Vanhemmat lähetyssaarnaajat – tarvittuja, siunattuja ja rakastettuja

Malmrosen pariskunnan kokemukset havainnollistavat lähetystyössä palvelevista vanhemmista aviopareista muutamia periaatteita, joita kaikki eivät kenties ymmärrä:

• On olemassa kahdentyyppistä lähetystyötä. 1) Kirkon presidentti kutsuu vanhempia aviopareja palvelemaan joko omasta kodista käsin tai poissa kotoa. 2) Vaarnanjohtaja kutsuu kirkon palvelulähetyssaarnaajiksi aviopareja täyttämään paikallisia tai alueellisia tarpeita osa-aikaisesti, 8–32 tuntia viikossa. Nämä avioparit asuvat yleensä kotona ja palvelevat sieltä käsin, mutta he saattavat toisinaan palvella myös poissa kotoa.

• Lähetysjohtajia kannustetaan etsimään aviopareja, jotka voivat vastata heidän lähetyskenttänsä tarpeisiin, ja avioparit voivat ilmoittaa, miten ja missä he haluaisivat palvella. ”Emme sano, että avioparit voivat valikoida oman lähetystyötehtävänsä”, on vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista selittänyt. ”Kutsu on aina kutsu. – – [Mutta] puhumme vanhempien aviopariemme kanssa siitä, missä ja miten he haluaisivat palvella, ja otamme huomioon kaikki näkökohdat, jotta he voisivat palvella missä ja miten he haluavat palvella.”¹

• Lähetysjohtajat neuvottelevat avioparien kanssa siitä, kuinka nämä voivat parhaiten käyttää taitojaan ja kykyjään. ”Jotta vanhempi aviopari saisi mahdollisimman merkityksellisen kokemuksen”, sanoo koulutuskeskuksen johtaja Robison, ”heillä pitää olla tilaisuus työskennellä sekä sellaisten asioiden parissa, joista he ovat innoissaan, että asioissa, joissa heidän taitonsa saavat heidät tuntemaan, että heillä on jotakin annettavaa.”

Koulutuskeskuksen johtaja Robison esimerkiksi tiesi, että vanhin Malmrose puhuu ranskaa, ja se on hyödyllistä, koska monet afrikkalaiset puhuvat ranskaa. ”Olin kuvitellut, että hän olisi tekemisissä matkajärjestelyjen ja viisumien hankkimisen kanssa”, koulutuskeskuksen johtaja Robison sanoo. ”Mutta kun hän tuli sinne, oivalsin, ettei sellainen välttämättä vastannut hänen todellisia kiinnostuksen kohteitaan. Niinpä kutsuin hänet käyttämään tietokonetaitojaan. Hän on säästänyt meiltä tuntikausia. Vanhin Malmrose auttaa myös lähetyssaarnaajia, etenkin ranskaa puhuvia lähetyssaarnaajia, valmistamaan nimiä ja tekemään temppelityötä heidän sukulaistensa puolesta. Sisar Malmrose, jolla on lähihoitajan pätevyys, sai tehtävän työskennellä lähetyskentän lääkärin ja sairaanhoitajan kanssa.

Malmrosen pariskunnan tavoin muut avioparit huomaavat, että kun he turvaavat Herraan, Hän valmistaa tien. Niin kävi Alvin ja Corazon Rietalle, jotka ovat kotoisin Kawitista Caviten provinssista Filippiineiltä.

Kuva

the Rietas serve in the Philippines

”Kaksi vuotta ennen päätöstämme palvella aloimme toteuttaa käytännössä tarkkoja perheemme yritystä koskevia suunnitelmia”, vanhin Rieta selittää. ”Poikamme ja tyttäremme olivat valmistuneet korkeakoulusta ja ottaisivat paikkamme, mutta mietimme, kuka ratkaisisi yrityksen kohtaamat ongelmat ja kuinka asiakkaamme reagoisivat suunnitelmiimme.”

Sisar Rieta oli myös huolissaan iäkkään äitinsä jättämisestä. ”Pelkäsin, että menettäisimme hänet ollessamme poissa”, hän sanoo. ”Minusta tuntui myös, etten ole evankeliumin opettamiseen liittyvän haasteen tasalla.”

He keskustelivat piispansa ja erään avioparin kanssa, joka oli äskettäin palvellut Davaossa. ”He kaikki lausuivat lujan todistuksen, että Herra opastaisi kutakin avioparia tietämään, kuinka ratkaista kotia, perhettä ja lähetystyön rahoitusta koskevat asiat”, sisar Rieta sanoo.

”Kun pyysimme johdatusta”, vanhin Rieta kertoo, ”saimme vastauksia pelkoihimme – yrityksemme menestyi haasteista huolimatta, asiakkaamme ilmaisivat iloaan ja tukeaan ja perheemme lähentyi pitäessään huolta sairaasta äidistämme. Me aloimme ymmärtää, että Herra todella auttaisi meitä.”

Rietat palvelevat nyt Cagayan de Oron lähetyskentällä Filippiineillä tukien jäseniä ja johtajia.

