Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma

Nämä pienokaisemme

Presidentti Gordon B. Hinckley

Kuva

Kun lastenlapsemme olivat pieniä, vaimoni ja minä veimme kerran muutamia heistä sirkukseen. Muistan, että minua kiinnosti enemmän katsella heitä ja monia muita heidän kaltaisiaan kuin heiluvalla trapetsilla esiintyvää miestä. Katselin heitä ihmeissäni heidän vuoroin nauraessaan ja vuoroin tuijottaessaan silmät suurina edessään olevia jännittäviä tapahtumia. Ja ajattelin lasten ihmettä – heidän kauttaan maailman elämä ja tarkoitus uudistuvat jatkuvasti. Kun tarkkailin heitä heidän kiinnostuksensa ollessa huipussaan, niin tämänkaltaisessakin ilmapiirissä tunsin ajatusteni siirtyvän siihen kauniiseen ja liikuttavaan näkymään, joka on merkittynä muistiin Kolmannessa Nefin kirjassa ja kertoo siitä, miten ylösnoussut Herra otti pienet lapset syliinsä ja itki siunatessaan heitä ja sanoi kansalle: ”Katsokaa pienokaisianne” (3. Nefi 17:23).

On aivan selvää, että tämän päivän maailmassa oleva suuri hyvä ja kauhea paha ovat eilispäivän lasten kasvattamisen makeaa ja karvasta hedelmää. Maailma tulee muutamien vuosien kuluttua olemaan sellainen, millaiseksi me kasvatamme uutta sukupolvea. Jos olette huolestuneita tulevaisuudesta, niin pitäkää huolta lastenne kasvatuksesta. Viisaasti sanoi Sananlaskujen kirjoittaja: ”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea” (Sananl. 22:6).

Poikasena ollessani asuimme kesäisin hedelmätilalla. Me kasvatimme suuria määriä persikoita. Isä vei meidät seuraamaan oksastusesityksiä, joita maanviljelysopisto järjesti. Joka lauantai tammikuun ja helmikuun ajan me menimme maatilalle oksastamaan ja leikkaamaan puita. Me opimme, että vaikka maa oli vielä lumen peitossa ja puu näytti kuolleelta, niin me saatoimme leikkaamalla ja sahaamalla oikeista kohdista muotoilla puuta siten, että aurinko osuisi hedelmiin, jotka kasvaisivat keväällä ja kesällä. Me opimme, että jo helmikuussa saatoimme melko hyvin päätellä, millaisia hedelmiä korjaisimme syyskuussa.

E. T. Sullivan kirjoitti kerran seuraavat mielenkiintoiset sanat: ”Kun Jumala haluaa jonkin suuren työn tehdyksi maailmassa tai jonkin suuren vääryyden oikaistuksi, Hän saa sen aikaan hyvin epätavallisin keinoin. Hän ei nostata maanjäristyksiään eikä lähetä salamoitaan. Sen sijaan Hän antaa pienen avuttoman lapsen syntyä, kenties johonkin vaatimattomaan kotiin ja jollekulle tuntemattomalle äidille. Ja sitten Jumala istuttaa äidin sydämeen ajatuksen, ja äiti istuttaa sen lapsen mieleen. Ja sitten Jumala odottaa. Suurimpia voimia maailmassa eivät ole maanjäristykset eivätkä salamat. Suurimpia voimia maailmassa ovat pienokaiset.”¹

Ja haluaisin lisätä, että noista pienokaisista tulee voima hyvään tai pahaan suuressa määrin sen mukaan, miten heidät kasvatetaan. Herra on julistanut aivan selvästi: ”Minä olen käskenyt teidän kasvattaa lapsenne valossa ja totuudessa” (OL 93:40).

Neljä vaatimusta

Suonette anteeksi sen, että puhun asioista, jotka ovat itsestään selviä. Teen sen ainoastaan siitä syystä, että itsestään selvät asiat jäävät kovin usein vaille huomiota. Lapsista puheen ollen näihin itsestään selviin asioihin kuuluu neljä vaatimusta: 1) rakastakaa heitä, 2) opettakaa heitä, 3) kunnioittakaa heitä ja 4) rukoilkaa heidän kanssaan ja heidän puolestaan.

Yhteen aikaan oli tavallista nähdä autossa tarra, jossa oli kysymys: ”Oletko halannut lastasi tänään?” Miten onnekas, miten siunattu onkaan sellainen lapsi, joka saa tuntea vanhempiensa hellyyttä. Tuo lämpö ja rakkaus kantavat suloista hedelmää tulevina vuosina. Se raakuus, joka on yhteiskunnallemme niin tunnusomaista, on suuressa määrin seurausta siitä ankaruudesta, jota lapset saivat osakseen vuosia sitten.

