Astukaamme siis veteen, jotta Herra voisi tehdä ihmeitä (Joosua 3:14–17)

Maahamme saatiin myös korkeampaa sivistystä, kun Pietari Brahe (LCXW-412) Suomen kenraalikuvernöörinä perusti Kuninkaallisen Turun Akatemian 26. maaliskuuta 1640. Perustamisjuhlassa kuoroa johti Samuel Hartman (KL7F-QB9), josta tuli myöhemmin kaunopuheliaisuuden professori. Löytyykö Samuel sinunkin sukupuustasi?

Samuelin isä, saksalaissyntyinen Jöran Hartman (KNWQ-638) oli Helsingin ensimmäisiä porvareita. Hänen kerrotaan vielä vanhalla iällään joutuneen Kumpulassa hyökkäyksen kohteeksi, kun Mats Brunin renki Eskil kävi kimppuun. Jöran menetti kahakassa hattunsa ja hihaliinansa, joka oli hieno kirjottu, pitsireunainen nenäliina. Eskil tuomittiin kuolemaan, mutta köyhänä ja ymmärtämättömänä hänet armahdettiin. Ks. FamilySearch.

Carl Sundström (L46M-9HS) ja hänen veljensä lähetettiin Sundsvallista ensimmäisinä kokoaikaisina lähetyssaarnaajina Suomeen vuonna 1876. Heidän perintönään kirkkoon liittyi ryhmä jäseniä. Carlin lähetystyöpäiväkirja löytyy myös FamilySearchista!

Tuona aikana ei ollut uskonnonvapautta ja laki kielsi ”nousemasta saarnaamaan”. Lähetyssaarnaajat käyttivät tätä porsaanreikää hyväkseen ja alkoivat saarnata istualtaan. Silti lähetyssaarnaajia pidätettiin ja vaadittiin lopettamaan julistaminen.

Myöhemmin emme olleetkaan enää Ruotsin kuninkaan alamaisia, vaan meistä tuli suuriruhtinaskunnan kansalaisia, siis melkein venäläisiä. Siihen pakettiin ei kuulunut uskonnonvapautta.

Euroopan vyöhykkeen presidentti, Jeesuksen Kristuksen apostoli Francis Lyman (KWCK-ZBD) saapui Turkuun laivalla elokuussa 1903. Hän yllättyi, kun satamasta ei löytynyt kielitaitoista ajuria ja Suomessa olikin aivan oma kieli, joka saattoi hankaloittaa lähetystyötä.

Seuraavana päivänä hän meni kaupungin korkeimmalle kukkulalle, Vartiovuoren Tähtitorninmäelle, ja pyhitti Suomen evankeliumin julistamista varten. Tämä voisikin olla sukututkimukseen liittyvien kotiseuturetkien ohella sopiva ”pyhiinvaelluskohde” meille kaikille.

Rukouksessaan vanhin Lyman esitti seuraavat ennustukset ja siunaukset:

1. Hirmuvalta ei voi koskaan murtaa Suomen kansaa.

2. Kansalla on vapaus palvella Herraa.

3. Hallitusvalta ja virkamiehet ovat oikeudenmukaisia ja ystävällisiä Suomen kansaa ja Herran palvelijoita kohtaan.

4. Suomen maa on tuottoisa ja elättää asukkaansa.

5. Herran Henki on Suomen kansan yllä niin että se janoaa totuutta.

6. Herra siunaa kansaa uskolla.

7. Herran todellisia palvelijoita ja profeettoja kohoaa Suomen kansan joukosta.

Juuri tuon rukouksen kohotessa Herralle oli kenraalikuvernöörillä valmis suunnitelma siitä, miten Suomi tulisi muuttumaan suuriruhtinaskunnasta kiinteäksi osaksi Venäjää. Suomen suuriruhtinaskunta, jossa oli omaa hallintoa ja omia lakeja, oma raha ja jopa oma postimerkki, joutuisi ottamaan omakseen Venäjän lait ja viralliseksi sekä koulujen opetuskieleksi venäjän kielen, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Renki Kalle Vink (KZDJ-3C6) joutui kymmenien muiden kanssa pakkotyöhön juuri ennen itsenäisyyttä, helmikuussa 1917. Tämä tapahtui venäläishallinnon määräyksestä. Miehet joutuivat lähtemään vain muutaman tunnin varoitusajalla kauas pääkaupunkiseudulle Kauniaisiin. Ks. tarina Kallen FamilySearch-muistoista.