Jotkut avioparit miettivät fyysisiä rajoituksia, mutta eivät utahilaiset Keith ja Jennilyn Mauerman. Vuosia sitten, neljä kuukautta sen jälkeen kun heidät oli vihitty Los Angelesin temppelissä Kaliforniassa, Keith kutsuttiin asevoimiin ja lähetettiin taistelukentälle. Koska hän oli laskuvarjojoukkojen ryhmän johtaja, hän käveli muiden sotilaiden edellä, kun maamiina räjähti. Hän menetti molemmat jalkansa. Kun hän tuli takaisin kotiin, Jennilyn kiiruhti hänen rinnalleen.

”Tiesin, ettei minun tarvinnut olla huolissani”, Keith sanoo, ”koska meillä on iankaikkinen avioliitto. Vaimoni on tukenut minua koko ajan. Hän vahvistaa minua edelleen joka päivä.”

Kuva

the Mauermans serving in military relations

Kun sisar Mauerman jäi eläkkeelle, he päättivät palvella lähetystyössä. Mutta aiheuttaisiko vanhin Mauermanin jalattomuus ongelman? ”Aina on asioita, joita en voi tehdä”, hän sanoo, ”mutta koska on hyvin monia asioita, joita voin tehdä, tiesimme, että meille löytyisi paikka.”

Heidän täyttäessään suosituslomakkeita hän merkitsi rastin kohtaan, joka osoitti hänen palvelleen armeijassa. Pian he saivat soiton kirkon sotilasohjelmaosastolta. ”Minulla oli henkilöllisyyskortti, jonka avulla pääsimme sotilastukikohtiin, joten meiltä kysyttiin lupaa suositella meitä sotilasohjelmaan liittyvään lähetystyöhön.”

Mauermanit kutsuttiin palvelemaan sotilastukikohdassa Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Vanhin Mauerman muistelee: ”Portilla olevassa kyltissä luki ’Fort Bragg, laskuvarjojoukkojen koti’. Kun vartija tervehti meitä laskuvarjojoukkojen tunnuslauseella ’Loppuun asti!’, kuulin sen ensimmäisen kerran vuosikausiin. Paikka tuntui kodilta, vaikka en ollut koskaan ollut Fort Braggissa. Tiesin, että lähetystyökutsumme sopi meille täydellisesti ja että Herra oli tietoinen minusta.”

”Pidimme oppiaiheita omavaraiseksi tulemisesta ja sinnikkyydestä sekä avioliiton vahvistamisesta”, sisar Mauerman sanoo. ”Alkuun emme halunneet kertoa omasta taustastamme, mutta huomasimme, että siitä kertominen vaikutti todella paljon. Sotilaat ja heidän puolisonsa katsoivat meitä ja sanoivat: ’Jos te pystytte siihen, mekin pystymme.’”

Mauermanien kokemus Pohjois-Carolinassa oli niin myönteinen, että he pyysivät saada palvella uudelleen. Nykyään he matkustavat yli 60 kilometriä kotoaan Oremista Salt Lake Cityyn kaksi kertaa viikossa palvelemaan kirkon sotilasohjelmatoimistossa. He opettavat myös vanhempia aviopareja lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa Provossa, missä he ovat huomanneet, että lähes jokaisessa ryhmässä on joku, joka on voittanut esteitä voidakseen palvella.

Kun Randy ja Lou Ellen Romrell Utahista kutsuttiin Cuiabán lähetyskentälle Brasiliaan, he olivat huolissaan. Vaikka vanhin Romrell oli palvellut Brasiliassa nuorena lähetyssaarnaajana, hän oli antanut portugalin kielen taitonsa ruostua. Eikä sisar Romrell osannut portugalia. Opiskeleminen ja ahkeroiminen auttoivat kuitenkin vanhin Romrellin portugalin kieltä palautumaan ja sisar Romrellia oppimaan portugalia. Samoin auttoi ukulele.

”En aikonut ensin ottaa sitä mukaan”, sisar Romrell sanoo, ”mutta vanhin Romrell tunsi innoitusta, ja on hämmästyttävää nähdä, mitä se on saanut aikaan. Kun opetamme tutkijoita ja työskentelemme uudelleenaktivoinnissa ja perehdyttämisessä, on hauskaa saada sen avulla ihmiset laulamaan kirkon lauluja. Me taas opimme kieltä, ja kirkon laulut tuovat voimakkaan hengen mukanaan.”

Kuva

the Romrells playing a ukulele

Vaikka portugalin kieli ei ole vielä sisar Romrellin hallussa, musiikin kieli on jo. ”Musiikki tuo ihmisiä yhteen”, hän sanoo. ”Vaikka en ymmärräkään kaikkea, mitä käynnin aikana sanotaan, niin kun laulamme, luomme yhteyden.” Kun Romrellit kutsuttiin puhumaan kouluissa amerikkalaisesta kiitospäivän vietosta, he lauloivat kiitollisuudesta kertovia kirkon lauluja – ukulelen säestyksellä. Ja sisar Romrell käyttää myös tavanomaisempaa soitinta, pianoa, säestäessään lauluja kirkossa.