Se seutu, jolla kasvoin aikuiseksi, oli maailma pienoiskoossa monine erilaisine ihmisineen. Paikkakunnan ihmiset muodostivat kiinteän ryhmän, ja uskoisin, että tunsimme heidät kaikki. Luulenpa, että myös rakastimme heitä kaikkia – yhtä miestä lukuun ottamatta. Minun täytyy tunnustaa: minä inhosin sitä miestä. Olen sittemmin tehnyt parannuksen tästä tunteesta, mutta kun katson taaksepäin, voin jälleen kokea tunteeni voimakkuuden. Mistä tämä voimakas vastenmielisyys? Koska hän pieksi lapsiaan nahkaremmillä tai kepillä tai millä tahansa mikä käteen sattui, kun hänen vihansa leimahti pienimmästäkin ärsytyksestä.

Kenties syynä oli se, että minä elin kodissa, jossa oli isä, joka jollakin hiljaisella taikavoimalla kykeni pitämään lapsensa kurissa ilman minkäänlaisen rangaistusvälineen käyttämistä, vaikka nämä olisivat joskus rangaistuksen ansainneetkin.

Olen sittemmin huomannut, että se mies, jota inhosin, kuului siihen hyvin huomattavaan joukkoon vanhempia, jotka näyttävät olevan kykenemättömiä mihinkään muuhun kuin ankaruuteen niitä kohtaan, joiden maailmaan tulosta he ovat vastuussa. Olen myös alkanut käsittää, että tämä mies, joka vaeltaa lapsuusmuistoissani, on vain yksi esimerkki niistä lukemattomista tuhansista eri puolilla maailmaa, jotka tunnetaan lasten pahoinpitelijöinä. Joka ikinen sosiaalityöntekijä, jokaisen suuren sairaalan ensiapupoliklinikan päivystävä lääkäri sekä jokainen suuren kaupungin poliisi ja tuomari voivat kertoa teille heistä. Koko traaginen kuva asiasta sisältää pienten lasten pieksemisiä, potkimisia, läimäyttelyä ja jopa heihin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Ja näiden lasten väkivaltaisten hyväksikäyttäjien kaltaisia ovat ne turmeltuneet miehet ja naiset, jotka käyttävät lapsia pornografisiin tarkoituksiin.

Luonteenlaatuni ei salli viipyä tämän vastenmielisen kuvan parissa. Haluan vain sanoa, että yksikään sellainen, joka väittää olevansa Kristuksen seuraaja tai joka väittää olevansa tämän kirkon jäsen, ei voi syyllistyä tällaisiin toimiin loukkaamatta Jumalaa ja kieltämättä Hänen Poikansa opetuksia. Asettaessaan esimerkiksemme lasten puhtauden ja viattomuuden Jeesus itse julisti: ”Jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, – – hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen” (Matt. 18:6). Voitaisiinko niitä, jotka pahoinpitelevät lapsia, tuomita enää ankarammin kuin näillä ihmiskunnan Vapahtajan sanoilla?

Aloittakaa kodista

Haluatteko rakkauden hengen kasvavan maailmassa? Aloittakaa sitten oman kotinne seinien sisäpuolelta. Katsokaa pienokaisianne ja nähkää heissä Jumalan ihmeet – Hänen jonka luota he ovat äskettäin tulleet.

Presidentti Brigham Young (1801–1877) on kerran sanonut: ”Lapsi rakastaa äitinsä hymyä, mutta ei kestä hänen vihaista katsettaan. Sanon äideille: älkää salliko lastenne tehdä pahaa, mutta kohdelkaa heitä samalla lempeästi.”²

Hän on sanonut edelleen: ”Kasvattakaa lapsenne rakkaudessa ja Herran pelossa. Tarkatkaa heidän taipumuksiaan ja luonteenlaatuaan ja kohdelkaa heitä sen mukaisesti. Älkää koskaan salliko itsenne nuhdella tai kurittaa heitä kiivauden puuskassa. Opettakaa heitä rakastamaan teitä pikemmin kuin pelkäämään teitä.”³

Tietenkin perheessä tarvitaan kuria. Mutta kurinpito ankaruutta ja julmuutta käyttämällä ei suinkaan saa aikaan parannusta vaan pikemminkin kaunaa ja katkeruutta. Se ei paranna mitään vaan ainoastaan pahentaa ongelmaa. Se on tuomittu epäonnistumaan. Kun Herra sääti kirkossaan käytettävän johtamisen hengen, Hän sääti sen myös kotia varten seuraavin suurenmoisin ilmoituksen sanoin:

”Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä [muuten kuin] taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella, – –

Nuhdellen vakavasti ajallansa, kun Pyhä Henki kehottaa; ja osoittaen sen jälkeen suurempaa rakkautta sitä kohtaan, jota olet nuhdellut, jottei hän pidä sinua vihollisenaan;

Jotta hän tietäisi, että sinun uskollisuutesi on vahvempi kuin kuoleman siteet” (OL 121:41, 43–44).

Esimerkin pysyvyys

Katsokaa pienokaisianne ja opettakaa heitä. Minun ei ole tarpeen muistuttaa teille, että teidän esimerkkinne vaikuttaa enemmän kuin mikään muu siihen, minkälainen elämän malli heidän mieleensä painuu. On aina kiinnostavaa tavata vanhojen ystävien lapsia ja nähdä toisessa sukupolvessa näiden isien ja äitien tavat.

Kerrotaan, että muinaisessa Roomassa eräs naisten ryhmä näytteli turhamaisesti jalokiviään toinen toiselleen. Heidän joukossaan oli Cornelia, kahden pojan äiti. Eräs naisista kysyi häneltä: ”Entä missä ovat sinun jalokivesi?” Tähän Cornelia vastasi viitaten poikiinsa: ”Nämä ovat minun jalokiveni.” Äidin opetusten ansiosta ja vaeltaessaan äidin elämän hyveiden mukaisesti pojat kasvoivat ja heistä tuli Gaius ja Tiberius Gracchus – Gracchukset, kuten heitä nimitettiin – kaksi vakuuttavimmista ja tehokkaimmista uudistajista Rooman historiassa. Niin kauan kuin heidät muistetaan ja heistä puhutaan, muistetaan myös heidän äitinsä, joka kasvatti heidät oman elämänsä mukaan, ja myös hänestä puhutaan ylistäen.

Saanen jälleen lainata Brigham Youngin sanoja: ”Olkoon alituisena huolen kohteenanne, että lapsille, jotka Jumala laupeudessaan on teille suonut, opetetaan varhain Jumalan ilmoitusten tärkeys ja pyhän uskontomme periaatteiden kauneus, jotta he kasvaessaan miehiksi ja naisiksi aina vaalisivat niitä rakkaudella eivätkä koskaan hylkäisi totuutta.”⁴

Myönnän, että on vanhempia, jotka huolimatta runsaasti osoittamastaan rakkaudesta sekä uutterista ja uskollisista pyrkimyksistään opettaa lapsiaan saavat nähdä lastensa kasvavan päinvastaiseen suuntaan, ja he surevat, kun heidän itsepäiset poikansa ja tyttärensä valitsevat tahallaan suunnan, jolla on murheelliset seuraukset. Tunnen suurta myötätuntoa sellaisia vanhempia kohtaan, ja minulla on tapana lukea heille Hesekielin sanat: ”Ei poikaa panna vastaamaan isänsä synneistä eikä isää poikansa synneistä” (Hes. 18:20).

Mutta tällainen tilanne on pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Eikä se poikkeus anna meille toisille oikeutta olla tekemättä kaikkeamme osoittaaksemme rakkautta, näyttääksemme esimerkkiä ja opettaaksemme oikeita periaatteita kasvattaessamme niitä, joita kohtaan Jumala on antanut meille pyhän velvollisuuden.

Älkäämme milloinkaan unohtako myöskään sitä, että meidän tulee kunnioittaa näitä pienokaisiamme. Herran ilmoitetun sanan nojalla me tiedämme heidän olevan Jumalan lapsia kuten me olemme Jumalan lapsia, ja he ansaitsevat sen kunnioituksen, minkä saa aikaan tieto tästä iankaikkisesta periaatteesta. Herra on itse asiassa tehnyt selväksi sen, että ellemme me omassa elämässämme saavuta sitä puhtautta, sitä vilpittömyyttä ja sitä viattomuutta, me emme voi astua Hänen eteensä. Hän on julistanut: ”Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3).

