yksi, jolla on loppujen lopuksi väliä.
Kysymyksiin, joita elämä meidän eteemme tuo, ei aina ole helppo vastata. Joistakin henkilökohtaisista haasteistamme – esimerkiksi oman lapsen kuolemasta, ystävän petollisuudesta tai valitettavasta taloudellisesta takaiskusta – on usein vaikea selvitä, ja tarvitsemme läheistemme myötätuntoista tukea. Toisinaan kaikkein vaikeinta tällaisissa tilanteissa on oivaltaa, että taivaallinen Isämme rakastaa meitä eikä rankaise meitä – vaikka emme vielä ymmärtäisikään koettelemuksen syytä, mikäli sellaista edes on.
Vaikeimpia kysymyksiä tulee eteemme silloin, kun kulttuurin muuttuvat muotivirtaukset tai kirkon arvostelijat uusine, joskus perättömine tietoineen asettavat kyseenalaiseksi sen, mihin me uskomme. Sellaisina aikoina voi näyttää siltä, etteivät meidän opilliset tai historialliset perustuksemme ole niin vankkoja kuin olemme luulleet. Voimme tuntea houkutusta epäillä totuuksia, joita olemme pitäneet itsestään selvinä, ja hengellisiä kokemuksia, jotka ovat muokanneet uskoamme.
Mitä me teemme, kun epäilys hiipii sydämeemme? Onko noihin vaikeisiin kysymyksiin edes vastauksia?
On kyllä. Itse asiassa kaikki vastaukset – kaikki oikeat vastaukset – riippuvat vastauksesta yhteen ainoaan kysymykseen: luotanko Jumalaan enemmän kuin kehenkään toiseen?
Yksinkertaista mutta ei helppoa
Onko tuo lähestymistapa liian yksinkertainen? Liian helppo?
Kenties. Totuus ei aina ole ilmiselvä, etenkään silloin, kun sen täytyy kilpailla kauniisti paketoitujen vaihtoehtojen kanssa. Usein ymmärrämme totuudesta vain osan, emmekä vielä tajua kokonaisuutta. Sitä opetellessamme kohtaamme sen epämiellyttävän mahdollisuuden, että joudumme hylkäämään epätäydellisiä mutta tähän asti lohtua tuoneita käsityksiämme. Luottamuksemme siihen, että Jumalalla on kaikki vastaukset, että Hän rakastaa meitä ja vastaa kaikkiin kysymyksiimme – omalla tavallaan, omana aikanaan – voi kuitenkin yksinkertaistaa etsimistämme. Se ei ehkä aina ole helppoa, mutta yksinkertaisesti luottaminen Jumalan neuvoihin voi turvallisesti johdattaa meidät hämmennyksen pilvien läpi.
Kirkon yleiskonferenssissa lokakuussa 2013 presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, esitti tämän oivaltavan huomion:
”On luonnollista, että on kysymyksiä – vilpittömän kysymyksen terho on usein versonut ja kypsynyt ymmärryksen suureksi tammeksi. Kirkossa on harvoja jäseniä, jotka eivät olisi kerran jos toisenkin painiskelleet vakavien tai arkaluonteisten kysymysten kanssa. Yksi kirkon tarkoituksista on hoivata ja kasvattaa uskon siementä – joskus jopa epäilyksen ja epävarmuuden hiekkaisessa maaperässä. Usko on sellaisten asioiden toivomista, joita ei nähdä mutta jotka ovat totta.
Sen vuoksi rakkaat veljeni ja sisareni – rakkaat ystäväni – epäilettehän ensin epäilyksiänne ennen kuin epäilette uskoanne. Me emme saa koskaan antaa epäilyksen pitää meitä vankina ja erossa jumalallisesta rakkaudesta, rauhasta ja lahjoista, jotka koituvat uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen.”1
Hyödyllisiä periaatteita
Kuinka me siis ryhdymme rehellisesti epäilemään epäilyksiämme? Kuinka ankkuroimme uskomme ilmoituksen vankkaan kallioon emmekä muuttuvan ihmisymmärryksen hiekkaiselle maaperälle? Seuraavien periaatteiden muistaminen saattaa olla avuksi:
Periaate 1: Jumala tietää rajattoman paljon enemmän kuin mitä me tiedämme. Kun edessämme on kysymyksiä – olivatpa ne henkilökohtaisia, yhteiskunnallisia tai opillisia – voimme luottaa siihen tosiasiaan, että maailmankaikkeuden Luoja tietää paljon enemmän kuin mitä me tiedämme. Jos Hän on jo käsitellyt jotakin aihetta (eikä Hän aina ole), voimme luottaa siihen, että Hänen näkemyksensä ovat selkeämmät kuin meidän.