Ja portugalin kieli? ”Vaikka sitä ei puhuisi sujuvasti, niin jo muutamien sanojen oppiminen auttaa”, hän sanoo. ”Pelkästään se, että sanoo hei ja tervehtii ihmisiä, merkitsee jo paljon. Anna heidän tietää, että opettelet kieltä. Pidä asiat yksinkertaisina ja turvaa Henkeen.” Ja Henki on tietenkin se kieli, jota jokainen osaa.

Utahilaiset Paul ja Mar Jean Lewis olivat jo palvelleet lähetystyössä yhdessä kolme kertaa (Palmyran temppelissä New Yorkissa, Hongkongin temppelissä Kiinassa sekä seminaarien ja instituuttien parissa Kroatiassa, Serbiassa ja Sloveniassa). He valmistautuivat palvelemaan jälleen, kun heidän vaarnanjohtajansa kysyi: ”Olisitteko halukkaita palvelemaan täällä omassa vaarnassamme tukien lähetyskenttää, jonka alueella asumme?”

Kuva

the Lewises serving at home

”Olemme täällä uusia, joten se oli hieno tilaisuus”, sisar Lewis sanoo. ”Palvelemme nuorten lähetyssaarnaajavanhimpien ja -sisarten kanssa, olemme tiiviisti tekemisissä lähetysjohtajan kanssa, käymme piiri- ja vyöhykekokouksissa ja työskentelemme seurakuntien lähetystyönjohtajien kanssa.” He myös käyvät tutkijoiden ja vähemmän aktiivisten jäsenten luona.

”Olemme tavanneet ihania ihmisiä, joihin emme muutoin olisi koskaan tutustuneet”, sisar Lewis sanoo, ”myös sellaisiin, jotka ovat harhautuneet pois polulta. On ihana siunaus nähdä heidän tulevan takaisin, saavan toimitukset ja menevän temppeliin.”

”Ajatellessaan palvelemista lähetystyössä monet avioparit ovat huolissaan siitä, mitä he tekevät kotinsa ja autonsa suhteen tai mitä heiltä jää kokematta perheensä kanssa”, vanhin Lewis sanoo. ”Me olemme pystyneet asumaan omassa kodissamme ja ajamaan omalla autollamme. Meitä rohkaistaan käymään perheen tapahtumissa, kunhan ne eivät häiritse lähetystyötehtäviämme. Ja olimme täällä jopa yhden lapsenlapsemme syntyessä.”

Toisaalta Jill ja Kent Sorensen, jotka asuvat saman vaarnan alueella, sanovat, että yksi parhaista tavoista vahvistaa heidän perhettään on ollut palveleminen poissa kotoa. Sisar Sorensen sanoo: ”Yksi yleisimmistä selityksistä, mitä avioparit antavat sille, etteivät lähde, on perhe: lastenlapset, naimisissa olevat lapset vaikeuksineen, vauvaa odottavat tyttäret, ikääntyvät vanhemmat – ja niin edelleen. Perhe on tärkeä, ja heitä kaipaa joka päivä. Mutta lähteminen lähetystyöhön lähettää voimallisen viestin, että lähetystyökin on tärkeää.”

Vanhin Sorensen huomauttaa myös, että ”on hyvin monia tapoja pitää yhteyttä nyt kun tilanteen voi tarkistaa milloin tahansa”.

Sorensenien taival lähetystyön parissa alkoi kolme vuotta sitten, kun heidän piispansa pyysi heitä isännöimään kuukausittaisia takkavalkeailtoja aviopareille, jotka harkitsivat palvelemista lähetystyössä. ”Kun kerran olimme puhuneet siitä jatkuvasti”, sisar Sorensen sanoo, ”meidän oli lähdettävä itse!” He saivat kutsun palvella Cookinsaarilla, missä Jillin isovanhemmat olivat palvelleet 50 vuotta aiemmin.

Kuva

the Sorensons teaching Bible classes

Tällä hetkellä heitä pyydetään muiden velvollisuuksien ohella opettamaan kouluissa raamattuaiheisia oppitunteja.

”Me puhumme Kristuksesta kalliona”, vanhin Sorensen sanoo. ”Me annamme oppilaille pienen kiven ja kannustamme heitä pysymään kallionlujina Kristuksessa. Minne tahansa nyt menemmekin, ihmiset sanovat meidät nähdessään: ’Kallionlujina!’”

Jos harkitsette kokoaikaista lähetystyötä tai kirkon palvelulähetystyötä, kaikki nämä avioparit esittäisivät teille saman kysymyksen, jonka lähetysjohtaja Robison esitti Gerald ja Lorna Malmroselle: ”Voitteko tulla auttamaan?” Ja he kertovat teille, että osallistuttepa millä tavoin tahansa, tämä lupaus on varma: teitä tarvitaan, te voitte auttaa ja teitä siunataan ja rakastetaan.