2007
Kolme työkalua pyhän kodin rakentamiseen
Heinäkuu 2007


Kolme työkalua pyhän kodin rakentamiseen

Jokapäiväiset askareet kodeissamme tarjoavat tilaisuuksia harjoitella rakkauden osoittamista, palvelemista, kuuliaisuutta ja yhteistyön tekemistä.

Pioneereille kodinhoito tarkoitti raskasta työtä ja ankaralta ympäristöltä suojautumista. Tarkastellaanpa vaikka Ann Howell Burtin elämää. Hän muutti siirtolaisena Walesista, meni naimisiin ja asui maakorsussa Pohjois-Utahissa kesällä 1863. Nuorena äitinä hänen oli tehtävä ankarasti töitä pitääkseen yllä järjestystä ja huolehtiakseen perheensä tarpeista. Hän kirjoitti päiväkirjaansa:

”Joitakin päiviä sitten tapoin kaulimellani kalkkaro- käärmeen, kun se mateli alas portaita. Olin juuri laittamassa illallista, ja vauva oli lattialla tai pikemminkin maassa. – – Säikähdin kamalasti. – –

– – Muutama päivä sitten hätistäessäni kärpäsiä vauvan kasvoilta sen nukkuessa – – huomasin – – suuren hämä-häkin, tarantelin, ryömivän kohti lasta. Tartuin luudanvarteen, tyrkkäsin sen pään kohti tarantelia, ja kun se tarttui siihen, – – työnsin sen kiireesti tuleen.”1

Vaikka monien meistä ei tarvitse olla huolissaan siitä, että tarantelit ja käärmeet tunkeutuisivat kotiimme, meitä uhkaavat vieläkin vaarallisemmat vaikutukset. Meidän tarantelimme ja käärmeemme ovat moraaliin liittyviä, ja ne ovat aina hyvin kavalia. Niihin kuuluvat abortti, kotitöiden halveksiminen, perheen yhteisten ateriahetkien viettämisen vaikeus, äitien ja isien muuttuvat roolit sekä avioliiton merkityksen väheneminen, joka johtuu avioeroista, avoliitoista ja samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Olisi mukavaa, jos voisimme voittaa nämä tunkeutujat kotoisin työkaluin, mutta olemme menettäneet monet kaulimistamme ja luudanvarsistamme.

Rappeutuva kotielämä

Nykyään on normaalia kuulla nuorten naisten kuvailevan tulevaisuudentavoitteitaan puhumalla jännittävistä urasuunnitelmista. Nämä nuoret naiset haluavat mitä todennäköisimmin olla myös vaimoja ja äitejä, mutta nykyään näyttää sopivammalta ilmoittaa ensin uraa koskevista päämääristä. Vaikka me arvostamme näitä naisten saamia mahdollisuuksia, äitiys ja kodinhoito ovat miltei kadonneet nykyajan yhteiskunnasta naisten luontaisina ja arvostettuina uravalintoina.

Sen sijaan viesti näyttää olevan, että jos äidit voivat käyttää nykyajan mukavuuksia kotinsa ja perheensä hoitamiseen, niin heidän pitäisi pyrkiä vapaasti toteuttamaan itseään. Kotia pidetään usein virheellisesti paikkana, josta naisten pitää irrottautua. Joidenkin ideologioiden mukaan naisten pitäisi jopa ajatella, että kodin velvollisuudet estävät heitä saavuttamasta täysiä mahdollisuuksiaan, ja naiset ja miehet tuntevat kiusausta olla välittämättä kotielämän tärkeistä, arkisista piirteistä – mikä johtaa kaulintemme ja luutiemme menettämiseen.