Pyhittämisrukous tuli siis juuri viimeisillä hetkillä, ja heti alkoi asioita tapahtua: ”hirmuvalta” väistyi, ja Suomi sai itsenäisyyden vuonna 1917.

Kun kuuntelemme V. A. Koskenniemen vuonna 1940 tekemää ”Finlandian” uutta sanoitusta, tuntuu aivan siltä kuin hän olisi saanut innoitusta vanhin Lymanin rukouksesta tai ainakin samasta lähteestä!

”Oi, Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa,

Yön uhka karkoitettu on jo pois,

Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,

Kuin itse taivahan kansi sois’.

Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,

Sun päiväs’ koittaa, oi synnyinmaa.”

Vanhin Lymanin rukouksen sanat vaikuttivat Suomen historiassa taas vuonna 1920, kun saimme uskonnonvapauden.

Kristuksen kirkon piirissä perustettiin ensimmäinen sukututkimusseura Pietarsaaressa johtajanaan Åke Renlund (KWCK-HH8) ja apulaisina Inga Rönnqvist (KW85-F6C), Georgina Back (KW5K-XB5) ja Vera Strömberg (KWRN-282). Varmasti se oli aivan ensimmäisiä sukututkimusseuroja koko Suomessa!

Apostoli Ezra Taft Benson vieraili Suomessa vuonna 1946 juuri ennen lähetyskentän perustamista. Hänen kanssaan matkustanut Ruotsin lähetyspresidentti kertoi Luodon (Larsmo) seurakunnasta, joka oli erityisen uskollinen käskyjen pitämisessä, vaikka Suomessa ei vielä ollutkaan kirkon virallista johtoa. Kerrotaan, että apostoli Benson liikuttui ja päätti pyhittää Suomen uudelleen evankeliumin julistamista varten. Hän halusi tehdä sen juuri Luodossa, jossa ensimmäinen sukututkimusseurakin oli perustettu. Luodossa oli tuohon aikaan myös Suomen suurin seurakunta.

Mielenkiintoisten vaiheiden kautta suomensukuinen Henry Matis kutsuttiin avaamaan lähetyskenttä Suomeen. Näistä jännittävistä tapahtumista voit lukea edellisistä Liahona-lehdistä. Nämä tapahtumat ovat osoittaneet, että Suomen virkamiehet ovat olleet myötämielisiä ja ystävällisiä kirkon eri vaiheissa siitä alkaen, kun kirkko virallisesti hyväksyttiin ja rekisteröitiin vuonna 1948.

Lähetyspresidentti Matis (amerikkalaisen tavan mukaan Suomessakin johtavia henkilöitä kirkossa nimitettiin presidenteiksi) siis kirjoitti Yhdysvaltoihin oloistaan täällä Suomessa 1940-luvulla. Hän kertoi mm., että asuntoa lämmitettiin vain neljä tuntia päivässä ja ettei ruokaa saanut kuin ostokorteilla. Lapsille sai ostaa kaksi lasillista maitoa päivässä ja aikuisille yhden.

Ensimmäisenä Suomesta kutsuttuna lähetyssaarnaajana aloitti Åke Renlund (KWCK-HH8) vuonna 1948 . Hän palasi 1960-luvulla perheineen takaisin Suomeen valvomaan kappelien rakentamista. Mukana oli silloin myös poika Dale, josta tuli ensimmäinen suomalaistaustainen apostoli. Hän oli täyttämässä omalta osaltaan apostoli Lymanin rukoukseen sisältyneitä siunauksia.

Tämä oli erityisen merkittävä tapahtuma kaikille, jotka etsivät juuriaan ja rakentavat sukupuuta. Mikrofilmaus tapahtui ajankohtana, jolloin jokaista tietoa piti pyytää tilaamalla virkatodistus tai matkustamalla itse paikalle, jossa kirjat sijaitsivat. Mikrofilmaus oli mullistava asia, jonka vaikutukset näkyvät vieläkin alan harrastajille. Tänä päivänä itse filmit on jo suureksi osaksi hävitetty verkkopalvelimille digitoimisen myötä.

