500 kadonnutta VUOTTA: Malakiasta Johannes Kastajaan

Profeetat kuten Jesaja ja Jeremia varoittivat Jerusalemin asukkaita, että jos he edelleenkin rikkoisivat Herran kanssa tekemiään liittoja, kaupunki ja heidän temppelinsä tuhottaisiin. Tämä profetia toteutui, kun ensin Babylonia hyökkäsi Juudaan vuoden 600 eKr. vaiheilla ja tuhosi sen kylät ja kaupungit sekä uskonnollisen elämän.

Jerusalem kukistui lopulta vuonna 587 eKr., ja pakkosiirtolaisuuteen joutuneet juutalaiset karkotettiin tuhotusta kotimaastaan (ks. Ps. 137:1). Joitakin kansanosia jäi asumaan Jerusalemiin ja sen ympäristöön – kuten samarialaiset, jotka lopulta avioituivat Israelin kansaan kuulumattomien kanssa (ks. Jer. 40:7–8, 11–12). Myöhemmin pakkosiirtolaisuudessa olleita alkoi palata Palestiinaan rakentamaan uudelleen kotejaan ja uskonnollista elämäänsä (ks. Esra 3). Jerusalemin temppelistä, joka rakennettiin vihdoin uudelleen vuoteen 515 eKr. mennessä, tuli jälleen kerran juutalaisen jumalanpalveluksen keskus.

Koska juutalaiset hylkäsivät samarialaisten tarjouksen auttaa temppelin rakentamisessa, samarialaiset rakensivat neljännen vuosisadan lopulla ennen Kristuksen syntymää toisen temppelin Garisiminvuorelle noin 60 kilometriä Jerusalemista pohjoiseen. Täten Jehovan palveleminen ja usko Häneen jakautuivat Garisiminvuorella sijaitsevan uuden temppelin ja Jerusalemin temppelin välille, koska ne tarjosivat kilpailevia näkemyksiä pappeuden valtuudesta (ks. Joh. 4:20).

Tämä hengellinen herätys ei kuitenkaan kestänyt kauan. Malakian jälkeen, kuten profeetta Aamos oli profetoinut, Herra lähetti maahan nälän – ei leivän nälkää, ei veden janoa, ”vaan Herran sanan kuulemisen nälän” (Aam. 8:11). Tällä ratkaisevalla muutoksella oli merkittäviä seurauksia ihmisten yrittäessä ymmärtää lakia ja elää sen mukaan ilman profeetan virallisia opetuksia ja tulkintoja.

Tämän luopumuksen seurauksena kansa jakautui ryhmiin, joilla oli omat poliittiset, uskonnolliset ja yhteiskunnalliset pyrkimyksensä. Myös niiden Messiasta koskevat uskonkäsitykset ja perinteet erosivat toisistaan. Uskonnolliset ryhmät yrittivät elää Mooseksen lain mukaan niin kuin se niissä ymmärrettiin, mutta kukin ryhmä tulkitsi pyhiä kirjoituksia niin erilaisista näkökannoista käsin, että juutalaisyhteisöstä tuli yhä jakautuneempi. Lopputuloksena ihmisten todellinen ymmärrys siitä, kuka Vapahtaja olisi, hämärtyi.

Profeettojen äänten vaimenuttua papeista ja muista temppelityöntekijöistä, leeviläisistä, tuli juutalaisten tärkeimpiä johtajia, ja he väittivät omaavansa oikeuden tulkita pyhiä kirjoituksia. Ylipapin virka kuitenkin korruptoitui, sillä tuohon aikaan se voitiin ostaa ja myydä.

Monet juutalaiset uskoivat, etteivät papit ja leeviläiset suoriutuneet tehtävästään opettaa lakia oikein (ks. 5. Moos. 33:10), joten muodostui uusi ryhmä, joka alkoi opettaa lakia. Heidät tunnettiin lainopettajina, ja he ottivat mallia Esrasta, joka oli auttanut kansaansa ymmärtämään, kuinka tärkeä oli oppia ja noudattaa lakia (ks. Esra 7:25; Neh. 8:1–8).

