2021
Nyt on päivä – voimaannuttava, vastuuta tuova
Heinäkuu 2021


Nyt on päivä – voimaannuttava, vastuuta tuova

Raija Pini Kemppainen, 68, kuuden lapsen äiti ja 19 lapsenlapsen isoäiti on juuri vapautunut leikkimistouhuista parin lapsenlapsensa kanssa. Mummi – leka! Näin oli puolitoistavuotias sanonut tomerasti äidilleen, ja sitten äidin ei auttanut muu kuin lähteä viemään nuorimmaisiaan mummille.

Tämän mummin tie on vienyt koto-Suomesta asumaan ympäri maailmaa: Ruotsiin, Saksaan, Belgiaan, Viroon, Amerikkaan, Saudi-Arabiaan. Koti oli alun perin Jyväskylässä, jossa äiti liittyi kirkkoon pioneerina vuonna 1957. Hän oli hiljainen ja nöyrä puurtaja. Isän suku tuli Etelä-Pohjanmaalta. Isä oli myönteinen kirkolle, mutta ei liittynyt jäseneksi.

Pini opiskeli Tampereen yliopistossa, kun Jussi, tuleva puoliso, sai ensimmäisen työpaikkansa opiskelujen jälkeen Tampereelta. Sieltä alkoi yhteinen taival. Pinillä oli tavoitteena saada maisterintutkinto valmiiksi, vaikka perheessä oli jo kolme lasta: 3-vuotias, 1-vuotias ja yhtä odotettiin. Nauraen hän kertoo, että samaan aikaan hän oli Alkeisyhdistyksen johtajana seurakunnassa. Niinpä hänellä oli kaikkialla mukanaan kolme kassia: vaippakassi, gradukassi ja Alkeisyhdistyksen kassi.

”Elämä meni eteenpäin, nuorin oli jo 9-vuotias. Jussi tiesi, että halusin tehdä tohtorinväitöskirjan. Hän oli tuki ja kannustaja. Valmistuttuani olin ensin apulaisprofessorina Brigham Youngin yliopistossa, mutta mieli teki Eurooppaan. Toiminkin sitten seitsemän vuotta apulaisjohtajana johtamistaidon opistossa, sittemmin Management Institute of Finlandissa. Koulutin johtajia Suomessa ja Euroopassa”, kertoo Pini.

Hengellinen vakaumukseni vahvistui sisarmuslimeja palvellessa

”Tieni naisten yliopistoon Saudi-Arabiaan on oma tarinansa. Kun sain kuulla, että he hakevat sinne johtajaa, ehdottelin ensin joitakin tuntemiani henkilöitä. Minua kyllä kysyttiin useasti sinne, ja sitten vain alkoi tuntua, että miksen menisi”, kertoo Pini. ”Jussi sanoi: ’Jos sinä haluat, mennään.’ Isänikin, silloin jo 94-vuotias, totesi: ’Tottakai menet.’ Yhtenä päivänä sitten rukoilin. ’Isä, minä teen, mitä sinä tahdot.’ Sain varmuuden asiasta ja ilmoitin, että olisin valmis tulemaan.

Haastatteluni piti olla virtuaalisesti, mutta sovittuna ajankohtana ei syntynyt mitään yhteyttä. Mietin jo, että mikä tässä nyt on, kunnes sain tietää, että Saudi-Arabiassa oli juuri tuolloin hiekkamyrsky. Edellisen hiekkamyrskyn aikaan oli kuollut ihmisiä, ja seuraavan tullessa kaikki paikat olivat kiinni.

Olimme Saudi-Arabiassa kuusi vuotta. Ensimmäiset vuodet toimin naisten yliopiston

laitosjohtajana Dar Al-Hekman yliopistossa Jeddassa. Alaisina oli viisikymmentä professoria ja lehtoria. Työssäni nousi esiin palveleva johtaminen.

Oma hengellinen vakaumukseni syveni. Olin yliopiston neuvostossa, ja hengellisyyttäni kunnioitettiin. Alaiseni tulivat usein tapaamaan minua ja saattoivat sanoa: ’Nyt täytyy rukoilla Allahia’ – Jumalaa – jos oli joitakin vastoinkäymisiä. Tai he tulivat luokseni, kun jotakin hyvää oli tapahtunut, ja sanoivat: ’Nyt täytyy kiittää.’ Ja niin sitten tehtiin.

Laitoksen johtajan ominaisuudessa opetin liiketalouden laitoksella johtamista ja kulttuurien välistä johtamista. Lopuksi toimin yliopiston tutkimuslaitoksen johtajana. Siitä, kun palasimme Suomeen, tulee kolme vuotta.”