Vaikka nykyajan mukavuudet ovat vapauttaneet meidät osasta kodinhoitotyötä, ne ovat johtaneet kotielämän rappeutumiseen. Meillä on kiusaus olla välittämättä jokapäiväisten kodin toimien kuten perheaterioiden tärkeydestä, ja siinä samalla me menetämme tärkeitä tilaisuuksia yksilölliseen ja perheen kasvuun. Kirjailija Cheryl Mendelson selittää: ”Kun ihmiset antavat yhä enemmän ulkopuolisten instituutioiden huolehtia [jokapäiväisten] tarpeidensa tyydyttämisestä – –, taitomme ja odotuksemme – – vähenevät heikentäen vuorostaan sitä mahdollisuutta, että koti voisi tyydyttää ihmisten tarpeet.”2

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on varoittanut yleiskonferenssissa: ”Monet yhteiskunnassa vallinneet sopivuussäännöt, jotka ovat tähän asti tukeneet ja vahvistaneet perheen asemaa, menettävät arvonsa ja häviävät. Tulee aika, jolloin vain ne, jotka syvällisesti ja aktiivisesti uskovat perheeseen, pystyvät säilyttämään perheensä pahuuden tiivistyessä ympärillämme.”3

Kotimme ja perheemme suojeleminen

Kuinka me voimme puolustaa kotiamme menestyksellisesti ”pahan kootessa voimiaan” ja edistyä kohti iankaikkisia päämääriämme?

Ensiksi, meidän on löydettävä uudelleen kodin ja sen tarkoitusten pyhä luonne ja varjeltava sitä. Englanninkielisessä Raamatun sanakirjassa sanotaan: ”Pyhyydessä temppeliin voidaan verrata vain kotia.”4 Jos kotiamme verrataan temppeliin, niin mikä tekee kodista pyhän? Yhdessä sanakirjassa pyhä määritellään ”Jumalalle kuuluvaksi tai omistetuksi; kunnioituksen arvoiseksi; jollekulle henkilölle, esineelle tai tarkoitukseen erotetuksi tai omistetuksi; joksikin, mitä ei saa häpäistä tai halveksia; väkivallalta tai häirinnältä asianmukaisesti suojatuksi”5.

Soveltakaa tätä ajatusta pyhästä jokapäiväisiin toimiin kodissanne kuten ateria-aikoihin, musiikkiin, viihteeseen, pyykinpesuun ja kodin ja pihan hoitoon. Arkisilla askareilla voi olla jalompi tarkoitus eikä niitä saa laiminlyödä; ne antavat meille tilaisuuksia kehittää ja harjoittaa hyveitä ja eettistä käyttäytymistä. Näissä jokapäiväisissä askareissa me voimme oppia moraalisia totuuksia ja harjoittaa rehellisyyttä, kärsivällisyyttä, rakkautta ja veljellistä ystävällisyyttä. Arkinen työ ja rentoutuminen kotona tarjoavat lapsille ja aikuisille runsaasti tilanteita tehdä valintoja ja oppia niistä. Lapsi, puoliso tai jopa asuintoveri voi esimerkiksi halutessaan osallistua kodin töihin katsomalla, mitä pitää tehdä, ja tekemällä sen iloisesti. Tai hän voi odottaa, että häntä pyydetään, ja valittaa sitten, millaista vaivaa siitä on.

Jokapäiväiset tapahtumat kodissamme voivat näyttää niin yksinkertaisilta, että me emme huomaa niiden merkitystä – kuten kävi Israelin lapsille, joita kohtasi käärmeiden vitsaus. Heidän piti vain katsoa tangon päässä olevaan pronssikäärmeeseen, jotta he olisivat parantuneet (ks. 4. Moos. 21:8–9), mutta koska se oli niin yksinkertaista, monet eivät totelleet. ”Keinon yksinkertaisuuden tai sen helppouden tähden oli monia, jotka menehtyivät” (1. Nefi 17:41). Arkiset toimet kodissamme voivat olla yksinkertaisia, mutta koska ne ovat yksinkertaisia, tavallisia ja toistuvia, ne tarjoavat tärkeitä tilaisuuksia rakentaa yksilöitä ja perheitä.

Toiseksi, meidän on tehtävä perheen yhteisestä ateriasta päivittäinen tapahtuma. Nykyään monista on helpompaa käväistä yksitellen keittiössä haukkaamassa jotakin, syödä autossa tai mennä lähimpään ravintolaan pika-aterialle kuin valmistaa ateria ja istuutua nauttimaan se yhdessä perheen kanssa.

