2021
Uusi verkkokurssi tutkimusta aloittaville
Kesäkuu 2021


FamilySearch tutuksi

Uusi verkkokurssi tutkimusta aloittaville

Sisar Manja Matilainen on työskennellyt temppelin toimistossa yli kaksi vuotta. Hän on käyttänyt koronan mukanaan tuomat hiljaiset työajat hyvin muun muassa kouluttamalla työntekijöitä FamilySearchin käyttäjiksi. Tavoitteena on, että työntekijät voisivat puolestaan auttaa temppeliin tulevia jäseniä näiden tarpeissa. Koulutuksen ohessa on valmistunut kymmenen kerran oppikurssi FamilySearchin perusteista.

Tällä kurssilla lähdetään liikkeelle aivan alusta, eli mukaan voivat tulla jäsenet, jotka eivät ole käyttäneet FamilySearchiä juuri lainkaan, tai henkilöt, jotka haluavat joiltakin osin päivittää tietojaan. Sisällöstä sisar Matilainen kertoo, että ensin tutustutaan rauhassa sivunäkymiin ja siihen, mistä mitäkin löytyy, miten lähteitä haetaan ja lisätään, miten tiedot lisätään sivustolle ja miten nimet saadaan temppeliin. Kurssilla harjoitellaan myös kuvien ja muistojen lisäämistä.

Kurssille voidaan ottaa jäseniä rajattomasti, ja sitä pidetään kerran kuussa, niin että osallistujat saavat väliaikoina pantua saamansa opit käytäntöön. Sisar Matilainen toimii Helsingin vaarnan sukututkimuskouluttajana, mutta tämä kurssi on avoin kaikille jäsenille Suomessa.

Ilmoittaudu postituslistalle saadaksesi tietoa tulevista koulutuksista:

jarkko.metsatahti@familysearch.org