Uusi kutsumus innoittaa suuntautumaan ulospäin

”Aika pian paluumme jälkeen sain kutsun vaarnan Apuyhdistyksen johtajaksi. Periaatteet ovat samat. Palveleva johtamisidea on vahvasti mielessä. Sen avulla autamme toisiamme suoriutumaan hyvin tehtävistä.

Kutsu nykyiseen tehtävään oli jännä kokemus. Sain innoitusta, että nyt käännytään ulospäin, yhteiskuntaan. Kun ehdotin neuvonantajia, mm. Katarina Alhovuorella oli ollut sama kokemus. On tehty joitakin palveluprojekteja ulospäin luontevissa yhteyksissä. Meillä oli paljon suunnitelmia tavata useampien organisaatioiden johtajia, mutta korona pysäytti toviksi.”

Kun kysyn, mitä Pini tuntee Herran haluavan häneltä tässä tehtävässä, hän kertoo ensimmäisenä kokemuksensa Tampereen vaarnan järjestämästä naisten konferenssista vuonna 2019. ”Oltiin koko Suomi yhdessä. Siitä syntyi kaunis tilkkutäkki. Oli ihana tehdä yhteistyötä sisarjohtajien kanssa. Annu Muhonen piti hienosti langat käsissään.”

Juttelemme hetken presidentti Kimballin esittämästä profetiasta1 ja siitä, miten presidentti Nelson kahdentoista apostolin koorumin presidenttinä ollessaan palautti profetian mieleemme.

Presidentti Nelson sanoi: ”Te olette ne naiset, joista presidentti Kimball ennusti. Vetoan sisariini kirkossa, että astutte esiin! Ottakaa ansaittu ja välttämätön paikkanne kodissanne, yhteisössänne ja Jumalan valtakunnassa”.2

”Teidän hyveellisyytenne, valonne, rakkautenne, tietonne, rohkeutenne, luonteenne, uskonne ja vanhurskas elämänne vetää maailmasta kirkkoon hyviä naisia perheineen ennenkuulumattomissa määrin!”3

Mitä haluat sanoa sisarille näiden sanojen myötä, Pini?

Vastaus on vuolas virta, kuin padottu joki, joka soljuu nyt vapaana, mukaansatempaavana.

”Näen vanhurskaan naisen, kun olen tekemisissä seurakuntien Apuyhdistysten johtajien kanssa ja Suomen sisarjohtajat -ryhmässä. Miten innoitettuja he ovatkaan, miten paljon hyvää ja kohottavaa he voivatkaan saada aikaan”, Pini iloitsee.

Sitten hän kertoo innosta hehkuen, että JustServe – Nyt auttamaan on tulossa Suomeen. Se toimii jo Englannissa, ja tulemme olemaan toinen maa Euroopassa, jossa se käynnistetään. Kutsuja esitetään, koulutuksia tulee, ja tietoa tullaan jakamaan.

”JustServe antaa mahdollisuuden tehdä työtä toisten organisaatioiden auttamiseksi. Työtä ei raportoida, se on täysin vapaaehtoista. Mitä mahdollisuuksia se antaakaan meille yksilöinä sekä perheille, nuorille miehille ja naisille, nuorille aikuisille, Apuyhdistyksen sisarille, vanhinten koorumeille ja tietysti myös lähetyssaarnaajille Auttavat kädet -toiminnan tapaan.

Presidentti Nelson on esittänyt selkeitä kutsuja. Naisilla on erityinen lahja viestiä taivaan Isän rakkaudesta. Heillä on kykyä tuntea toisten tarpeet, kurottua ulospäin, lohduttaa ja vahvistaa.

Naiset näkevät asiat eri tavalla. Ajatellaan ensiksi toisia. Olemme se sukupolvi, josta on profetoitu. Nyt tarvitaan syvyyttä, ymmärtämistä, myötätuntoa. Olemme alussa, työ laajenee. Meidän omat kasteen- ja temppeliliittomme vievät meidät pappeuden voiman lähteille.

Presidentti Nelson on kehottanut meitä tutkimaan, mitä pappeuden voima naisilla tarkoittaa. On haaste ymmärtää tämä asia omakohtaisesti. Tätä asiaa tulemme lähestymään myös yhteisessä

hartaustilaisuudessa”, toteaa Pini.

Viitteet

  1. Kirkon presidenttien opetuksia, Spencer W. Kimball, s. 233, 240.

  2. ”Vetoomus sisarilleni”, Russell M. Nelson, Liahona, marraskuu 2015.

  3. ”Vetoomus sisarilleni”, Russell M. Nelson, Liahona, marraskuu 2015.