Mitä me menetämme? Perheaterioilla on lukuisia hyödyllisiä seurauksia. Tutkimustulokset osoittavat, että perheateriat auttavat lapsia saamaan parempaa ravintoa6 ja vähemmän psykologisia ongelmia sekä käyttäytymään vähemmän riskialttiisti tai itsetuhoisesti7. Perheaterioilla myönteisessä ympäristössä on myös tärkeä tehtävä epäterveellisten painonhallintamenetelmien ehkäisemisessä.8

Yksinkertaiset toimet valmistaa ateria ja nauttia se yhdessä auttavat perheenjäseniä pysymään yhteydessä keskenään. Aterian ei tarvitse olla taidokas, jotta se loisi hetken yhteyden solmimiseen ja tuntuman saamiseen kunkin henkilön päivään. Ulkoisia häiriötekijöitä voidaan ohjailla niin, että paino on tarjoilemisessa, juttelemisessa ja vuorovaikutuksessa. Lapset oppivat syömään samaa ruokaa, sen sijaan että kukin tilaisi oman annoksen, kuten he tekevät ravintolassa. Säännöllinen perheen ateria-aika antaa lapsille turvallisuuden tunteen, koska he tietävät, mitä odottaa kunkin päivän päätteeksi. Se on myös aikaa kiittää Jumalaa rukouksessa ateriasta ja muista siunauksista. Ehkäpä kaikkein tärkeintä on, että perheen ateria-aikojen rutiini voi edistää epämuodollisia evankeliumiaiheisia keskusteluja.

Kolmanneksi, meidän on ymmärrettävä, että perheen askareilla on ajallisia ja hengellisiä vaikutuksia. Jumala on antanut meille vain hengellisiä käskyjä; mitkään niistä eivät ole ajallisia (ks. OL 29:35). Ajallinen tarkoittaa, että ne vaikuttavat vain ajassa. Hänen käskynsä ovat ikuisia. Me voimme soveltaa tätä kotiimme ymmärtämällä, että teoillamme maan päällä on iankaikkisia seurauksia. Tekomme muovaavat henkilöä, joksi tulemme nyt ja tulevassa elämässä. Esimerkiksi, kun puolisot rakastavat toinen toistaan ja lapsiaan9, he edistävät sellaisten luonteenpiirteiden kehittymistä, joiden avulla he ja heidän lapsensa voivat edistyä iankaikkisuudessa.

Me saamme kotona elämän opetuksia, jotka rakentavat lujaa luonnetta. Perhetutkija Enola Aird muistuttaa meitä siitä, että kotona me opimme tekemään työtä ja hallitsemaan itsemme, me opimme hyviä tapoja ja moraalia, me opimme tulemaan omavaraisiksi – tai sitten emme.10 ”Ilman vanhempien inhimillistävää vaikutusta lapset voivat olla melko eteviä, hyvin koulutettuja ja menestyviä mutta niin itsekkäitä, itsekeskeisiä ja toisista piittaamattomia, että he ovat pohjimmiltaan sivistymättömiä – kykenemättömiä elämään yhteisöllisyyden hengessä toisten ihmisten kanssa.”11

Jos ymmärrämme jokapäiväisen elämän arvon, voimme huomata, että jopa pieninkin lapsi voi tuntea olevansa arvostettu yksilö tekemällä jotakin niinkin tavanomaista kuin viikkaamalla pyykkiä. Pienet lapset voivat etsiä sukille parit, lajitella pyykin värien mukaan, viikata pyyhkeitä ja saada kiitosta saavutuksistaan. Vuosien varrella ja tehtävien vaikeutuessa lapset saavat luottamusta kykyynsä valita ja tehdä arvokkaita asioita.

Kotimme valaiseminen

Perhevelvollisuudet ovat tilaisuuksia harjoitella valon ja totuuden saamista olemalla kuuliainen. Jeesus Kristus on maailman valo. Kun me seuraamme Häntä ja pidämme Hänen käskynsä, me vaellamme Hänen valossaan. Mitä tarkemmin me seuraamme, sitä enemmän valoa ja totuutta meillä on. Me voimme olla lapsillemme mallina kuuliaisuudesta kiinnittämällä huomiota velvollisuuksiimme. Esimerkiksi oppimalla tekemään kotitöitä säännöllisesti vanhemmat ja lapset voivat oppia kuuliaisuutta ja täsmällisyyttä pienissä asioissa, joilla on vähemmän vakavat seuraukset. Silloin he ovat valmiimpia pitämään käskyt ja tekemään pyhiä liittoja.