Channing Pollock kirjoitti kerran seuraavat mielenkiintoiset ja ajatuksia herättävät sanat: ”Miettiessämme nuoruusvuosiamme, joiden aikana me ylenkatsoimme vääryyttä, jotkut meistä varmasti toivovat, – – että voisimme syntyä vanhana ja kasvaa nuoremmiksi ja puhtaammiksi ja yhä vilpittömämmiksi ja viattomammiksi, kunnes me lopulta laskeutuisimme pienen lapsen valkein sieluin ikuiseen uneen.”⁵

Voiman lähteitä

Katsokaa pienokaisianne. Rukoilkaa heidän kanssaan. Rukoilkaa heidän puolestaan ja siunatkaa heitä. Se maailma, johon he ovat astumassa, on monimutkainen ja vaikea maailma. He joutuvat kokemaan suuria vastoinkäymisiä. He tulevat tarvitsemaan kaiken sen voiman ja kaiken sen uskon, mitä te voitte heille antaa niin kauan kuin he vielä ovat luonanne. Ja he tulevat myös tarvitsemaan suurempaa lujuutta, joka tulee korkeammalta voimalta. Heidän on tehtävä enemmän kuin vain kuljettava sen mukana, mitä he löytävät. Heidän on kohotettava maailmaa, ja ainoa apukeino, joka heillä on, on heidän oman elämänsä antama esimerkki ja se vakuuttava voima, joka tulee heidän todistuksestaan ja heidän tiedostaan siitä, mikä on Jumalan. He tarvitsevat Herran apua. Rukoilkaa heidän kanssaan heidän ollessaan vielä nuoria, että he voisivat tulla tuntemaan tuon voimanlähteen, joka on silloin aina oleva ulottuvilla joka hetki kun he sitä tarvitsevat.

Minusta on ihanaa kuulla lasten rukoilevan. On suurenmoista kuulla vanhempien rukoilevan lastensa puolesta. Tunnen kunnioitusta isän edessä, joka pyhän pappeuden valtuuden haltijana asettaa kätensä poikansa tai tyttärensä pään päälle jonkin tärkeän päätöksen ollessa kyseessä ja Herran nimessä ja Pyhän Hengen johdatuksella antaa isän siunauksen.

Kuinka paljon ihanampi olisikaan maailma ja yhteiskunta, jossa elämme, jos jokainen isä pitäisi lapsiaan kaikkein kallisarvoisimpana omaisuutenaan, jos hän johtaisi lapsiaan oman esimerkkinsä voimalla ystävällisyydessä ja rakkaudessa, ja jos hän ahdistuksen hetkellä siunaisi heitä pyhän pappeuden valtuuden nojalla, ja jos jokainen äiti pitäisi lapsiaan elämänsä jalokivinä, lahjoina taivaan Jumalalta, joka on heidän iankaikkinen Isänsä, ja kasvattaisi lapsensa todellisen rakkauden avulla Herran viisaudessa ja nuhteessa.

Jesaja sanoi muinoin: ”Herra itse on opettava sinun poikiasi, runsas on lastesi onni ja rauha” (Jes. 54:13). Tähän minä lisään: ”Runsas on myös oleva heidän isiensä ja äitiensä rauha ja ilo.”

Ajatuksia kotiopettajille

Tutkittuasi tätä sanomaa rukouksen hengessä esitä se käyttäen sellaista opetusmenetelmää, joka kannustaa kuulijoitasi osallistumaan. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä:

Näytä kuvaa Vapahtajasta lasten kanssa. Pyydä perhettä lukemaan joitakin pyhien kirjoitusten kohtia, joita presidentti Hinckley lainaa artikkelissa, ja keskustelemaan niistä. Havainnollista pyhien kirjoitusten kohtia artikkelin esimerkeillä. Päätä kertomalla, kuinka nämä pyhien kirjoitusten kohdat ovat opastaneet sinua.
Havainnollistaaksesi heijastusvaikutusta pudota pieni esine vesiastiaan. Lue lainauksia osiosta ”Neljä vaatimusta” tähdentääksesi vanhempien tekojen vaikutusta heidän lapsiinsa. Lue lopuksi artikkelin kaksi viimeistä kappaletta.
Jos perheessä on pieniä lapsia, havainnollista esimerkin voimaa pyytämällä muita perheenjäseniä matkimaan yhtä. Tämä henkilö voisi taputtaa käsiään, ottaa kolme askelta, kääntyä ja niin edelleen. Lue osion ”Esimerkin pysyvyys” ensimmäinen kappale, ja esitä kertomus roomalaisesta naisesta sekä tämän asenteesta lapsiaan kohtaan. Keskustelkaa siitä, kuinka hänen esimerkkinsä vaikutti hänen poikiinsa. Voit lukea siitä osiosta lainauksen tai pari. Todista esimerkin voimasta.