2007
Joulukertomuksen hahmoja ja tietoa niistä
Joulukuu 2007


Joulukertomuksen hahmoja ja tietoa niistä

Tämän muistipelin avulla opit kiinnostavia tietoja joulukertomukseen liittyvistä hahmoista. Suurin osa tiedoista löytyy pyhistä kirjoituksista. Voit oppia jotakin uutta samalla kun pidät hauskaa pelaamalla tätä peliä perheesi tai ystäviesi kanssa.

Ohjeet: Liimaa suorakulmiot kartongille ja leikkaa ne irti. Aloita peli levittämällä suorakulmiot alassuin. Ensimmäinen pelaaja kääntää kaksi suorakulmiota. Jos hahmo ja teksti eivät kuulu yhteen, suorakulmiot käännetään taas alassuin ja seuraava pelaaja saa vuoron. Jos hahmo ja teksti kuuluvat yhteen, pelaaja lukee tekstin ääneen, pitää parin itsellään ja saa uuden vuoron. Jatkakaa, kunnes kaikille suorakulmioille on löytynyt pari. Se pelaaja, jolla on eniten pareja, voittaa.

Betlehemin tähti

Profeetat Israelissa ja Amerikassa olivat ennustaneet taivaalla näkyvästä merkistä, joka annettaisiin Jeesuksen syntymästä. Idän tietäjät tiesivät tähden merkityksen. (Ks. Matt. 2:1–2, 7, 9.)

Jeesus

Pyhissä kirjoituksissa Jeesuksesta puhutaan monilla nimillä: Messias, Lunastaja, Vapahtaja, Jahve, Jehova, Esikoinen, hyvä paimen, Jumalan Karitsa, maailman valo, Ainosyntyinen ja Jumalan Poika. Osaatko mainita muita? (Ks. Pyhien kirjoitusten opas, ”Jeesus Kristus”, s. 59.)

Maria

Vaikka Jeesuksen isä oli taivaallinen Isä, Jeesuksen syntymä täytti profetian, jonka mukaan Jeesus olisi kuningas Daavidin jälkeläinen, koska Maria oli kuningas Daavidin jälkeläinen.1

Enkelit

Enkeleitä ilmestyi Marialle, Joosefille ja paimenille (ks. Matt. 1:20; Luuk. 1:26–27; 2:8–9).

Talli

Siihen aikaan majatalot olivat suorakaiteen muotoisia, ja niiden keskellä oli piha eläimille. Koska pihaa ympäröivät huoneet olivat täynnä, Joosef huolehti Marian synnytyksestä kenties tällä keskipihalla.2

Seimi

Joosef ja Maria laskivat Jeesus-vauvan seimeen, joka oli luultavasti täynnä hyväntuoksuisia olkia (ks. Luuk. 2:7). Monet taiteilijat ovat kuvanneet jouluseimen puiseksi kaukaloksi, mutta se on voinut olla myös kivestä hakattu.3

Paimenet

Paimenen työnä oli johdattaa lampaat paikkaan, jossa on ruokaa, ja suojella niitä. Usein paimen nukkui kivillä aidatun lammastarhan sisäänkäynnin luona.4 Ne, jotka auttavat Herran työssä, ovat paimenten kaltaisia. Jeesus pyytää heitä ruokkimaan Hänen karitsoitaan ja lampaitaan (ks. Joh. 21:15–17; OL 112:14).

Joosef

Joosef, Marian aviomies, oli hieno, ystävällinen mies. Hän oli puuseppä. Arvellaan, että hän kuoli ennen kuin Jeesus aloitti palvelutyönsä.5

Tietäjät

Tietäjät tulivat kumartamaan Vapahtajaa. He eivät menneet talliin vaan taloon, kun Jeesuksen syntymästä oli jo kulunut jonkin aikaa.6 He saivat ilmoituksen, etteivät he saa kertoa lapsen olinpaikkaa Herodekselle vaan että heidän täytyy palata kotimaahansa (ks. Matt. 2:12).

Viitteet

  1. Ks. James E. Talmage, Jeesus Kristus, 1982, s. 60.

  2. Ks. Russell M. Nelson, ”Christ the Savior Is Born”, New Era, joulukuu 2006, s. 4.

  3. Ks. Madeleine S. ja J. Lane Miller, Harper’s Bible Dictionary, 8. painos, 1973, hakusana ”manger”, s. 416.

  4. Ks. Harper’s Bible Dictionary, hakusana ”shepherd”, s. 675.

  5. Ks. Harper’s Bible Dictionary, hakusana ”Joseph”, s. 351.

  6. Ks. Jeesus Kristus, s. 68–69.