Muistin pioneerit

Kun olin 19-vuotias, minut kutsuttiin Ruotsin armeijaan. Palvelin tykistön viestimiehenä kahdeksannen komppanian esikuntajoukkueessa.

Neljältä eräänä tammikuisena aamuna upseerimme komensivat meidät pukeutumaan täyteen taistelu-varustukseen ja kokoontumaan ulos 20 minuutissa. Olin niin väsynyt ja nälkäinen edellisen päivän toimista, että minusta tuntui kuin olisin tuskin ummistanut silmiäni, ja siinä olin jälleen valmistautumassa uuteen tasokokeeseen. Muistan vieläkin, miltä tuntui astua parakin lämmöstä sanoin kuvaamattomaan pakkaseen.

Meitä noutamaan saapui valtava sotilaslinja-auto, ja meille kerrottiin, että lähtisimme Tukholmaan merkittävään taso-kokeeseen, jossa katsottaisiin, olimmeko päteviä jatkamaan koulutustamme. Kaupunkiin saavuttuamme meidät jaettiin kolmeen ryhmään, joilla oli eri kartta ja eri määränpää.

Kävelimme Tukholman katuja täydessä ase-, ammus- ja muussa varustuksessa. Jokaisessa tarkastuspisteessä meitä vaadittiin suoriutumaan jostakin fyysisestä testistä, kuten panttivangin sieppaustilanteesta, asutuskeskustaistelusta, tunnelien ja rakennusten läpi etenemisestä ja ensiavun antamisesta. Jokaisen testin jälkeen meillä oli hädin tuskin aikaa levähtää ennen seuraavaan tarkastuspisteeseen siirtymistä.

Jäinen asfaltti turrutti jalkani, ja raskaat varusteet saivat hartiani särkemään. Mutta jatkoin eteenpäin ja yritin olla valittamatta. Ryhmämme kärsi purevasta säästä ja vaikeista koettelemuksista, mutta jatkoimme silti marssia kuin veljet. Matkan varrella kohtasimme tyrmistyneitä siviilejä, jotka nauroivat, osoittelivat sormella ja huusivat meille.

Olin väsynyt, kylmissäni, likainen ja tuskissani saavuttaessamme viimeisen määränpäämme ja linja-auton hakiessa meidät. Matkalla takaisin varuskuntaan pohdin koettelemuksia, joita joukkueeni ja minä olimme kestäneet, ja kysyin itseltäni, oliko tästä koulutuksesta muuta hyötyä kuin ne ansiomerkit, jotka lopussa saisimme palkaksemme. Kysyin itseltäni, oliko kukaan meidän lisäksemme kestänyt sellaisia koettelemuksia kuin meillä oli sinä päivänä ollut.

Äkkiä mieleeni tulivat kirkon varhaisten aikojen pioneerien vaikeudet ja uhraus. Muistin kertomukset heidän kokemastaan nälästä, kylmyydestä, kivusta ja pilkasta sekä siitä, miten loputtomia maileja he joutuivat kävelemään – samoista asioista, joita minä olin kokenut sinä päivänä. Suuri ero oli siinä, että minun oli kestettävä niitä vain yhden päivän ajan. Pioneerit taittoivat matkaa pakkasessa ja lumessa, sateessa ja helteessä kävellen halki liejun ja pölyn. Heillä ei ollut kävellessään juurikaan aineellista turvaa, mutta he uskoivat siihen, että Herra suojelisi heitä. Pioneerit kävelivät löytääkseen Siionin, koska Herralla oli näille jäsenille ihmeellinen työ tehtäväksi.

Äkkiä, yhtään ajattelematta, aloin laulaa ”Pelvotta käykää” (MAP-lauluja, 17), ja siinä linja-autossa istuessani mielialani alkoi muuttua. Suuri lämpö ja onni tulvi kehoni läpi. En ollut siihen aikaan aktiivinen kirkossa ja olin ajatellut, etten koskaan tulisi takaisin, mutta äkkiä minut valtasi tunne, joka viestitti: ”Palaa kirkkoon.”

Kun palasin varuskuntaan, soitin vanhemmilleni ja kerroin heille, että rakastan heitä ja haluan tulla takaisin kirkkoon. Seuraava sunnuntai oli minulle valtava testi osoittaa, oliko minulla rohkeutta palata, koska olin ollut poissa niin kauan. Takaisin meneminen ei ollut helppoa, mutta se kannatti. Perheeni ja muut jäsenet auttoivat minua tuntemaan itseni tervetulleeksi.

Aloin valmistautua palvelemaan lähetystyössä, ja kaksi vuotta myöhemmin sain lähetystyökutsun palvella Praian lähetyskentällä Kap Verdessä. Kun saavuin Salt Lake Cityyn matkallani lähetyssaarnaajien koulutuskeskukseen, näin ihmeellisen työn, jonka pioneerit olivat tehneet rakentaessaan upean temppelin ja suunnitellessaan kauniin kaupungin. Sanoin hiljaa: ”Kiitos.”

Kun nyt kysyn itseltäni, oliko siitä armeijan tasokokeesta mitään hyötyä, vastaan, että siitä oli hyötyä joka tavalla, koska sillä suuren oivalluksen hetkellä linja-autossa joukkueen sotilastoverien seurassa tajusin, kuinka tärkeää Herran työ on. Siitä oli hyötyä, koska palasin Herran luo ja teen nyt Hänen työtään ja täytän Hänen tahtoaan.