Kaikkien 10 000 000 aukeaman kuvaaminen valmistui seitsemän vuoden kuvaamistyön jälkeen vuonna 1955. Siinä vaiheessa mikrofilmit ja niiden kopiointioikeus luovutettiin Suomen Kansallisarkistolle.

Ensimmäisiä tietokoneohjelmia sukututkimukseen oli kirkon ilmaiseksi jakama PAF (Personal Ancetral File). Ohjelma näytti suuntaa kaikille nykyisin käytössä oleville sukututkimusta helpottaville ohjelmille. Esimerkiksi PAFissa ollut sukututkimustietojen siirtämiseen tarkoitettu GEDCOM-tiedostomuoto on vielä nytkin käytössä melkein kaikissa alan sovelluksissa!

PAF-ohjelma ja sukupuun rakentaminen vain omaan tietokoneeseen alkaa olla pian historiaa. Nykyisin kerätään tietoja yhdessä ja rakennetaan yhteistä sukupuuta. Se tapahtuu osoitteessa familysearch.org, joka on paitsi suuri sukupuu, myös laaja varasto erilaista sukututkimus- ja arkistotietoa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun alat etsiä juuriasi ja kirjoitat sivustolle tietojasi, voit melko varmasti liittyä siellä jossakin vaiheessa jo valmiina oleviin esivanhempiin. Katselimme hiljakkoin ystäväni Lailan sukupuuta, ja yllätys oli suuri, kun huomasimme pääsevämme yhtä haaraa yli 1 000 vuotta taaksepäin ja päädyimme Islantiin. Näin vanhojen tietojen oikeellisuus tosin voi olla hyvinkin epävarmaa.

Palataan 1950- ja 1960-lukujen vaihteeseen. Esimerkiksi Turussa oli Apuyhdistys ollut voimissaan jo vuosikymmenen, mutta veljiä ei juurikaan ollut. Joku lähetyssaarnaaja oli kertonut, että siirto Turkuun tuntui jopa jonkinlaiselta rangaistukselta, kun työ ei siellä oikein sujunut.

Vielä liittyessäni kirkkoon vuoden 1950 lopussa oli seurakunnan presidenttinä lähetyssaarnaaja, vanhin Davenport, koska suomalaisia veljiä ei ollut. Tämä asia korjaantui nopeasti, kun useita perheitä otti vastaan evankeliumin ja liittyi kirkkoon. Lähetyspresidentti Warner oli saanut innoitusta tulevista tapahtumista ja teki siihen aikaan harvinaisen neliväripainatuksen kirjelomakkeisiin tekstillä ”kulta-aika”.

Tämä kävi nopeasti toteen. Pian saimme Turkuunkin suomalaisia johtajia, kuten apostoli Lyman oli rukouksessaan Herran palvelijoista sanonut. Ensin saimme seurakunnan presidentin ja seuraavaksi myös piiripresidentin.

Englannintunnit oli hyvä tapa alkaa tutustua kirkkoon, ja niiden jälkeen voi jäädä Nuorten Valistuskerhon toimintaan. NVK oli nuorille, nuorille aikuisille ja muillekin järjestetty viikkotoiminta viikonloppuretkineen ja monine tapahtumineen.

Kahdentoista kuukauden aikana evankeliumin otti Turussa vastaan yli 100 käännynnäistä, ja samaa tapahtui kaikkialla Suomessa. Usein nuoria pappeja pyydettiin kastajiksi. Lopulta lauantaiaamuisin uimahallissa oli kiinteä varaus kasteita varten. Tulee väkisin mieleen apostoli Lymanin rukouksesta: ”Herran Henki on Suomen kansan yllä, niin että se janoaa totuutta, ja Herra siunaa kansaa uskolla.”

Rauhankadun kerrostalossa sijainneen huoneiston kappelisaliin kokoontuneita osallistujia riitti eteiseen asti. Talkoilla purettiin väliseiniä ja saatiin lisää tilaa.

