2021
Apukäsiä Kristuksen rakkautta levittämään
Maaliskuu 2021


Apukäsiä Kristuksen rakkautta levittämään

Vanhin Lampisella ja vanhin Walkerilla käy harava tiuhaan tahtiin, ja pian on iso kasa keltaisia lehtiä kasassa. Vanhimmat ovat täyttämässä ensimmäistä palvelupyyntöä, jonka ovat saaneet Helping Hands - Auttavat kädet -someryhmän kautta. Ennen tätä kohdetta käytiin jo hakemassa palvelupyyntö ystäväperheestä. Ystävä liikuttui miltei kyyneliin ja sanoi, että onpa ihana nähdä tällaisia nuoria. Ensimmäisenä hän pohti, mitä hän maksaa avusta, ja vanhimmat vakuuttivat, että he tulevat palvelemaan eikä se maksa mitään.

Puhelinnumerot vaihtuivat, ja vanhinten vastuulle jäi sopia, milloin auttaminen oikeasti tapahtuu. Samalla raotettiin ovea vähän suurempaankin palveluprojektiin, ja ystävä oli valmis vaikka siitä paikasta. Hymyssä suin vanhimmat totesivat, ettei nyt toki niin kiire ole, mutta lähipäivinä palataan siihenkin asiaan.

Saimme tietää vanhimmilta, että Auttavat kädet -ryhmä perustettiin vasta viikko sitten, 26. lokakuuta 2020. Palvelutilaisuuksia on ollut ihan hyvin jo ennen tätäkin, mutta nyt vanhin Lampisen odotuksissa on, että ryhmä voisi yhdistää lähetyssaarnaajia ja jäseniä yhteisiin hankkeisiin.

Hän toivoo, että jäsenet auttavat saamaan lisää näkyvyyttä ryhmälle somessa ja jakavat tietoa naapureille, ystäville ja tutuille. ”Siten ihmiset näkevät, että teemme muutakin kuin kuljemme ovelta ovelle. Haluamme auttaa omasta vapaasta tahdostamme. Se vähentää varmasti ennakkoluuloja ja muuttaa ilmapiiriä suotuisammaksi”, pohtii vanhin Lampinen.

Arizonasta kotoisin oleva vanhin Walker, joka on ollut Turussa tätä kirjoitettaessa vasta pari viikkoa, ajattelee asiaa evankeliumin kannalta. ”Palveleminen ei ole vain avun antamista. Se on evankeliumin sanomaa.” Hän valikoi mielessään kohtia Mormonin kirjasta ja päätyy yhdessä vanhin Lampisen kanssa ajatukseen, kuinka me lähimmäistemme palveluksessa olemme pelkästään Jumalamme palveluksessa (ks. Moosia 2:17).

Puhellaan vanhinten kanssa vielä hetki presidentti Nelsonin viime konferenssissa tähdentämästä asiasta, miten tällä hetkellä tämä työ – Israelin kokoaminen, on kaikkein tärkeintä, tärkeämpää kuin mikään muu. Pohdiskellaan hiukan myös viinitarhan herran toimintaa viimeisinä aikoina. Vanhimmat vapautuvat puhumaan: ”Palvelemalla tehdään lähetystyötä mutta pyritään myös osoittamaan Kristuksen kaltaista rakkautta. Rakkauden välityksellä autamme ihmisiä levittämään rakkautta edelleen ja valmistamaan maailmaa Kristuksen tulolle. Tarvitsemme apukäsiä, jotta tämä voi tapahtua.”

Vanhin Lampinen toteaa, että olemme alkumetreillä Auttavat kädet -projektin kanssa. ”Olemme vasta nousemassa jaloillemme, saamassa näkyvyyttä. Palvelumahdollisuuksia on ollut ennenkin, mutta tämä tulee lisäämään niitä ja helpottamaan jäsenten mukaantuloa.”