Minun joululahjani
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Mitä antaisin Vapahtajalle tänä vuonna?
Kuvitus Ben Simonsen
Tavanomainen paikkani yhdeksännen luokan seminaarissa oli takarivissä, jossa saatoin jutella ja vitsailla ystäväni kanssa. Olin ilmoittautunut seminaariin vain siksi, että lukujärjestyksessäni oli silloin hyppytunti. Siellä, missä asun, seminaari pidetään koulupäivän aikana, ja opintoneuvoja kehotti minua ottamaan sen, koska olen myöhempien aikojen pyhä. Tiesin opettajani nimen, mutta siinä olikin suunnilleen kaikki, mitä olin luokassa oppinut.
Sitten eräänä päivänä ystäväni oli poissa, joten minulle tuli ongelma: Minulla ei ollut ketään, jonka kanssa vitsailla. Kuinka saisin aikani kulumaan? Hädissäni tyydyin siihen ainoaan toiseen vaihtoehtoon – minä kuuntelin. Se oli ensimmäinen kerta, kun kiinnitin huomiota opettajaan.
Kun nyt muistelen asiaa, en muista sanaakaan siitä, mitä hän sinä päivänä sanoi, mutta muistan, kuinka haltioitunut olin. Seuraavana päivänä ystäväni oli taas paikalla, mutta vitsailun sijaan kuuntelin ja osallistuin jälleen opetukseen.
Lopulta siirryin luokkahuoneen perältä eturiville, jossa pystyin keskittymään opetukseen paremmin. Joka ikisellä tunnilla olin valtavan kiinnostunut oppiaiheesta tai oppilaista, jotka lausuivat todistuksensa.
Nautin seminaarista niin paljon, että ilmoittauduin mukaan seuraavaksikin vuodeksi. Minut oli kastettu kahdeksan vuoden iässä, mutten oikeastaan koskaan ollut käynyt kirkossa. Jotakin kuitenkin tapahtui eräänä joulukuun päivänä juuri ennen joululomaa. Opettaja pyysi meitä tulemaan luokan eteen ja kertomaan, minkä lahjan me antaisimme Kristukselle sinä vuonna.
”Kukaan ei tee niin”, ajattelin. Mutta yllätyksekseni oppilaat menivät luokan eteen toinen toisensa jälkeen. Jotkut kyynelehtivät, jotkut kertoivat asettamistaan tavoitteista ja toiset kertoivat kokemuksia. En voinut uskoa sitä.
Kello tikitti. Olin ainoa, joka ei ollut sanonut mitään. Ennen kuin huomasinkaan, nousin ylös. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä sanoisin. Sitten sanoin värisevällä äänellä: ”Tänä vuonna annan Kristukselle lahjaksi sen, että alan käydä kirkossa.”
Siitä päivästä lähtien aloin käydä kirkossa, omana lahjanani Vapahtajalle. Ironista oli, että lahjan sainkin minä itse. Takaisin kirkkoon tuleminen muutti elämäni, ja se kaikki sai alkunsa siitä, että lakkasin puhumasta tarpeeksi pitkäksi ajaksi, jotta voin kuunnella ja antaa Hengen koskettaa sydäntäni.
Henki puhuu minulle yhä. Minun on vain pysähdyttävä kuuntelemaan – ja sitten noudatettava kuulemaani.