Pohdintoja
Onko ohjeissa järkeä?
Kirjoittaja, joka asui Coloradossa Yhdysvalloissa, menehtyi viime vuonna.
Eräs polkupyörämatka sai minut vakuuttuneeksi siitä, että meidän pitää jatkuvasti kääntyä sen tiekartan puoleen, jonka Herra on laatinut meidän elämäämme varten.
Useita vuosia sitten lähdin Ranskassa polkupyörämatkalle siskoni, kälyni ja hänen tyttärensä kanssa. Joka aamu saimme kolme sivua yksityiskohtaisia ohjeita, jotka – jos noudattaisimme niitä tarkasti – ohjaisivat meidät senpäiväiseen määränpäähämme. Kun pyöräilimme halki viinitarhojen, ohjeissa meitä saatettiin neuvoa: ”Aja 50 metriä pohjoiseen, käänny sitten vasemmalle ja aja 100 metriä.” Vielä useammin ohjeissa oli merkkejä ja teiden nimiä.
Yhtenä aamuna pyöräilimme pitkin viehättävää tietä mutta tajusimme pian, etteivät ohjeemme enää vastanneet seutua. Olimme pian eksyksissä ja päätimme palata kohtaan, jossa edellisen kerran tiesimme olevamme oikealla reitillä, jotta näkisimme, pystyisimmekö päättelemään, mihin suuntaan mennä.
Totta tosiaan, kun tulimme tuohon kohtaan, huomasimme pienen tienviitan, joka oli mainittu ohjeissamme mutta jota emme olleet nähneet. Pian olimme jälleen matkalla ja etenemisemme sopi ohjeisiin, jotka olivat jälleen täysin järkevät.
Tuo kokemus toimi vertauksena, joka vastasi minua askarruttaneeseen kysymykseen: Miksi kukaan, jolla on ollut todistus evankeliumista, jäisi koskaan pois kirkosta? Minulle selkeni, että kun käännymme väärään suuntaan (teemme syntiä) tai emme noudata Jumalan käskyjä, niin ohjeissa (Jumalan sanassa) ei ole enää järkeä. Kuten meidän tapauksessamme kävi, ”kartta” ei enää sovi seutuun, jolla olemme. Jos emme ole eksyneet liian kauas, saatamme huomata, että vika on meidän ja että meidän pitää kääntyä takaisin (tehdä parannus) tai sitoutua uudelleen elämään siten kuin Jumala on käskenyt ja palata pisteeseen, jossa tiesimme seuraavamme oikeaa reittiä.
Kun ohjeet eivät enää sovi siihen, missä olemme, me liian usein kyseenalaistamme ohjeet. Sen sijaan että kääntyisimme takaisin, me syytämme ohjeita ja sitten hylkäämme ne kokonaan. Kun viimein olemme kadottaneet näkemyksen määränpäästämme, me eksymme ja vaellamme poluilla, jotka vaikuttavat ehkä väliaikaisesti hyvin kiinnostavilta mutta jotka eivät vie meitä sinne, minne meidän pitää mennä.
Joka päivä meillä on tilaisuus tutkia pyhiä kirjoituksia. Ja puolen vuoden välein meille tarjotaan kirkon yleiskonferenssi. Eivätkö ne ole hetkiä, jolloin voimme tarkistaa tiekarttamme ja varmistua siitä, että olemme siellä, missä meidän pitää olla? Kerran kuunnellessani konferenssia minulle tuli tunne, että niin epätäydellisiä kuin olemmekin, me voimme tietää olevamme oikealla tiellä, jos nuo ohjeet tuntuvat meistä täysin järkeviltä.
Samoin kuin oikeita ohjeita noudattaessamme pääsemme määränpäähämme tässä elämässä, samoin pyhien kirjoitusten tutkiminen ja elävien profeettojen neuvojen noudattaminen antaa meille mahdollisuuden tarkistaa reittimme ja muuttaa sitä tarvittaessa, niin että me viimein saavumme taivaalliseen kotiimme.