2016
Minusta tehdään pilaa koulussa, koska olen myöhempien aikojen pyhä. Tiedän, että minun täytyy puolustaa sitä, mihin uskon, mutta se on tosi vaikeaa! Kuinka minusta tulee riittävän rohkea?
April 2016


Kysymys ja vastaus

”Minusta tehdään pilaa koulussa, koska olen myöhempien aikojen pyhä. Tiedän, että minun täytyy puolustaa sitä, mihin uskon, mutta se on tosi vaikeaa! Kuinka minusta tulee riittävän rohkea?”

Olet oikeassa siinä, että tarvitset rohkeutta tämän tilanteen kohtaamiseen. Onhan Jeesus Kristus antanut käskyn: ”Nouskaa ja loistakaa, jotta valonne olisi viirinä kansakunnille” (OL 115:5). Mutta se, että sinulla on rohkeutta antaa valosi loistaa, saattaa tarkoittaa sitä, että puolustaudut niitä vastaan, jotka tekevät sinusta pilkkaa, tai sitten et tee niin.

Oli tilanne kumpi tahansa, voit antaa vastustuksen innoittaa sinua olemaan parempi. Kun teet ahkerasti työtä vahvistaaksesi todistustasi, voit saada sellaista hiljaista rohkeutta, joka auttaa sinua puhumaan suoraan tai vain jatkamaan sen tekemistä, mikä on oikein, vaikka muut pilkkaavatkin.

Pilkan kohteeksi joutuminen voi olla järkyttävää, mutta voit rukoilla, että täyttyisit rakkaudella, jotta muut voivat tuntea Kristuksen rakkautta sinun kauttasi (ks. Moroni 7:48). Koska jokainen tilanne on ainutlaatuinen, etsi Hengen johdatusta tietääksesi, kuinka voisit suhtautua jokaiseen niistä Kristuksen kaltaisella tavalla.

Tilanteesta riippuen saattaisi olla parasta puhua kahden kesken niiden kanssa, jotka ovat tehneet sinusta pilaa, tai vain olla välittämättä epäystävällisistä nälväisyistä ja elää edelleen uskonkäsitystesi mukaan. Jos muut eivät ole kiinnostuneita kuuntelemaan, mitä sinulla on sanottavaa, esimerkkisi ystävällisyydestä, anteeksiannosta ja vilpittömyydestä saattaa olla paras viesti, minkä voit lähettää.

Osoita todellista rohkeutta

Ne, jotka tekevät sinusta pilaa, eivät ehkä lopeta pelkästään siksi, että saat riittävästi rohkeutta pyytää heitä lopettamaan, mutta he saattaisivat lopettaa, kun osoitat rohkeutta elämällä sen mukaan, mitä olet – myöhempien aikojen pyhä. Ennen kuin tiedätkään, taivaallisen Isämme hyväksynnän säteily loistaa sinusta ja avaa toivottavasti heidän silmänsä näkemään elämässäsi vaikuttavan palautetun evankeliumin.

Bright U., 17, Imon osavaltio, Nigeria

Etsi voimaa perusasioista

Rukous ja paasto ovat tärkeitä, koska ne auttavat sinua olemaan kykenevä kohtaamaan pilat ja haasteet koulussa, aivan kuten Jeesus Kristus kohtasi paljon pilkkaa ollessaan täällä maan päällä. Ne auttavat sinua oppimaan lisää rakkautta ja kärsivällisyyttä ihmisiä kohtaan.

Walter C., 15, Jaén, Peru

Anna rukouksen johdattaa

Olin pitkän aikaa koulussani ainoa kirkon jäsen. Läheisimmät ystäväni tuntuivat ymmärtävän minua, mutta muut koulutoverit tekivät minusta pilaa. Eräänä päivänä rukoilin ja tunsin, että minun pitää puhua heistä sen henkilön kanssa, joka kannusti muita tekemään minusta pilaa. Selitin, etten tuntenut suuttumusta häntä kohtaan, mutta pyysin häntä osoittamaan minua kohtaan samaa arvonantoa kuin hän haluaisi saada osakseen. Kuultuaan keskustelumme yksi opettajistani puolusti minua aina, kun hän näki, että jotakin tapahtui. Tiedän, että Herra on kanssasi, kun puhut niiden ihmisten kanssa.

Shanela S., 14, Pangasinan, Filippiinit

Lujita todistustasi

Ensinnäkin hanki todellinen todistus totuuksista, joista haluat kertoa muille. Rakasta sitten niitä, jotka pilkkaavat, äläkä ryhdy riitelemään, koska Jumala ei koskaan kannata riitelyä (ks. 3. Nefi 11:29). Mikä tärkeintä, pyri pitämään Henki aina kanssasi. Henki auttaa sinua tuntemaan enemmän rakkautta ja enemmän rohkeutta, ja Hän tekee sanoistasi voimallisia.

Julia F., 19, Hesse, Saksa

Rakasta vihollisiasi

Minä olen ollut samankaltaisissa tilanteissa. Jos sinulla on uskoa ja jos nöyrryt, sinua siunataan voimalla ja uskolla, joita tarvitset rakastaaksesi vihollisiasi, siunataksesi niitä, jotka vainoavat sinua, ja rukoillaksesi heidän puolestaan (ks. Matt. 5:44). Kannustaisin sinua etsimään pyhistä kirjoituksista vastauksia siihen, kuinka olla vahva. Rukoile, kun tunnet olevasi yksin uskosi kanssa. Kohdassa Room. 8:31 sanotaan: ”Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” Jumala on sinun puolellasi! Mikä tahansa on mahdollista.

Reagan T., 15, Utah, USA

Älä pelkää

Puhu uskonnostasi useammin tai tee tarkoituksella jotakin sellaista, mikä tuo sen esiin. Olin samankaltaisessa tilanteessa ja kirjoitin reppuuni ”On ihanaa olla myöhempien aikojen pyhä”. Tehdessäni niin avasin oven useille lähetystyötilaisuuksille ja osoitin ihmisille, etten pelännyt antaa heidän tietää, että olen myöhempien aikojen pyhä. Mitä sitten teetkin, älä anna heidän käydä hermoillesi. Rukoile heidän puolestaan ja itsesi puolesta. Pian huomaat, että jos keskityt muiden sielun pelastamiseen, et pelkää yhtä paljon antaessasi heidän tietää Isämme evankeliumin totuuden.

Savanna P., 14, Texas, USA