”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.” (Jes. 55:8–9.)
Periaate 2: Jumala antaa meille osan tietämyksestään. Ensimmäisen periaatteen seurauksena Jumala antaa meille tietämyksestään sen mukaan kuin Hän tietää meidän olevan valmiit vastaanottamaan ja Hän on valmis antamaan. Meidän täytyy vain valmistautua vastaanottamaan tietoa ja sen jälkeen pyrkiä saamaan sitä. Pyhät kirjoitukset vastaavat moniin kysymyksiin. Yksi tämän elämän suurista nautinnoista on saada opetusta Pyhältä Hengeltä, kun Hän käyttää pyhiä kirjoituksia ilmoittaessaan tietoa ”rivin rivin päälle, opetuksen opetuksen päälle, vähän täällä ja vähän tuolla” (2. Nefi 28:30) vastauksena uutteraan tutkimiseemme.
Joillakin kysymyksillä, etenkin historiaan liittyvillä, on järkevät selitykset, ja mitä enemmän tietoa rehellinen tutkimus paljastaa, sitä selkeämmiksi näkemyksemme muodostuvat.
Me olemme siunattuja siinäkin, että meillä on eläviä profeettoja ja apostoleja, jotka opettavat meitä taivaallisen innoituksen avulla. Meidän ei tarvitse ajelehtia ”kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä”. Me voimme luottaa siihen, että heidän yhteinen opastuksensa auttaa meitä kaikkia pääsemään ”yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen”. (Ks. Ef. 4:11–15.)
Periaate 3: Voimme luottaa Jumalan rakkauteen. Jumala rakastaa meitä paljon enemmän kuin voimme kuvitellakaan. Me olemme Hänen lapsiaan, ja Hän haluaa meidän palaavan luokseen täysin kehittyneinä, kirkastettuina olentoina, jotka kykenevät tulemaan Hänen kaltaisikseen (ks. Moos. 1:39). Kaikki Hänen meille antamansa neuvot annetaan pohjattomasta rakkaudesta meidän iankaikkiseksi siunaukseksemme. Voimme luottaa tuohon rakkauteen täydellisesti.
”Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset.” (Ps. 36:8.)
Periaate 4: Meidän täytyy pyrkiä saamaan hengellisiä vahvistuksia. Meidän ei pitäisi hämmästyä, että niin suuri osa maailman viisaudesta näyttää olevan vastoin Jumalan viisautta. Mehän elämme – jumalallisen suunnitelman mukaan – langenneessa maailmassa, jossa meidät on erotettu pois Herran edestä ja mielestä. Sellaisten olosuhteiden vuoksi voi olla vaikeaa ymmärtää sitä, mikä on Jumalan, sillä ”kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on. – –
Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.” (1. Kor. 2:11, 14.)
Jos haluamme ymmärtää sitä, mikä on Jumalan, emme voi luottaa siinä pelkästään ihmisviisauteen. Me tarvitsemme yhteyden Jumalan Henkeen, ”jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. – – Me käytämme Hengen – – opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.” (1. Kor. 2:12–13.)
Kun meidät kastetaan ja konfirmoidaan Kristuksen kirkon jäseniksi, me saamme Pyhän Hengen lahjan. Sen lahjan avulla voimme oppia Hengeltä ja saada Hänen lohduttavat vahvistuksensa totuudesta. Sellaisten hengellisten vahvistusten saaminen karkottaa epäilyksen varmemmin kuin vakuuttavinkaan logiikka ja on kaikkien niiden ulottuvilla, jotka etsivät totuutta rukoilemalla vilpittömästi, tutkimalla uutterasti ja olemalla kuuliaisia Herran käskyille.
”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” (Matt. 7:7.)
Periaate 5: Meidän täytyy ehkä turvata Herraan. Joskus epäonnistumme, kun yritämme ymmärtää meitä vaivaavia koettelemuksia ja kysymyksiä. Emme saa ymmärrystä parhaista pyrkimyksistämme huolimatta. Taivaat tuntuvat sulkeutuneen. Juuri silloin luottamus Jumalaan antaa meille kärsivällisyyttä turvata Häneen. Kaikkiin kysymyksiin ei vastata välittömästi eikä edes tämän elämän aikana. Kaikki koettelemukset eivät helpota ennen kuin ruumis ja henki erkanevat. Mutta jos rakastamme Jumalaa enemmän kuin mitään muuta, jos luotamme Hänen rakkauteensa meitä kohtaan, voimme kestää uskossa siihen päivään asti, jolloin väliverho kohoaa ja kaikki selkenee.
”Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen!
Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin kirkkaana kuin aamun valo. Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko.
Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan!” (Ps. 37:5–7.)