Tämä riittää

Carlitos pyyhki kyyneleet silmistään. Hänen mamánsa oli ollut sairaana monta kuukautta. Viimein papá oli saanut hänet lähtemään lääkäriin kaupunkiin monen kilometrin päähän heidän pienestä kylästään Chilessä. Monien kokeiden jälkeen lääkäri sanoi, että Carlitosin mamálla on syöpä.

Mamá ei aikonut vaipua itsesääliin. ”Minulla on vielä paljon tekemistä”, hän sanoi.

Eräänä päivänä kaksi nuorta norteamericanosia (pohjoisamerikkalaista) ilmaantui heidän pienen kotinsa ovelle. ”Me olemme Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta”, toinen sanoi vajavaisella espanjan kielellä.

Mamá kuunteli tarkoin ja esitti toisinaan kysymyksiä. Hän otti heti vastaan nuorten miesten sanoman. ”Se on totuus”, hän sanoi.

Vaikka sairaus aiheutti mamálle paljon kipuja, hän päätti ottaa kasteen ja konfirmoinnin.

Eräänä lauantaiaamuna perhe matkasi pieneen seurakuntakeskukseen, jossa vanhin Metzer kastoi hänet. Mamá värisi astuessaan pois kastealtaasta.

”Mamá, sinulla on kylmä”, Carlitos sanoi ja kietoi kätensä äitinsä vyötäisille. ”Sinun täytyy lähteä kotiin lämmittelemään.”

Mamá pudisti päätään. ”Se ei riitä. Minä pysyn täällä siihen asti kun minut on konfirmoitu. Kuinka minulla voi olla kylmä, kun evankeliumi lämmittää minua?” Hänet konfirmoitiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi.

Sekään ei vielä riittänyt mamálle. Hän halusi, että papá ja Carlitoskin oppisivat palautettua evankeliumia kuten hän. ”Jos te rukoilette, te saatte tietää, että se, mitä lähetyssaarnaajat puhuvat, on totta”, hän sanoi heille.

Lähetyssaarnaajavanhimmat opettivat heille Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Papán olisi luovuttava savukkeistaan. Carlitos kuunteli lähetyssaarnaajien opetuksia ja tunsi rauhan valtaavan sydämensä. Hän alkoi ymmärtää, mitä mamá oli tarkoittanut puhuessaan lämmöstä.

Kuukauden kuluessa papá lakkasi tupakoimasta. Pian sen jälkeen sekä papá että Carlitos kastettiin ja konfirmoitiin. Muutamaa viikkoa myöhemmin papá sai Aaronin pappeuden. Carlitosin olisi odotettava vielä kolme vuotta, ennen kuin hän voisi saada pappeuden.

Mamá oli hyvin heikko, mutta hän jaksoi aina lähteä kirkkoon ja käydä niiden kyläläisten luona, jotka olivat sairaita.

”Me olemme Jumalan kirkon jäseniä, mutta se ei riitä”, mamá sanoi eräänä iltana papálle ja Carlitosille.

”Mitä meidän nyt täytyy tehdä?” Carlitos kysyi. Hänestä oli hauskaa oppia lisää asioita evankeliumista, ja hän halusi kaikin tavoin elää sen mukaan.

”Meidät täytyy sinetöidä temppelissä”, mamá sanoi.

Santiagon temppeli oli lähimpänä heidän kotiaan, mutta heillä ei ollut tarpeeksi rahaa matkustaa sinne. Kaikki papán ansaitsemat ylimääräiset rahat käytettiin lääkkeen ostamiseen mamálle.

Siksi mamá otti käyttöön temppelipurkin. Hän pani sen oven viereen. Hän keräsi kolikkoja, kunnes perheellä oli riittävästi rahaa matkan tekemiseen. Temppelissä heidän perheensä sinetöitiin ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi.

Mamá säteili onnea. ”Tämä riittää”, hän sanoi.

”Tiedän, että maa on luotu ja Herran kirkko palautettu, jotta perheet voitaisiin sinetöidä ja korottaa.”

Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista, ”Avioliiton vaaliminen”, Liahona, toukokuu 2006, s. 36.