Uusi alokas

Otin käteeni mieheni muistelmat ja luin jälleen kerran hänen selostuksensa siitä, kuinka hän löysi kirkon yli puoli vuosisataa sitten:

”Kun olin 20-vuotias vuonna 1951, olin aliupseerikoulussa Kronborgin linnassa [Tanskassa]. Jouluyönä olin vartiovuorossa linnaa ympäröivällä vallilla. Yhdessä vaiheessa pysähdyin katselemaan tähtiä, ja minusta tuntui, että taivaan ja maan välillä oli enemmän kuin olin siihen mennessä ajatellut. Toisin sanoen aloin uskoa, että oli olemassa Jumala, mitä en ollut oikeastaan koskaan aiemmin uskonut. Vanhempani eivät olleet missään nimessä uskonnollisia, ja kävin heidän kanssaan kirkossa vain kaste- ja konfirmaatiotilaisuuksissa, häissä ja hautajaisissa.

Kun minusta kuukausia myöhemmin tuli kersantti, sain oman joukkueen: 44 uutta alokasta – tai tarkemmin 43 plus 1. Tämä yksi oli hyvin erilainen, ja kun kysyin häneltä, mikä hänet teki erilaiseksi kuin muut, hän sanoi, että hän kertoisi minulle illalla majapaikassani.

Siellä hän kertoi minulle Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta viitenä peräkkäisenä iltana. Kuudentena, sunnuntaina, lähdin kirkkoon. Ja siitä alkoi uusi elämäni.

Kirkko vei minut täysin mukanaan. Vähitellen tutustuin kirkon jäseniin. Sain havaita, ettei alokkaani eronnut paljoakaan muista kirkon jäsenistä.

Tulin vakuuttuneeksi siitä, että kirkko on tosi, että se on Herran kirkko – ja minut kastettiin. Todella suurenmoinen päivä.”

Olen kiitollinen siitä, että mieheni Orla, joka kuoli vuonna 1998, sisällytti nämä sanat omaan henkilöhistoriaansa. Se jouluyö kauan sitten, jolloin aviomieheni tunsi ensimmäisen kerran, että Jumala on todella olemassa, ja hänen keskustelunsa uuden alokkaansa kanssa johtivat siihen, että me tapasimme toisemme, meidät sinetöitiin temppelissä ja saimme viisi lasta – jotka ovat nyttemmin tuoneet lastenlapsia ja lastenlasten lapsia perheeseemme. Meillä on ollut rikas elämä kirkossa ja monia siunauksia. Olen kiitollinen siitä jouluyöstä ja uudesta alokkaasta Tanskassa silloin monta vuotta sitten.