Aleksanteri Suuri valloitti alueen vuonna 332 eKr. Kun hän kuoli, hänen valtakuntansa jaettiin hänen sotapäällikköjensä kesken. Palestiina päätyi aikanaan kreikankielisten seleukidihallitsijoiden alaisuuteen. Vuonna 167 eKr. seleukidihallitsijat julistivat juutalaisten uskon laittomaksi, kielsivät ympärileikkaukset ja häpäisivät temppelin uhraamalla sen alttarilla sikoja. Monet juutalaiset tekivät vastarintaa, heidän johdossaan suku, joka tunnetaan nimellä makkabealaiset tai hasmonealaiset. Tämä kapina – jota sanotaan makkabilaiskapinaksi – toi lopulta juutalaisille vapauden ja johti juutalaisvaltion perustamiseen ensimmäistä kertaa Jerusalemin kukistumisen jälkeen. Samaan aikaan muodostui toinen uskonnollinen ryhmä, johon kuuluvia kutsutaan hasideiksi, ”hurskaiksi”. He osoittivat uskollisuutensa Jumalalle yrittämällä elää jokaisen Mooseksen lain kohdan mukaan niin kuin he sen ymmärsivät.

Vanhan ja Uuden testamentin välisenä aikana ilmaantui muitakin uskonnollisia ryhmiä kunkin vaatiessa yksinoikeutta tulkita pyhiä kirjoituksia. Fariseukset olivat riippumaton uskonnollinen ryhmä, joka sai alkunsa pian makkabilaiskapinan jälkeen. Heistä tuli hyvin vaikutusvaltaisia juutalaisyhteisössä, kun he toivat esille kapea-alaisen tulkinnan ruokaa koskevista laeista ja rituaalisesta puhtaudesta, joiden pääasiallisena pohjana olivat heidän suulliset perinteensä, eivät pyhät kirjoitukset. He yrittivät käyttäytyä kotonaan aivan kuin he asuisivat temppelissä.

Alkuperältään tuntemattomat saddukeukset sen sijaan hylkäsivät kaikki viittaukset suullisiin perinteisiin, pitäytyivät tiukasti viidessä Mooseksen kirjassa ja käänsivät selkänsä muiden profeettojen kirjoituksille. Tämä ryhmä koostui suurimmalta osaltaan jerusalemilaisyhteisön eliitistä. Jeesuksen syntymään mennessä he olivat laajentaneet valtaansa hallitsemalla Jerusalemin temppeliä.

Jokainen näistä uskonnollisista ryhmistä varjeli niitä perinteitä ja oppeja, joiden he uskoivat olevan välttämättömiä hengelliselle elämälle. Mutta koska heiltä puuttui tosi profeetan ohjaus, he jäivät omien tulkintojensa varaan.

Vanhan ja Uuden testamentin välisenä aikana vanhurskaat miehet ja naiset uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta odottivat silti innolla Messiaan saapumista. Runoilijat lauloivat psalmeja ja tavallinen kansa rukoili, puhui ja unelmoi Hänen saapumisestaan – Daavidin sukua olevasta kuninkaasta, jonka oli määrä pelastaa kansansa.

Eräs Messiasta odottava ryhmä olivat esseenit, joka muodostui makkabilaiskapinan aikana. Esseenit uskoivat, että Jerusalemin temppelipapit olivat turmeltuneita ja että temppeli oli vakavan uudistuksen tarpeessa. He uskoivat Messiaan tulevan pian. He uskoivat, että Hänen avullaan he karistaisivat yltään roomalaisten sorron ikeen, sillä Rooman hallitsijat olivat valloittaneet Palestiinan 60 vuotta ennen Jeesuksen syntymää.

