Pappeus – varma ankkuri

Vartuin mukavissa oloissa Loganissa Utahissa. Minulla ei ollut lapsuudessa huolia ruoasta tai yösijasta tai koulunkäynnistä. Mutta ehkä siksi, että elämä oli helppoa, tarvitsin jotakin, mistä pitää kiinni ja mikä olisi ankkurini.

Minulle tuo ankkuri oli Jumalan pappeus. Varttuessani olin epätavallisessa tilanteessa. Isäni oli kutsuttu piispaksi, kun olin vuoden ikäinen, ja hän oli piispani 19 vuotta. Hänen isällisestä ja hengellisestä opastuksestaan oli minulle valtavasti apua.

Varmaankin siitä syystä odotin kovasti saavani Aaronin pappeuden 12-vuotispäivänäni. Muistan, kuinka tuona erityisenä päivänä tunsin isäni kädet pääni päällä, kun hän asetti minut. Sen jälkeen etenin Aaronin pappeuden viroissa ja sain tehtäviä, joista nautin hyvin paljon.

Sakramentin jakaminen oli minulle aivan erityistä. Näin ihmisten tekevän sitoumuksen olla kuuliaisia Herralle ja pitää Hänen käskynsä, kun he nauttivat Hänen ruumiinsa ja verensä vertauskuvat.

Aikanaan suoritin lukion, ja sitten opiskeltuani vuoden korkeakoulussa sain kutsun lähetystyöhön. Nautin sen jokaisesta minuutista ja rakastin tovereitani. Etenkin yksi heistä oli minulle voimana. Opin häneltä paljon, kun hoidimme tehtäviämme.

Koska maa oli sodassa, kun palasin lähetystyöstäni, liityin Yhdysvaltain merijalkaväkeen. Kun sota oli ohi, palasin korkeakouluun, solmin avioliiton ja perustin perheen. Ammatissa eteneminen vei minut moniin paikkoihin eri puolille Yhdysvaltoja, ja noissa paikoissa opin paljon palvellessani monissa pappeustehtävissä. Viimein päädyin Bostoniin Massachusettsin osavaltioon, missä palvelin vaarnanjohtajana. Sieltä minut kutsuttiin kahdentoista koorumin apulaiseksi, ja sitten vuoden ja viiden kuukauden kuluttua kahdentoista apostolin koorumiin.

Mitä olen oppinut kahdentoista apostolin koorumin jäsenenä?

Olen oppinut, että pappeus on opas, ankkuri ja suoja.

Pappeus on ollut aina olemassa. Ennen kuin Aadam tuli maan päälle, hänellä oli pappeus. Kun Aadamin jälkeläiset, joilla oli pappeus, levittäytyivät eri puolille, tuli välttämättömäksi organisoida pappeuden johtaminen. Herra teki sen kutsumalla Abrahamin toimimaan sukunsa pappeudenhaltijoiden johtajana. Tämä organisaatio jatkui Iisakin ja sitten Jaakobin johdolla, jonka nimi muutettiin myöhemmin Israeliksi.

Vuosisatoja myöhemmin Israelin lapset olivat orjuudessa. Herra lähetti Mooseksen vapauttamaan heidät, mutta kun Mooses teki sen, osoittautui, etteivät he olleet kansana valmiita saamaan Melkisedekin pappeutta. Niinpä heille jäi Aaronin pappeus Vapahtajan aikaan saakka.

Minusta on hyvin kiinnostavaa se, mitä Vapahtaja teki ensimmäiseksi aloittaessaan palvelutyönsä. Hän järjesti Melkisedekin pappeuden. Hän kutsui kaksitoista apostolia ja opetti heille pappeuden lait ja järjestyksen. Hän kutsui Pietarin pääapostoliksi vakiinnuttaen näin kirkkonsa valtuuslinjan. Silloin ja nyt Jeesus Kristus on se, joka valitsee pääapostolinsa johtamaan kirkkoa, ja Vapahtaja on se, joka ohjaa häntä hänen pappeusvelvollisuuksissaan.

Niinpä pappeudella on suora linja Herrastamme ja Vapahtajastamme pääapostolin kautta muihin apostoleihin ja edelleen muihin pappeudenhaltijoihin kirkossa. Apostoleille annetaan valtuuden avaimet, ja niin kauan kuin nuo avaimet ovat maan päällä, Herra itse johtaa meitä. Tämä jumalallinen johto suojelee meitä ja on meille vakuutuksena siitä, ettei kirkko erkane totuudesta. Kirkko pysyy johdonmukaisena, koska sitä ei johda kukaan maanpäällinen olento. Sitä johtaa Herra.

Parhain neuvo, mitä minulla on teille nuorille miehille, on tutkia pappeutta koskevia opinkohtia, ymmärtää voimaa, joka teillä on käyttäessänne pappeuttanne, ja ottaa selville, kuinka se voi siunata omaa elämäänne ja muiden elämää.

Lupaan, että jos opitte pappeutta koskevat opinkohdat ja täytätte pappeusvelvollisuutenne, niin pappeus on varma ankkuri, joka pitää teidät hengellisesti turvassa ja tuo teille suurta iloa. Olkaa todellinen pappeuskoorumi. Kääntykää ystävienne puoleen ja tuokaa heidät koorumiinne. Luokaa koorumissanne veljeyttä, joka on pysyvä perustus elämällenne.