Niiden tärkeiden perustamisohjeiden joukossa, joita annettiin kirkkoa järjestettäessä, oli neuvo huolehtia ”kaikista perhevelvollisuuksista” (OL 20:47, 51). Kolme vuotta myöhemmin joitakuita kirkon johtavista veljistä nuhdeltiin siitä, että he olivat laiminlyöneet perhevelvollisuutensa (ks. OL 93:41–50). Tänä päivänä meitä muistutetaan perhejulistuksessa jälleen pyhistä perhevelvollisuuksistamme.

Ajattelemme usein perhevelvollisuuksina perherukousta, perheiltaa ja pyhien kirjoitusten lukemista, mutta meidän tulee myös muistaa, että sellaiset askareet kuin itsemme ravitseminen ja vaatettaminen auttavat meitä harjoittelemaan rakkauden osoittamista, palvelemista, kuuliaisuutta ja yhteistyön tekemistä. Näillä yksinkertaisilla, jokapäiväisillä rutiineilla on suuri voima elämässämme.

Voimmeko lähestyä Herraa arkisen elämämme avulla – perheaterioiden ja tervehenkisen virkistystoiminnan avulla? Ehdottomasti. Kuinka paljon valoa haluamme? Herra lupasi: ”Se, joka ottaa vastaan valoa ja pysyy Jumalassa, saa lisää valoa” (OL 50:24), ja ”[Minä annan] uskollisille rivin rivin päälle, käskyn käskyn päälle; ja minä tutkin ja koettelen teitä täten” (OL 98:12).

Osoittautukaa uskollisiksi pienissä asioissa, niin teille annetaan suurempia. Tilaisuudet oppia ja harjoitella kotona ovat pyhiä; ne ovat hengellisen kasvun ja lähemmäksi Vapahtajaa pääsemisen hetkiä. Tämä kasvuprosessi on elinikäinen tavoite, ja kotiympäristömme antaa meille toistuvia, yhtämittaisia mahdollisuuksia harjoitella jumalallisiksi yksilöiksi ja perheiksi tulemista.

Brigham Youngin yliopistossa 5. huhtikuuta 2005 pidetystä hartaustilaisuuden puheesta.

Viitteet

  1. Julkaisussa Sophy Valentine, Biography of Ann Howell Burt, 1916, s. 24–25.

  2. Home Comforts: The Art and Science of Keeping House, 1999, s. 7–8.

  3. Ks. ”Perheet ovat ikuisia”, Valkeus, huhtikuu 1981, s. 6.

  4. Bible Dictionary, hakusana ”Temple”, s. 781.

  5. The World Book Dictionary, 1984, hakusana ”Sacred”, s. 1830.

  6. Ks. Tami M. Videon ja Carolyn K. Manning, ”Influences on Adolescent Eating Patterns: The Importance of Family Meals”, Journal of Adolescent Health, toukokuu 2003, s. 365–373.

  7. Ks. Marla E. Eisenberg, Rachel E. Olson, Dianne Neumark-Sztainer, Mary Story ja Linda H. Bearinger, ”Correlations between Family Meals and Psychosocial Well-Being among Adolescents”, Archives of Pediatrics and Adolescent Medicine, elokuu 2004, s. 792–796.

  8. Ks. Dianne Neumark-Sztainer, Melanie Wall, Mary Story ja Jayne A. Fulkerson, ”Are Family Meal Patterns Associated with Disordered Eating Behaviors among Adolescents?”, Journal of Adolescent Health, marraskuu 2004, s. 350–359.

  9. Ks. ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, lokakuu 2004, s. 49.

  10. Ks. ”On Rekindling a Spirit of ’Home Training’: A Mother’s Notes from the Front”, julkaisussa Taking Parenting Public: The Case for a New Social Movement, toim. Sylvia A. Hewlett, Nancy Rankin ja Cornel West, 2002, s. 13–28.

  11. Ibid., s. 19.