Samoin kuin palautusta edeltäneen uskonpuhdistuksen aikana, Vanhan ja Uuden testamentin välisenä aikanakin tapahtui asioita, jotka valmistivat maailmaa Jeesuksen Kristuksen tulemiseen. Tänä aikana tuotettiin valtava määrä uskonnollista kirjallisuutta, mukaan lukien hepreankielisen Raamatun kreikankielinen käännös, ja aloitettiin Kuolleenmeren kääröjen ja apokryfisten kirjojen kirjoittaminen. Tänä aikana kehittyivät ja hioituivat käsitykset enkeleistä ja ylösnousemuksesta, taivaasta ja helvetistä.

Koska juutalaisilla ei kuitenkaan ollut profeettaa oppaanaan, he väittelivät pyhien kirjoitusten merkityksestä ja siitä, kuka Messias olisi. Vaikka useimmat odottivat Daavidin sukua olevaa Messiasta (kuningas Daavidin jälkeläistä), toiset olivat Aaronista polveutuvan, papillisen Messiaan kannalla. Oli niitäkin, jotka eivät odottaneet Messiaan tulevan.

Vanhan ja Uuden testamentin välisenä aikana oli eri ryhmien välille noussut niin monia odotuksia, etteivät nuo ryhmät osanneet tunnistaa todellista Messiasta, kun Hän tuli heidän luokseen. Mikään noista ryhmistä – lainopettajat, fariseukset, esseenit tai saddukeukset – ei hyväksynyt Johannes Kastajaa profeettana eikä Jeesusta Messiaana. Joistakin noiden ryhmien jäsenistä tuli Johanneksen ja Jeesuksen suurimpia vastustajia näiden palvelutyön aikana (ks. Matt. 21:23–46).

Eri mieltä olevien ryhmien väliset kiistat ja väittelyt Messiaasta jatkuivat. Uuden taloudenhoitokauden ensimmäinen profeetta, Johannes Kastaja, ilmoitti todellisen Messiaan tulemisesta ja selvensi sitä, millaisen pelastuksen Hän toisi. Johannes Kastaja sanoi Jeesuksesta Kristuksesta: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29.) Monet juutalaiset ottivat vastaan Johanneksen hänen valmistaessaan ihmisiä Kristuksen tulemiseen.

Kun Jeesus Kristus aloitti palvelutehtävänsä, Hän opetti ihmisiä ”niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat” (Matt. 7:29). Hänellä oli uskonnollisten johtajien kanssa monia keskusteluja, joissa Hän selvensi oppia avioliitosta, ylösnousemuksesta ja jumaluudesta sekä tehtäväänsä Vapahtajana. Koska monet uskonnollisista johtajista torjuivat Jeesuksen (ks. Matt. 26:4), Hän sanoi heille: ”Te ette tunne minua ettekä Isääni. Jos tuntisitte minut, tuntisitte myös Isäni.” Hän lisäsi: ”Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua.” (Joh. 8:19, 42.)

Koska he odottivat Messiasta, joka olisi kovin erilainen kuin Jeesus, he torjuivat Hänet. Onneksi me elämme aikana, jolloin evankeliumin totuudet rakentuvat profeettojen ja apostolien perustavanlaatuisille opetuksille (ks. Ef. 2:20). Meidän ei tarvitse tehdä valintoja hengellisten sivutuulien pyörteissä, joita ilmaantuu ilman profeettojen ja apostolien ohjausta. Kun seuraamme myöhempien aikojen profeettojamme ja apostolejamme, opimme ymmärtämään Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tosi opin, niin kuin se ilmoitettiin profeetta Joseph Smithille:

”Sillä [minä näin] hänet, tosiaankin Jumalan oikealla puolella; ja [minä kuulin] äänen todistavan, että hän on Isän Ainosyntyinen –

että juuri hän on luonut nykyiset ja menneet maailmat ja että niiden asukkaat ovat Jumalalle syntyneitä poikia ja tyttäriä” (OL 76:23–24).