Toimintaa oli aivan riittämiin: Maanantaina perheilta, tiistaina Apuyhdistys, keskiviikkona Alkeisyhdistys, torstaina englannintunnit (viisi eri luokkaa!) ja niiden jälkeen NVK, perjantaina koripalloa ym. urheilua. Lauantaina takkavalkeailta tai päivälliset tai retkiä ja sunnuntaina kello 11 pyhäkoulu puheineen ja harjoituslauluineen ja vielä kello 18.30 iltakokous, joissa molemmissa jaettiin sakramentti. Usein vielä iltakokouksenkin jälkeen oli nuorille keskusteluilta tai muuta ohjelmaa.

Ihmeellistä kyllä innostusta riitti vielä kaiken tämän ohessa sukututkimukselle. Muistan kohtalaisen nuorena jo heti 1960-luvun alussa istuneeni usein maakunta-arkiston kellarissa mikrofilmejä veivaamassa.

Eurooppaan tuli ensimmäiseksi temppeli Sveitsiin vuonna 1955, mutta toimitukset aloitettiin suomeksi vasta vuonna 1960.

Meitä hiljattain kastettuja turkulaisia jäseniä oli mukana useita, kun menimme kesällä 1961 junalla Tukholman kautta Sveitsin Berniin. Koska junassa oli suuri ryhmä suomalaisia, se pysähtyi poikkeuksellisesti jo Zollikofenin asemalla, joka oli lähellä temppeliä.

Tämän jälkeen näitä matkoja järjestettiin joka kesä siten, että laivalla oltiin kansituoleissa ja matkalla ja joskus perilläkin yövyttiin teltoissa leirintäalueilla. Useimmiten matkustettiin linja-autolla mutta joskus myös lentäen. Myöhemmin lähtöjä oli jopa neljä kertaa vuodessa, ja kesällä jäseniä saattoi olla matkassa jopa neljä linja-autollista. Temppeli- ja sukututkimustyö oli saanut jäsenet näin valtaansa.

Muutama aikaisemmin voimakkaasti kasvanut ja vahva seurakunta, kuten Pori ja Hämeenlinna, saivat omat kappelirakennukset jo 1950-luvulla rakennusliikkeiltä tilattuina. Mutta seuraavat 5–7 kappelia rakennettiin jäsenten omarahoituksella ja talkoilla. Turun kappelista sanottiin, että se oli siihen aikaan Pohjoismaiden suurin, ainakin koripallohalli täytti jotkut kansainväliset mitat. Kappelia rakennettiinkin sitten neljä vuotta, ja työtunteja kertyi noin 7 000.

Useille jäsenille tämä oli kova koulu, mutta toisaalta ykseydessä vertaansa vailla. Päivällisillä ja tempauksilla kerättiin rahaa rakennusrahastoon. Rakennuksella työskenneltiin monena iltana, ja joskus Apuyhdistys ja NVK kokoontuivat rakennustyön merkeissä. Suomen lisäksi eri puolilta Eurooppaa kolmestakymmenestä maasta tuli rakennuslähetyssaarnaajia, joita jäsenet ruokkivat ja majoittivat koteihinsa. Sisaret pitivät päivittäin ruokalaa työmaaparakissa ja ompelivat kuntoon rikkoontuneita työvaatteita. Ehkä yksi ihme on se, että kaikki silloiset kappelit saatiin talkoilla valmiiksi ja niistä voidaan olla ylpeitä.

Vuonna 1977 saimme oman vaarnan. Ensin Helsingin vaarnan ja pian kohta vielä toisenkin, Tampereen vaarnan. Molemmissa oli suomalaiset johtajat kuten seurakunnissakin. Vuodesta 2009 alkaen saimme kokonaan suomalaisen johtokunnan Helsingin temppeliin. Vuonna 2015 kutsuttiin suomalaistaustainen apostoli, ja vuodesta 2017 alkaen myös lähetysjohtajat ovat olleet suomalaisia, joten Herran palvelijoita, johtajia ja profeettoja on kansasta noussut.

Tämä aika on ollut täynnä ihmeitä, Herran käden kosketusta ja innoitusta. Kirkkona olemme täällä Suomessa nyt täysin itsenäisiä ja omavaraisia.